lauantai 26. lokakuuta 2013

Täytekakkuko?

Voitin jo jokin aika sitten Kirsin blogissa ollessa arvonnassa ihanan kakkukuvun.
Olen surkeaakin surkeampi ja laiskaakin laiskempi leipuri, meillä meni tuo kaunis kakkukupu ihan hukkaan kaapin perällä.

Ja sitten yksi kaunis päivä -tadaa- idea iski!
Nyt kaunis kakkukupu on paraatipaikalla, kaikkien nähtävillä, joskaan vähän eri tarkoituksessa....
...kaukosäätimet ja muut härpäkkeet jemmaantuvat tuonne alle kauniisti ja ovat aina käden ulottuvilla ;-D

Idearikasta lauantaita!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Haastetta yllin kyllin

Haasteita on kertynyt plakkariin, ajattelin tyhjentää koko pajatson kerralla. Eli tästä se lähtee:

Paula, blogista satunNainen pyysi muistelemaan menneitä. Kiitos Paula kivasta haasteesta, uppouduin aivan täysillä vanhojen kalentereiden sekaan ja pääsin aina kulloiseenkin fiilikseen täysillä.
Tämä oli minulle todella terapeuttista ;-D


Tarkoituksena on muistella omaa elämää viitenä random päivämääränä.

-Elokuussa 1999
-Huhtikuussa 2003
-Maaliskuussa 2009
- 18.09.2009
- 17.07.2010

.
 Tyyli ja muoto on vapaa, mutta vastata pitää suunnilleen näihin kysymyksiin: 
1.Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2.Mitä olet ajatellut?
3.Millainen on ollut elämäsi?
4.Miltä olet näyttänyt?

Lähdetään liikkeelle elokuusta 1999. Olin silloin äitiyslomalla, tein pitkän pitkiä kävelylenkkejä vauvelin ja isäni kanssa, joka asui lähellämme ja oli silloin eläkkeellä. Jos vauva heräsi, niin hän ei tykännyt olla sekuntiakaan hereillä vaunuissa, raahasin (tai siis kannoin) häntä sellaisessa rintarepussa aina puolet matkasta. 
Olo oli aivan huumaavaa ja seesteistä, onnellista. 
Äitiyslomalla kun olin niin vakiovaatetukseni oli verkkarit ja collage-pusero. Hiukset olivat pitkät ja punaiset.

Huhtikuussa 2003 olimme juuri muuttaneet nykyiseen kotiimme. Kaikki tapahtui silloin samaan syssyyn, olin juuri mennyt takaisin töihin, lapset, joita siis oli siihen aikaan jo kaksi, aloittivat hoidon, ostimme omakotitalon ja remppasimme sitä (tai siis tätä) siinä muiden hommien ohella.
Toisella lapsellamme oli tuossa kuussa synttärit ja sinne kutsuttiin hoidosta "kaikki", kun kerrankin oli tilaa!
Töissä koko ryhmämme kävi tuolloin hankkimassa "ATK-ajokortin", en tiedä kuinka yleistä tämä oli, mutta meidän firmassa miltei jokainen suoritti tämän kurssin. Aika hauskaa!
Työvaatetus oli vähän siistimpää kuin verkkarit, mutta onneksi saimme pukeutua töissä rennosti. Hiukset olivat edelleen pitkät, kerroksittain leikatut ja oranssin punaiset.

Maaliskuussa 2009, vietimme mieheni kanssa hääpäivää. Käymme joka vuosi kaksistaan syömässä jossain ravintolassa hääpäivänämme. Ihana traditio, josta pidän kiinni tiukasti!
Työrintamalla tähän aikaan, meillä oli aivan mielettömän hyvä porukka ja draivi. Töissä oli oikeasti Hauskaa! Tuolloin tein myös "komennushommia", duunillisesti erittäin antoisaa, mutta kotielämän kannalta haastavaa.
Tuohon aikaa panostin pukeutumiseen, jakkupuku ja muutenkin todella asiallinen pukeutuminen oli "in". Hiukset olivat aivan lyhyet, mutta edelleen punaiset.

18.9.2009 En ole aivan varma oliko se juuri tämä kyseinen päivä, mutta näitä hujakoita se oli, kun sain uudelleen sisustaa koko mökin. Kaikki vanha pois ja siitä sitten lähdettiin. Budjetti on +/- 200 e. Olin aiheesta ja asiasta niin innoissani, että ajoin peräkärryn kanssa viemään mökille valkoista sohvaa, vaikka autossa oli kesärenkaat alla ja lunta jo mökkikorkeuksilla tuprutteli. Sisulla sitä pääsi hyvin perille ja tietty varovasti ajamalla. Koko talven kiersin kirppiksiä ja suunnittelin mökin sisustusta ja tyyliä ja tavaroita. Olin taivaassa ;-D
Tyyli taisi noina aikoina olla aika "perus" ei enää jakkupukuja. Hiukset edelleen lyhyet ja punaiset.

17.7.2010 tämä päivä oli lauantai! Meitä on neljän "tytön" porukka, olemme tunteneet toisemme ..ööö...20v? eikun ainakin reilut 30v. ja kerran vuodessa, heinäkuussa, meillä on GNO = girls night out! Vietämme aikaa jonkun kotona, josta olemme ajaneet muun perheen pois. Tai varaamme hotellihuoneen. Tai lähdemme risteilylle. Parannamme maailmaa, syömme ja hiukka juomme ja bailaamme!! Nykyään tuota viimeistä kaikkein vähiten ;-D
Olen onnellinen, kun minulla on näin pitkältä ajalta näin ihania ystäviä <3.
Juuri tuon päivän vaatetusta en muista, mutta luulen sen olleen jotain siistin rentoa, ehdottomasti koruissa paljon blig-blingiä!! Hiukset olivat pidentyneet olkapäille ja väri oli vaaleanruskea.

*******

Seuraava haaste tuli Kirsiltä blogista Tää ois tän koti ja se kuuluu näin:
Olkapäällesi istahtaa sisustuskeiju 2500 euron kanssa."Saat mitä haluat mutta aikaa ei ole paljon.Kaikki pitää käyttää (syksyiseen) sisustukseen omaan kotiisi.Kerro toiveesi!"

Hittolainen olen tätä haastetta miettinyt ja miettinyt ja miettinyt!
Istunut olohuoneen sohvalla ja miettinyt.
Löhönnyt sängyllä ja miettinyt.
Syönyt ruokapöydän ääressä ja miettinyt.

Tätä ei ainakaan mieheni usko, mutta en kyllä keksinyt MITÄÄN, mihin tuon rahan upottaisin....!!!
Tai siis kyllähän minä olen todella hyvä tuhlaamaan, mutta jos pitäisi miettiä, mihin kerralla tuollaisen summan laittaisi, niin en keksinyt mitään..... tai no, ainoa mitä keksin oli se, että meillä ei ole kunnon radio/CD-soitinta. Edellinen sanoi sopimuksen irti ja kävin ostamassa uuden, se kylläkin maksoi vaan kymmenesosan tuosta ja se oli ihan oikeaa rahaa....

Sorry Kirsi, en uskonut olevani näin onneton tuhlari, mutta ehkä vahvuuteni onkin tämä live-elämässä tuhlaaminen !!!

******

Seuraava haaste tuli Anna-Marilta blogista Villa Wallin:

Ja kysymykset teille:

1. Oranssi, keltainen, liila ja joku väri näistä on pakko laittaa olkkariin, mikä siis?
Oranssi ehdottomasti, varsinkin näin syksyllä se on tosi kiva väri, eikä siitä ole kauaa, kun sitä väriä oli myös meillä olohuoneessa.
2. Lahjakortin saat kauppaan "mistä saa kaikkea mitä ikinä haluat"
100€:lla hankit?
uuh...juurihan tuossa yllä selitin kuinka haastavaa tämä on....
ööö...astioita!
3. 1000€ hankit?
..no jos sellainen parempi radio?
4. 10 000€ ostaisit jo?
Saako tällä moottoripyörän? Jos saa, niin sitten se, kiitos! Selvästi käy päättäminen helpommaksi kun summat suurenee ;-D
5. tavara/esine josta et luovu?
Ei taida olla ihan ehdotonta mitään tavaraa, mistä en luopuisi, mutta vanhemmiltani saama heidän kihla-astiastonsa taitaa olla sellainen, mitä pidän niin pitkään kun mahdollista.
6. syksyä pukkaa, mikä parasta tässä vuodenajassa mikä ikävin?
Syksyn värit ovat upeita! Myös aamusumu ja usva ovat huikeita. Ikävintä on pimeys ja räntä.
7. Oletko unelma ammatissa?
Noup.
8. Mieluisin karkkipäivän herkku?
Pikkukarkit ja suklaa.
9. Paheesi?
Punaviini ja juustot. Ja aina kun näitä nautin, niin naamani "kukkii".
10. Sisustusvinkkisi?
Osta kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista, tuunaa/maalaa ja nauti!! Keksi esineille uusia käyttötarkoituksia! Hyödynnä luonnon antimia sisustuksessa!
11. Mitä mieltä olit tästä haasteesta?
Hauska. Kiitos Anne-Mari!

******

En laita näitä haasteita edelleen kenellekään, jos haluaa saa toki napata mukaan!!

Hyvää loppuviikkoa!!!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Pihahuone

Alla olevassa kuvassa tiivistyy viime aikojen fiilis, what, what, what. 
Missä mennään, mitä tehdään, kauhea kiire koko ajan, kaikilla rintamilla.
Kiireen vastapainoksi napsin kuvia pihahuoneestamme.
(Jos haluat nähdä miltä huone näytti puolitoista vuotta sitten kurkkaa TÄNNE)

Tein pihahuoneeseen oman valo-oksan, koska olohuoneessamme olen niin ihastunut vastaavaan.
 Eikös nyt ole luvattu lumisateita loppuviikkoon? Meillä on sukset jo näkyvillä...
...ja sauvat.

Hyllyllä olevat tavarat vaihtelevat fiiliksen mukaan. 
Tuo kuivanut tuijanoksa kuvastaa meikäläisen viherpeukalottomuutta, mutta sopii se sisustukseen tuolla tavalla kuivaneenakin. Sehän on kuitenkin pääasia.

Omatekemä lamppu hillopurkkiin, olen niin ylpeä itsestäni, kun osasin asentaa nuo piuhat ja yhdistää töpselinkin tuohon johtoon. Ja kaiken lisäksi se toimii!!
Tulkoot tuulet ja myrskyt, meillä "takka" lämmittää!


Kynttilä-friikki kun olen, niin tässä viimeisin tuunaus. Kietasin hillopurkki-kynttilöiden ympärille kuivunutta puuta.

Kaunista syksyn jatkoa!

P.S. Tervetuloa uudet lukijat mukaan!!
P.P.S. Olen saanut monta ihanaa haastetta, kiitos! Palaan niihin heti kun ehdin ;-D

lauantai 5. lokakuuta 2013

Kattokynttelikön tuunaus

Olen muutamassa blogissa (sorry, en muista kenen) nähnyt näitä tuunattuja kattokynttelikköjä.
Tykkään näistä kyntteliköistä, mutta kun nämä ovat alunperin suunniteltu kruunukynttilöille, niin käyttö on jotenkin jäänyt vähäiseksi, kynttilöiden kaatuma- ja valumavaaran vuoksi.
Eli eikun tuunaamaan.....

Suhumaalasin ensin tuon kynttelikön rungon valkoiseksi, Mies sahasi nuo kruunukynttilöiden pidikkeet pois ja sen jälkeen liimasin tilalle vanhat kahvikupit tasseineen.
Pohjalle vähän merisuolaa tasoittamaan pieniä "vinksahduksia" ja tuikkukynttilät kuppeihin.
Tadaa...valmis!
Vein kynttelikön mökille, siellä kun noita kynttilöitä ei voi koskaan olla liikaa....

*****
P.S. Tässä kuva "ennen"
En taaskaan muistanut ottaa kuvaa, ennen kuin rupesin tuunaamaan, joten lainasin kuvan Keltaisesta pörssistä.

Vauhtia ja vipellystä myös teidän viikonloppuun ;-D

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Nojatuolin talvipuku

Syksyn viimojen lähestyessä pitää kaivaa kaapin perukoilta toppatakki päälle. Samalla fiiliksellä myös nurkassa oleva vanha nojatuoli sai nyt talvisen ilmeen:
 Nojatuoli on nyt ihanan pehmeä ja lämmin.
Tuikkuja illan pimeyteen.

Tuolin takana oleva jalkalamppu on ollut Teinari kakkosen huoneessa. Alunalkujaan varjostin oli valkoinen, Teinari halusi siihen väriä ja kun hänen huoneessaan on liilan sävyjä, niin vesivärillä vetäisin tuohon varjostimen pintaan siveltimellä epämääräisiä vetoja.
Eikö vesivärin kuuluisi lähteä vedellä pois? Niin ainakin luulin.... ajattelin näppäränä, että sitten kun Teini kyllästyy lamppuun pesasen vesivärin pois ja voin taas ottaa lampun käyttöön.
Ei muuten mennyt ihan niin..... se vesiväri on jymähtänyt kiinni.....!!!
No, eipä sitten auttanut muu kun ottaa suhumaali kauniiseen käteen ja suhautin tuon hopealla. Vähän näkyy edelleen siveltimen vetoja, kun valo on päällä, mutta uskottelen itselleni, että se on kiva noin!

Tekemäni valo-oksa on päässyt varastosta seinälle, viime vuonne se riippui katossa, mutta nyt laitoin sen seinälle. Yksinkertainen juttu, mutta tykkään tuosta.
******

Nuo ylläolevat nojatuolikuvat ovat eiliseltä, tänään nurkkaus näyttää tältä:

Muuten melkolailla sama, mutta tuunaamani varjostin siirtyi eri nurkkaan ja ripaus keltaista pääsi nojatuoliin. Olen ostanut tuon tyynyn pihahuoneeseemme, mutta kun siellä vaihtui väri, niin toin tuon tänne sisälle. Olen nyt kahden vaiheella tykkäänkö tuosta keltaisesta vai en. Ehkä tämän päivän ainakin ;-D
Minäkö muka tuuliviiri?