tiistai 4. helmikuuta 2014

Pihahuoneen uusi "lauta"seinä

Pihahuoneemme on suosikkini! Se on juuri tarpeeksi pieni, että siellä on mahdollista tehdä kaikkia testejä ja kokeiluja sisustuksen suhteen.
Nyt viimeisin kokeilu on lautaseinätapetti.
Olisin halunut tuonne ihan oikeat vanhat laudat ja ne olivatkin jo valmiiksi katsottuina, mutta tarkemmin asiaa mittailtuani tajusin, että laudat eivät mahdun tuonne "sängyn" taakse. Tai sitten koko tuo rakennelma olisi pitänyt purkaa, enkä niin isoon muutokseen halunut ryhtyä.
Eli tämä on siis tapettia. (Tästä pääset kurkkaamaan miltä seinä näytti aiemmin).
Olipas kiva pitkästä aikaa laittaa tapettia, niin se into aina tarttuu ja laajenee, että nyt kävelen pitkin kämppää ja mietin, mihin muualle voisi tapettia laittaa ;-D
Aika hauskasti meni tapetin määrä, sitä jäi jäljelle noin 5 cm soiro....ihan niin tarkaan en sitä laskenut, mutta hyvä, että riitti!


Olen aina niin hitaasti syttyvää sorttia näiden muotijuttujen kanssa, luulen että tähti-jutut ovat aivan "out", mutta nyt vasta olen itse niihin tykästynyt. Joulunahan suurimman osan näistä tähdistä askartelin, mutta ovat niin kivoja, että saivat jäädä vielä pyörimään tuonne nurkkaan!
Ja vähän lisää tähtiä!
Löysin rempatessa trikookude-jemmani, nyt olisi taas vähäksi aikaa materiaalia.
Ja ettei totuus unohtuisi, niin osa kerille laittamisesta on vielä vähän vaiheessa ;-D

Topakkaa tiistaita!!

48 kommenttia:

  1. Tää huone on niin mun suosikki - ennestäänkin jo iso muutos ja nyt tuo tapetti vielä on kuin piste iin päälle. Ihana tapetti kerrassaan. Saakos kysyä mistä tapetti on ostettu ja mikä olisi hintaluokkaa..? Mulla muuten ihan sama vaihe menossa kuteiden kera.. ;)

    VastaaPoista
  2. Tapetti on täydellinen valinta pihahuoneeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken mietin, että onko liian hallitseva noin pieneen tilaan, mutta ainakin toistaiseksi tykkään kyllä itsekin!

      Poista
  3. Ihana, ihana, ihana, edelleen! Mä rakastan myös tota sänkyä!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Sänkyhän on kasattu kuormalavojen reunoista ja kätkee sisälleen huiman määrän tavaraa. Kaikki monot, luistimet, kypärät yms.
      Sängyn pohja on saranoilla kiinni seinässä ja sen voi tarvittaessa avata kuin kannen ikään. Hyvä ja toimiva jemma kaikelle ei niin kauniille "rojuille".

      Poista
  4. Kiitti Tanni :-)
    Saa toki kysyä, tapetti on Bauhaussista, olikohan se 22 e ja siihen päälle pikku purkki tapettiliimaa, niin remppabudjetti oli huimat 30 egee. Taisi jäädä jopa alle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau - eipä paljoa köyhtynyt ja tulos on sitäkin komiampi! Täytyypi käydä ktsomassa tapetteja..

      Poista
    2. Eipä niin, siksi näitä pikkumuutoksia voi tehdäkin, ei tarvitse olla ihan loppuelämän juttuja. Varo vaan, noihin tapetteihin tulee himo :-)

      Poista
  5. Jaahas, meni Tannille vastaus sitten vähän niin kuin sinne päin kohdilleen :-)

    VastaaPoista
  6. Paljon parempi on nyt...tapetti on tosi kiva...tykkään..:)

    VastaaPoista
  7. Kiva tuo tapetti, kummasti se vain ilmettä muuttaa yhden seinän tuunaus....
    Upeat tähdet sulla :)
    Hupsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan :-) ja oli muuten tosi kiva, nopea ja helppo tehdä. Vink, vink!
      Kiitti vaan tähti-idean "äidille".

      Poista
  8. Siis jäbälle tullut ihan huikee idis, jonka olet toteuttanut. Niin on näpsäkkää ja siistiä tuo seinän laudoitus nykyään! : ) Tosi hieno, kyllä kepaa esitellä.

    t. jii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin! Ja tuo on helppo ottaa pois, sitten kun kaipaan taas sitä seinässä ollutta kaunista tekstiä! Teinari kakkonen kaipaili sitä jo :-)

      Poista
  9. On se kumma paikka tuo sun pihahuoneesi,monta kertaa oon aatellu että ihan täydellinen paikka ja sitten sä meet ja keksit sinne jotain joka tekee siitä vielä makeemman:) Ihana tapetti ja tuo sänky/säilytyssysteemi on kanssa tosi kaunis,en olis kyllä itsekään raaskinu alkaa purkuhommiin ja muutenkin mulla on sellanen kutina että kyllä sä niille oikeillekin lankuille jotain käyttöä keksit:)
    Pinkkiä kudetta on setvitty täällä,josko vaikka räväyttäis ja piristäis keittiötä pinkillä matolla...Kaunista tuo alimman kuvan kude,en ole tuommosta onnistunut aiemmin näkemäänkään,"tylsiä" yksvärisiä vain:)
    Topakkaa tiistaita sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kirsi!
      Piskuinen huone tuo on, mutta siitä on moneksi!
      Harmaa lauta on kyllä minun ykkössuosikkiani! Yksi juttu on jo mielessä sen käyttöön eli oikeassa olit :-)
      Pinkki väri rulettaa myös täällä, onkohan se tuo kevään odotus joka suosii räväköitä värejä!
      Tuo kude oli joku halpispussukka, sitä oli paljon ja se on aivan sotkussa.... onpas hommaa iltasella, kun sitä setvii!

      Poista
  10. On kyllä upea tapetti!
    Mullakin tikittää takaraivossa jo ainakin toista viikkoa yks tapettiidis..
    Se on sellainen et olisi kivaa laittaa yhteen seinään tapetti. Mut siihen se sit jääkin. Ei mitään hajua millainen sopisi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tapetteja on nyt myynnissä tosi kivoja ja paljon! Tuollakin on tapetoitu vain tuo takaseinä.

      Poista
  11. Hieno lautaseinä. Meilläkin olisi aika uudistaa joitakin tapettiseiniä, mutta into puuttuu...vielä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Vähän kun tapetteja katseli ja selaili, niin sieltä löytyi vaikka kuinka monta ja ihanaa!
      Temppiä teille, jos ja kun, innostutte :-)

      Poista
  12. Olipas upea tapetti! ja sopi loistavasti tuonne pihahuoneeseesi. Taitaa olla vähän samaa vikaa noiden muotijuttujen kanssa mulla. Tosin noihin tähtiin en vieläkään ole päässyt sisään. Voi olla että kun sinäkin kyllästyt, niin siinä vaiheessa minä vasta innostun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dänks!
      Ja hei, parempi myöhään..tai jos joku juttu ei iske ollenkaan, niin ei haittaa :-)

      Poista
  13. Ihan mielettömän hieno tapetti!

    VastaaPoista
  14. Ennestään viityisästä tilasta tuli vieläkin kodikkaampi. Tuo huone on ihana!

    VastaaPoista
  15. Jes, lautatapetti, tiiliseinä tapetti ovat loistava keksintö!! Ilmankos on lempipaikkasi:)

    VastaaPoista
  16. Vaikka miten pyörittelen näitä kuvia, niin en saa uskottua, että lautaseinä on vain tapettia... näyttää niin ihan oikealta, ja Hyvältä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jaana, kiitos!
      Tuo tapetti myös tuntuu vähän karhealta, ei onneksi tule kuitenkaan tikkuja :-)

      Poista
  17. Kyllä on kivan näköinen! Haluua kanssa tollasen pihahuoneen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Huone on pikkuinen, mutta tunteella ja fiiliksellä tuunattu.

      Poista
  18. IHANA!!!! Tulen seuraavalla junalla, muutan tuohon ihanaan huoneeseen! *pakkailee kiireellä* <3

    VastaaPoista
  19. Voi miten kiva tapetti ja tuo huone!!! -ihanuus-
    Mullakin on kova tapettimania,mutta pelkkä ajatuskin siitä,että pitäisi alkaa repimään näitä nykyisiä ensin pois... huh,huh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Tässä tapetissa oikeen erikseen sanottiin, että lähtee helposti myös pois :-)

      Poista
  20. No ihan huippuhieno tuli!
    Meillä on kellari tollanen vastaava "testipaikka", johon tulee kokeiltua kaikkea, mitä milloinkin mieli tekee, mutta josta tietää, ettei välttis oo ihan normiasuinhuoneisiin sopivaa.(Tosin viimeisestä kokeilusta on varmaan kohta jo 10 vuotta, että ihan alvariinsa ei sielläkään muutosta tapahdu...)

    Kai otit jämäsoiron talteen ja askartelet siitä jotain kivaa :). Vaikkapa lisää pikkupikku tähtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dänks Annukka!
      Meillä muutostahti on vähän tiuhempi :-)

      Jämä meni jo roskiin, hitsi!

      Poista
  21. Voi vitsit näyttää kyllä niin hyvältä! Ja tähdet on ihan IN aina!:)

    Kivaa loppuviikkoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Hyvä, jos joku muukin on vielä sitä mieltä, ettei tähdet ole out :-)

      Viikonlopun odotusta myös sinne!

      Poista
  22. No hyvä kun riitti :-) Ja näyttää tosi hyvältä. Itse en ole koskaan tapetoinnut ja meidän seinät on ihan vain maalattu ja pinta sellaista rosoista ettei varmaan mikään tapetti pysyisi. Mutta silti aina ihailen kauniita tapetteja ja haaveilen sellaisten perään :-)

    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosoinen pinta on mielenkiintoista jo itsessään, eläväistä, roiheaa :-)
      Ja haaveitahan pitää aina olla!

      Hyvää loppuviikkoa myös sinne!!

      Poista
  23. Ooh, onpa ihana seinä! Ja tosi kiva tunnelma pihahuoneessanne muutenkin :)

    VastaaPoista
  24. Ihan mieletön tuli seinästä!<3 Muutenkin tuo teidän pihahuone on niin kaunis että sinne tekisi mieli muuttaa asumaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :-)
      Pikkuinenhan tuo huone on, mutta ajaa hyvin asiansa. Sopiva tila kaikkiin sisustustesteihin :-)

      Poista