keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Keittiön minipäivitys sekä haasteita

Olen tainnut jo muutamaan kertaan sanoa, että olen aika vaihtelunhaluinen, ainakin sisustusjutuissa ja ainakin jossain niissä.
Olihan se keittiön pikkuseinä jo muutaman kuukauden edellisissä väreissä, niin eikö jo olekin aika tehdä muutosta ;-D
Seinään tuli tapetti, oli niin kauniin harmaata ja rauhallista, että pakkohan sitä oli jonnekin tunkea!




Ikeassa oli tarjouksessa pikkuiset maustepurkit, ostamani määrä ei tietysti riittänyt ja dymosta loppui nauha, joten niistä kuvia myöhemmin...

*******

Nyt on kyllä haastetta ilmassa vähän joka blogissa!
Sain ihanaiselta Annukalta Kaaoksen kesyttäjä -blogista haasteen, vastaan nyt vaan osaan kysymyksistä, koska tuntuu, että näitä "paljastuksia" on ollut aika paljon.

1. Musta vai valkoinen?  Valkoinen, se on paljon valoisampi väri.
2. Kevät vai syksy?  Kevät ehdottomasti, silloin on niin ihanaa, kun luonto puhkeaa kukkaan, kaikki on niin tuoretta, uutta. Ja päivät pitkiä!
3. Ruusu vai valkovuokko?  Ruusu, koska syntymäpäiväni aikoihin ruusut ovat aina parhaimmillaan.
4. Etelä vai pohjoinen?  Etelä. Viime kesänä mieheni olisi halunnut lähteä reissuun pohjoiseen, minä taas lämpimään etelään, kompromissina menimme Turun saaristoon. Kaunista oli sielläkin!
5. Lintu vai kala?  p Kala, vesi vaan on minun elementti, sekä kalat ovat myös horoskooppimerkkini.
6. Valkoinen lumi vai valkoinen hiekka?  Valkoinen hiekka, ehdottomasti. Meillä mökillä on rannassa tosi hienoa hiekkaa, ei nyt kyllä valkoista, mutta hienoa kuitenkin.
7. Yö vai päivä?  hmmmm...onhan nämä päivät ihania, mutta tykkään nukkua, paljon. Eli yö.
8. Kuuma vai kylmä?  Kuuma. Kaikki versiot käy; sauna, kuuma ilma, hiki.....
9. Blogi vai facebook?  Tämä on helppo; blogi, kun en tuolla fb:ssa ole.
10. Kulta vai hopea?  Molemmat käy, olisinko tylsä ja sanon, että valkokulta.

Tällä kertaa en laita haastetta eteenpäin, jokainen halukas voi napata sen mukaansa.



Toinen haaste tuli energiapakkaus-Paulalta blogista SatunNainen.
Haasteessa pitää paljastaa viisi omituista tapaa itsestään...
Tämä menikin jo tosi vaikeaksi, eihän minulla mitään omituisia tapoja ole, joten kysyin Mieheltä ja Teineiltä!
Voitteko kuvitella.... hekään eivät keksineet mitään..... siis olen todella tavallisen tylsä tyyppi, ei mitään omituisuuksia.
Paitsi se, että kun teen voileipiä, niin ennen kuin laitan niille mitään päälle, haukkaan aina leivästä pienen palasen.
Tai se, että dippaan meetwurstia jugurttiin.
Tai se, että aikuisikään asti isäni kuori minulle kaikki hedelmät ;-D
Tai se, että mökillä harjaan pihalaattoja, siskon miehen sanojen mukaan, AINA.

Siis ihan normaalia meininkiä!!



Paula muuten viime postaukseen kommentoi, että pullukka näytti kovin yksinäiseltä, kiitti Paula vinkistä!
Nyt pullukalla on kavereita!



24 kommenttia:

  1. Kiitos rouva Toimelias :D.

    Ihania vastauksia. Ja ymmärrän hyvin, että metwursti maistuu, jos ensin hikipäässä harjaa pihalaattoja :).

    Ja tosi nätti tapetti. Olisko se peräti hopeinen? Hitsinvitsi. Miten toi väri aina sopii niin hyvin kaikkialle muualle paitsi meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tapetista!
      Se on kyllä vaaleanharmaa, vähän niin kuin betoninen pinta. Noissa kukissa ja viiruissa on hipaus hopeaa.
      Varmasti käy myös teille harmaa, ainakin jossain sävyssä.
      Etsimisen iloa!

      Poista
    2. Musta tuntuu, että jos ehdotan, niin ainoa mihin harmaata ilmestyy, on mun miehen hiukset ;)

      Poista
  2. Ja minä oon tainnu aika monta kertaa sanoa että rouva on nopea käänteissään:D
    Ja se on hyvä jutu se,ainakin tollasissa pienissä muutoksissa,miks vatvoa vuodesta toiseen että tekisinkö jotain ja jos tekisin niin mitä tekisin kun kuitenkin pienillä(kin) muutoksilla saa ison ilon ihan huiskis vain;)VALITETTAASTI niistä isoista muutoksista joutuu neuvottelemaan,ihan outoo jos kerran ite tekee vai mitäs olet mieltä;D
    Kauniilta näyttää niinkuin aina,kyllä tuo harmaa vaan on kaunis väri,ei siitä mihinkään pääse:)
    Tollaset pikku outoudet on elämän suola,munkin pitäis omat outouteni miettiä kun sain Paulalta samaisen haasteen,hirveen vaikeeta vaan kun on niin normityyppi kuin vain olla ja voi;)

    Tänään tein kyllä jotain niin outoa etten ikinä ole moista tehnyt,ihastun kirpparilla verhoihin joissa on KELTAISTA,nyt ovat keittiön ikkunassa ja kaikista oudointa on se että minusta ne näyttää kivoilta:O
    Huomenissa kuvailen blogiinkin,ällös ihanainen järkyty;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai joo,sormet alko taas syyhytä,kiitos sun bannerin:)

      Poista
    2. Olet tainnut joskus mainita tästä nopeudesta :-)
      Tehdään nämä pikkuhommat pois ja keksitään sitten taas lisää! Välillä joutuu tuota neuvottelutaitoa ylläpitämään, totta. Onneksi ainakaan meillä tuo Mies ei kauheasti puutu näihin tuunailuihini!
      Ketainen ja harmaa sopivat yhteen, kiva nähdä verhosi!
      Mulla tulee nyt tämä vaalean mintunvihreä...siis apua sama väri kun joskus 80-luvulla! Onneksi myös vaaleanpunainen on in :-) Tuttu ja turvallinen!
      Eikun kivistä askartelemaan!

      Poista
  3. Mä olen varmaan kipee kun mulla on tavaraähky...se tarkoittaa et mun olohuone ahdistaa kun jokapaikassa on jotain....kaipaa seesteistä harmoniaa kuten tuo sinun tapettipätkä. Nytkin just lopetin olkkkarin tavaroitten tuulettamisen, mutta kun ei raaski mistään luopua ei edes raaski laittaa kaappiin piiloon-tosin sinne mitään mahdu....no huomenna voi olla fiilis taas toisin;)
    Mintunvihreästä tuli mieleen mun uusi matonpätkä...niin se mieli muuttuu:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisella onneksi on oikeus vaihtaa mielipidettä!
      Toivottavasti huomenna epä-ähkympi päivä.
      Sinähän se zitten oletkin syypää tämän mintunvihreän buumin aloittamisessa :-)
      Muistan postauksesi aiheesta, silloin mietin, että pitää käydä katsomassa sitä vaaleanpunaista versiota....

      Poista
    2. Tunnustan, ennustan ja pahempaa on luvassa:DD

      Poista
  4. On siinä harmaassa aina jotain ihanaa... tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja kivoja kysymyksiä vastauksineen taas! Terkut rouvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa on harmoonista, rauhoittavaa. Vaikutus ei vaan aina täällä näy :-)

      Poista
  5. Siitä tuli harmoninen kokonaisuus nätillä harmaalla. Ihailtavaa ahkeruutta :), minä aina mietin pitkään ja luotan inspiraation voimaan, joka sitten jossain vaiheessa tulee ja silloin suunnitelma on noin vuoden muhinut päässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Kukin tavallaan, pääasia, että on itse tyytyväinen tapaansa ;-D

      Poista
  6. haha... Täysin normaali Säkin näytät olevan :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jep!
      Tulisipa jo kesä, että pääsisi harjanvarren jatkeeksi!

      Poista
  7. Miten voikaan olla noin ihana nimitys, Pullukka :) Hyvä että Pullukalla on nyt kavereita :)

    VastaaPoista
  8. Seinästä tuli tosi kiva! Tommoset pikkutuunaukset on just parhaita,ei rasita kukkaroa mutta muutos on suuri! :)

    VastaaPoista
  9. Juu, IHAN normaalia, varsinkin tuo metwursti... ;o)
    Kiitos, että otit haasteen vastaan!
    Ja pullukkakin näyttää nyt onnellisemmalta (en puhu itsestäni, tällä kertaa...)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki pullukat voivat täällä hyvin, meetwusteineen kaikkineen ;-D

      Poista
  10. Oletpa taas kerran löytänyt ihanan jutun. Tuo tapetti on kaunis ja väri niin harmooninen. Kukahan kävisi täällä tuunaamassa keittiön?? Täällä on kuin pommin jäljiltä muutenkin kun ei ole viikkoon jaksanut mitään...:( Onneksi on viikonloppu! Ihanaa sellaista sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetti rauhoitti kummasti tunnelmaa!
      Onneksi kevättä kohti mennään ja valon määrä lisääntyy, kyllä tämä tästä!

      Poista