lauantai 6. huhtikuuta 2013

1+ ja arvonta

Blogini täytti viime kuussa vuoden!!
Reilu vuosi sitten ystäväni J sanoi minulle monesti, että aloita blogin pitäminen. Ja minä siihen vastasin sitkeästi, että minkä ihmeen blogin? Johon ystäväni sitten kertoi, mikä on blogi.
Mitä sinne muka kirjoittaisin? Mitä kuvaisin? Kuka haluaa nähdä millaisia hilloja milloinkin teen tai näperryksiäni tai mitään muutakaan, olin pitkään todella epäluuloinen.
Kiitos J sinnikkyydestä, täällä blogimaailmassa on todella mukavaa :-)
Näin kirppiksellä Marin tuotoksia, tyynyjä ja kaikkea muuta kaunista itsetehtyä, niissä tuotteissa oli myös hänen bloginsa nimi ja kotiin päästyäni, kurkkasin miltä tämä ystävänikin hehkuttama blogi-maailma nyt sitten näyttää..... ja surffasin bogista blogiin.
Ja jäin koukkuun.
Totesin, että voihan sitä kokeilla ;-D
Ihan ensimmäisten joukossa lukijoikseni tuli Kirsi ja Maanvaiva. Sen jälkeen kun Maanvaiva blogissaan oli vinkannut pihahuoneen muutoksesta rupesi tämä blogi-juttu rullaamaan kunnolla!
Joskaan olin kyllä aluksi aivan pihalla.... kaikissa blogeissa oli juttua RM:stä ja GG:stä ja minä ajattelin, että mitä ihmettä nuo ovat?? Pitkään luin yhtä blogia ja siellä oli tuolin selkämyksessä RM ja maljakossa RM ja ihmettelin, että mikä ihmeen RM, kun tiesin, että ne eivät blogin kirjoittajan nimikirjaimet olleet, luulin, että ehkä ne ovat hänen miehensä nimikirjaimet ja hän on niin ihastunut...... selvisi tämäkin asia sitten jossain kohdin ;-D
Eli aika nollilta olen aloittanut!
Suuri pelastus tämä blogi on ollut myös Miehelleni. Nykyään minulle riittää, kun saan palautetta tuunauksilleni, rymsteerauksilleni ja kaikille muille höpinöilleni, täältä blogimaailmasta, Mies pääsee niin vähällä, kun hänen ei tarvitse enää huomata/kehua/ hehkuttaa mikä tyyny on uusi tai mikä tuoli on muuttanut uuteen nurkkaan.

Ihania tuttavuuksia olen täällä saanut! Ja mikä määrä idiksiä, ajatuksia ja tunnelmaa onkaan tarjolla kaikissa kauneissa blogeissa, mitä seuraan.

Pitkän esipuheen jälkeen onkin sitten aika siirtyä itse asiaan, eli arvontaan!

Koska olen muutenkin "outo lintu", niin myös arvonnan säännöt ovat erilaiset kuin normaalisti täällä blogeissa, eli kaikki saavat vain yhden arvan, eikä tarvitse linkittää.
Mutta arvontaan voi osallistua ainoastaan ne, jotka ovat KOMMENTOINEET viittä edellistä postaustani (*edit, johonkin viiteen edelliseen postaukseen) eiliseen mennessä.
Niin ja arvontaan osallistuu yllättäen kommentoimalla tätä postausta ;-D
Ja voitto on tällainen:


GG:n harmaa kulho sekä samaa sarjaa oleva keittiöpyyhe.

Arvonta on voimassa 14.4.2013 asti.
Onnea kaikille tasapuolisesti!

Kiitos kaikille lukijoille ja varsinkin teille, jotka jaksatte ja viitsitte kommentoida ;-D

63 kommenttia:

  1. Minä jo monta vuotta blogia pitänyt ja ei kyllä kaikki hommat ole tiedossa vieläkään.
    Hyvää kevättä sinulle

    VastaaPoista
  2. Onnea 1+ -vuotiaalle!
    Vasta hiljattain eksyin tänne mukavaan blogiisi, enkä tiedä täytänkö arvontakriteereitä... en ole tainnut ihan jokaista viittä ed. postausta kommentoida, mutta tulin jokatapauksessa onnittelemaan ja toivottamaan kivaa kevään jatkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih!
      Ei tarvinnut kaikkia postauksia kommentoida, jos vaikka jotain vaan! En sentään minäkään ihan mahdottomia vaadi ;-D
      Eli täytät todellakin arvonnan kriteerit!

      Poista
  3. Ihan samoista lähtökohdista on näköjään lähdetty liikenteeseen :).
    Tosin itse vielä olen rinnallasi täysi noviisi, joka sydämellisesti onnittelee kivaa blogiystäväänsä Rouva Kivitikkaa ♥

    Uskotko, että olen ihan kaikki postauksesi (alan tottua tohon sanaan..) sekä lukenut että kommentoinut.
    Eli uskoisin olevani arvan arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!
      Lisäsin tuonne tekstiin, että ei ole tarkoitus, että kaikkia postauksia pitää kommentoida, jos vaan välillä jotain! Eli olet todellakin mukana arvonnassa!

      Poista
  4. Sun blogi on yks mun suosikeista ! Kiva, maanläheinen Rouva!
    Luen kaikki, mutta joskus jää kommenntti heittämättä... ei taida nyt riteerit arpalippuun täyttyä :(
    On tää omalla tavallaan kummallinen maailma , jota ilman ei voi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh,
      eli näin sekavasti voi selittää asiaa vain minä ;-D
      Kiitos Riikka kommentista ja kommenteista, olet tietysti mukana arvonnassa!

      Poista
  5. Ihan piti käydä tarkistamassa ettei vaan ole viidestä viimeisestä jäänyt yksikään väliin eikä muuten ollut,kyllä mä nämä lempiblogieni postaukset aina sekä luen että kommetoin jos vaan maisemissa olen;D

    Munkin on kyllä pakko tuota Jiitä kiittää että sut on saanut "ylipuhuttua",niin ihana blogiystävä olet ja niiiin monet mukavat inspikset ja ideat olen täältä mukaani poiminut että tänne kun tulee niin on melkein kuin kotiinsa tulisi♥

    Mä en edelleenkään tunnista läheskään kaikkia "kuumimpia hotteja" mistä blogeissa pölistään mutta who cares,omat polut on parhaat polut niin sanotusti;)

    Onnea ihanalle vuosikkaalle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vaan "sielun sisko"!
      Mitään muuta en osaa sanoa, kuin että "samat sanat", monet inspikset olen blogistasi saanut!

      Poista
  6. Onnea 1v:) Meillä on sitten samat iät!
    Minä mietin pitkään myös aloittamista, mutta nyt varmaan olisin laitoshoidossa/sairauseläkkeellä/hullu, jos ei tätä blogimaailmaa olisi. Paljon olen saanut ja olen siitä niin iloinen:)
    Vaikka meillä on eri alueet,niin silti löytyy yhteisiä mielenkiinnon alueita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri!
      Tuntuu, että täällä on helppo "tutustua" aivan erilaisiin tyyppeihin, hienoihin sellasiin, niin kuin sinäkin ;-D

      Poista
  7. Onnea rouva, blogiystäväni! Jatketaan samaan malliin;)

    VastaaPoista
  8. Onpas hieno palkinto 1v arvonnassasi! Onnittelut siis vuoden ikäiselle blogillesi. Toivottavasti saamme jatkoa monen monta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      Sinun blogisi on ollut antoisia tuttavuus! Ihania idiksiä, suunnitelmia,toteutuksia, intoa, näkemystä!
      Hitsi, miehelle jo moneen kertaan sanonut, että ostetaan mekin vanha hirsitalo ;-D
      Minäkö muka helposti innostuva?
      Ihan vaan selvennykseksi, että olet mukana arvonnassa, tietty!

      Poista
  9. Onnittelut 1-vuotiaalle! Jokaisen postauksen käyn lukemasa, mutten aina läheskään kommentoi.. enhän mää muuta sit kerkeiskä tekemään ko kumminki tahdon kaikkien seuraamieni blogien kaikki postaukset lukea.. ja aina löytyy viä uusiakin.. huh.. Mutta oon kommentoinu sentään sitä riisuttua pölkkyä ainaki ny ihan lähiaikoina. :D Eli mukaan arvontaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Juuri näin, eli kunhan johonkin viiteen edelliseen postaukseen oli kommentoinut, niin on mukana arvonnassa.
      Arpaonnea!

      Poista
  10. Mukana ollaan.
    Mä ajattelin joskus kun blogimaailmaan tieni löysin, että meillä ei ainakaan mitään RM:ää ja GG:tä ole ja sitten silmä osui keittiön pöydällä olleeseen kynäpakkaukseen. GG. Sisustusliikkeen loppuunmyynnistä, mutta ei mulla ollut silloin hajuakaan, että olis joku hieno merkki, ostin, koska ne kynät oli kivoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän blogimaailman kautta oppii kaikkea uutta ja ihmeellistä! Eli hienot merkkikynät sinulla :-)

      Poista
  11. Tottakai minäkin mukaan arvontaan. Sinulla on niin herttaisen hyvä blogi. Onnea sille eteenkinpäin.

    Ps. Pohja jo pilkottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli!
      Ja kiva kuulla, että on ollut käyttöä :-)

      Poista
  12. Ompas ihanat alkusanat! :) onhan tämä alku takkuista, mutta tosiaankin niin antoisaa hommaa! Ainut harmitus minulla on blogimaailman suhteen se, ettei aina ennätä lukea kaikkia lempoblogejaan niin tarkkaan. Myös uudet tuttavuudet ovat ihania. Siksi jään useasti luen, mutten ennätä jättää kommenttia linjalle, kun jonkun ilta askareen lomassa blogeja kahlaan. Harmillista sillä itsekkin pidän niin kommenteista.
    Aurinkoa sunnuntaihisi ja kiitos ihanasta blogistasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna!
      Tänne blogimaailmaan kyllä saa helposti tunnin jos toisenkin kulutettua. Niinhän se on, että välillä sitä ehtii keskittyä enemmän ja välillä sitten taas ei.

      Poista
    2. Hei muuten, laskinko kuitenkin väärin ensiksi, kommentoin kahvikuppipostaukseen joka taisi olla juuri se viides? :D oonko sittenkin mukana!! :D

      Poista
  13. Mun piti ihan käydä tarkistamassa ja oikein muistin,Rouva Kivitikka oli mun ensimmäinen lukija :)
    Monta hyvää neuvoa hältä sain ja hänen blogiaan seuraamalla opin monta asiaa.Rouvan blogia seuraan jatkuvasti ja liki joka postausta ehdin kommentoimaankin.Rouva itse myös on ihanan ahkera kommentoija :)Oikea oppisisko :)
    Kiitos ja onnea paljon vuosikkaalle ja mahtavat palkinnot sitten laitoit!
    Jospa onni olisi eka kertaa minullakin myötä :)

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Upeaa kun teitä on , jotka jaksatte kirjoitella ja kuvata tekimisiänne meille muille, jotka vain luemme. kaikilta ei tuo kirjoittaminen käy,mutta me haemme teiltä ideoita tekemisiimme. osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Klaara!
      Kiva, jos olet idiksiä blogeista saanut. Niin minäkin, välillä kopioi ihan surutta suoraan ja välillä sitten taas tekee vähän muotoillun tuunauksen, kyllä blogistania on ideoiden kultamaa.
      Tällä kertaa et voi tähän arvontaan osallistua, kun nuo säännöt olivat niin, että olisi pitänyt kommentoida jotain viidestä edellisestä postauksesta.
      Kiva kuitenkin jos ehdit ja jaksat lukea postauksia.

      Poista
  15. onnea yksi vuotiaalle. just tossa mietin männä viikolla, että pitäsköhän itekki sit elokuussa kun pasahtaa pirttiin ykköset täyteen teetättää vaikka ifolorilta kirja sen kunniaksi mitä kaikkee sitä on vuoden aikana touhunnu..ja juu..mukana TIETENKIN arvonnassa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän bloggailun hyviä puolia on juuri tuo, että jää "jälki" kaikesta mitä ja milloin on tehnyt.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  16. Ihanaa ja onnea!! Minä mukaan arvontaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä sinulle "alkusysäyksestä", se merkitsi paljon.
      Arpaonnea!

      Poista
  17. IIIkkk... meinasi iskeä paniikki, kun oon pitänyt pientä taukoa (muka) täällä blogimaailmassa... mutta löytyhän tuolta munkin kommentti, joten en nyt täysin syrjässä ole ollut :))

    ONNEA! Ja arvonnassa ehdottomasti mukana!!!

    VastaaPoista
  18. Mukana, mukana....Pitäisi ainakin!;)? Joskus on niin kiirus että oma puumerkki jää laittmatta käynnistä vaikka luenkin jokaikisen postauksen joskus heti joskus myöhemmin. Onnea 1-vuotiaalle. Mä olen edelleen ihan vihree blokkailija;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukana olet, totta kai.
      Ainahan ei kaikkeen ehdi kommentoida, riittää kun johonkin joskus tai vaikka silloin tällöin ;-D

      Poista
  19. Hahaa! nyt taitaa käydä pilkka omaan nilkkaan! Ja tarkoitan omaani! Aina rutisen kommenteista ja ite olen samanlainen! Käyn blogeissa mutta laiskuuttani en aina kommentoi.. nyt taitaa tässäkin tapauksessa itku päästä! En muista olenko kommentoinut.. Onnea! Voiko vielä mennä kommentoimaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Bikke!
      Tasapuolisuuden nimissä et voi ottaa osaa tähän arvontaan. Säännöt, mitkä säännöt. Ja tuolla luki myös se, että kommentit oli pitänyt jättää ennen 5.4.
      Sorry ;-D

      Poista
    2. Joo tiedän!! Vähän harmittaa mutta näin nyt :) Kävin kyllä sitten kattelemassa vanhojakin juttujasi..
      Nokka pitkällä aina kattelen onko kukaan kommentoinut juttujani :)) Ne jotenkin pelastaa päivän!

      Poista
    3. Kiitos Bikke, huomasin, että olit käynnyt kommentoimassa vanhoihin juttuihin ;-D
      Pakko olla tasapuolinen kaikille, kun tuli nuo säännöt tuonne noin tiukkaan rustattua.
      Muuten kyllä ;-D
      Kommentit on kivoja, vaikka tilastoista näkee, että porukka käy katsomassa, mutta vähän orvolta se tuntuu, ellei kukaan mitään "puhu".
      Aurinkoista viikon jatkoa!

      Poista
  20. Onnea 1-vuotiaalle! Oma bloginikin miltei saman ikäinen ja melkein alusta olen blogitaivaltasi seuraillutkin. Kommentoidakin taidan miltei jokaiseen postaukseen ainakin jotain pientä :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  21. Onnea 1- vuotiaalle!
    Toivottavasti jatkat vielä monenmoista vuotta, blogisi on yksi lemppareistani! :)
    Arvonnassa mukana. ♥

    VastaaPoista
  22. Onneva - mitäs mä sanoin! : )
    Olen ylpeä ystävästäni, jonka aikaansaannoksia kehun niin työkavereille kuin muillekin, jotka ei häntä tunne. Hän on todella niitä ihmisiä, jotka tekee mitä haluaa ja sellaista hommaa ei vielä ole tainnut olla mistä ei olisi suoriutunut. Ihanaa on kun asiat eivät jää idea- ja suunnitteluasteelle vaan saamme täällä ihailla hänen aikaansaannoksiaan.
    Hyvin sä vedät!

    t jii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dänks Honey!
      Olet kyllä ihana, kun jaksat aina postiivisesti kannustaa ja ehdottaa uusia juttuja! Tämä siis koskee kaikkea muutakin kuin vain tätä blogimaailmaa!
      Onneksi minulla on sinut ystävänä!

      Poista
  23. Onnea blogin vuosipäivänä. Itse koen blogin myös sellaisena omana juttuna, kiva jos lukee, mutta enemmän kirjoittelen itselle muistiin asioita. Olen ollut lukiasi vasta jonkin aikaa, että en tiedä onko tullut viittä kommenttia kerryttäneeksi, ehkä on. Aina en tule kommentoineeksi vaikka säännöllisesti luen ja ihastelenkin oivalluksiasi :)

    Uusia postauksia odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä juurikin paikka, mistä jää muistiinpanoja myös itselle, mitä teki ja milloin, miltä mikäkin näytti ja tuntui.
      Yksi kommentti, johonkin viimeiseen viiteen postaukseen riittää, eli olet mukana arvonnassa!

      Poista
  24. Oikein hyvää syntymäpäivää! Arvonnassa mukana, kyllä mää uskoisin ainakin ne vaaditut viisi löytyvän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki!
      Eikä niitä kommentteja tarvitse olla kuin yksi johonkin viimeiseen viiteen postaukseen!
      Arpaonnea!

      Poista
  25. Onnittelut! Samaa "vika" täälläkin, joten käyhän lunastamassa arpasi! Mukaan siis arvontaan ja blogi niin hieno, kiva ja idea rikas! :)

    VastaaPoista
  26. Jeee, onneee!!!
    Mielestäni olen kommentoinut eli ilmeisesti on oikeus ilmoittautua tähän ihanaan arvontaankin :) Siispä mukana!

    VastaaPoista
  27. Synttärionnittelut mahtavalle blogille ja sen emännälle! Mukana arvonnassa! Ihana palkinto, vaikka nuo GG:t ja muut on mulle edelleen jotain aivan tuntematonta (just ja just tiedän mistä sanoista kirjainyhdistelmä tulee) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KiittiI
      Hih, vähitellen sitä oppii näitä blogimaailman ihmeellisyyksiä :-)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  28. Hui, ehdin jo pelästyä, että olen arvonnasta ulkona! Niin huonosti olen viimeaikoia kommentoinut, kun tuppaavat blogissa kuin blogissa kommenttini luiskahtavan suoraan roskapostiin...
    Mutta olihan tuolla aiemmin kommentti sentään. :o)
    Itsekin perustin ekan blogini aikoinaan Siskon "painostuksesta", mitään tuntumaa ei ollut blogimaailmaan...
    Ja sinun seuraajaksesi tulin juurikin ulkohuoneen aikoihin... :o)
    Onnea vielä!

    VastaaPoista
  29. Jaa, kommnetti katosi taas...
    Ulkohuone??? ÖÖÖÖÖÖÖÖ, eikös se ole hyyskä? Pihahuonetta tarkoitin. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana Paula!
      On meillä sentään sisävessa.... ;-D

      Poista