keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tuunattu lipasto

Sain ihanan vanhan lipaston tuttaviltani. Lipasto oli vähän huonossa hapessa, joten sille piti tehdä ensin jotain ennen kun sen voi ottaa käyttöön.
Ennen

Vaiheessa
Valmis!

Lipasto sijoittui pihahuoneeseemme, sinne se sopii juurikin hyvin värinsä ja tyylinsä puolesta!

Muutaman viikon takaiselta kirppiskierrokselta löysin kauniin vanhan, ison pärekorin tai tuo on niin iso, ettei se enää ole kori. Kantimet olivat menneet rikki, mutta eipä tuo käyttöä häiritse.

Kauniita pärekoreja on nähty ainakin Anne-Marilla, mistä olen myös saanut "tartunnan" näihin muutamassa edellisessä postauksessa olleisiin ruusukahvikuppeihin ;-D

*****
Ihana yllätys odotti postissa maanantaina!
Sain paketin aina yhtä positiiviselta Kirsiltä, kiitos kovasti!!
Tänne en jemmaa "piilopulloa", vaikka sekin kävi mielessäni....
Snacks-kippo on tämän päivän shoppailu tulos,
oli niin keväisen värinen, että en voinut vastustaa...

Kirsin idiksestä sinne pääsevät kutimet, pitkätkin puikot säilyvät tuolla hyvin! Ovatpahan kerrankin kaikki yhdessä ja samassa paikassa, helposti löydettävissä.

*****

Tänään postissa tuli seuraava päivän piristäjä! Voitin Annin arpajaisissa pikkuisen pussukan, aivan ihanan kauniit värit ;-D
Pussukkainen pääsee heti käyttöön!

Paketin mukana tuli kaunis tagi, kiitos Anni palkinnosta!


Aurinkoisen positiivista pääsiäisen odotusta!!

48 kommenttia:

  1. Hellou!
    Ihania juttuja oot puuhastellu siellä koto-Suomessa! :)Ja oonpa kenties eka joka pääs kommentoimaan tähän postaukseen! :) Kaikille paljon terkkuja <3 Kesällä nähdään! :)
    -Janis from Cyprus-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla sinusta♥
      Nautihan olostasi ja pidä itsestäsi huolta, tänne ainakin kantautuu uutisia kovasti sieltä päin!
      Terkkuja täältä loputtoman lumen keskeltä!!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Tykkään itsekin, pintaa joutui hiomaan aika tavalla, joten maalaus oli ensimmäisenä mielessä ja yllättäen valkoinen väri :-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Maalilla ja huikealla tuuletuksella sai pois myös tupakanhajun....
      Nyt taas tuli tuollekin lipastolle lisävuosia.

      Poista
  4. Loistava lopputulos! Ja voi vitsit, olen unohtanut että meidänkin varastossa on tuollainen pärekori. Taidanpa hakea käyttöön kun noin kauniilta näyttää myös teillä :)

    VastaaPoista
  5. ihan huippuhieno tuo lipasto..siis toooooodella ihana <3

    VastaaPoista
  6. Sulla on ihana lipasto. Mullakin on minun vanha ja tuunattu uudelleen tuunauksessa ja parasta aikaa työn alla. Se on samanoloinen. Kivoja lahjoja olet saanut! :)

    VastaaPoista
  7. Oletpa onnekas - ONNEA vaan! :o)
    Kaunis lipasto, niin kunnostamattomana kuin kunnostettunakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viesti oli muuten TAAS mennyt roskaposteihin....

      Poista
  8. Lipastosi on aivan ihana! Kiva että sait pakettisi ennen pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  9. Aika hyvät ensiaputaidot sulla,on sen verran hyvin annettu tekohengitystä tolle huonossa hapessa olleelle:D Tosi kaunis tuli lipastosta,aika kivoja tuttavia sulla,taitaa tuunailutaidot olla tiedossa tuttavapiirissä:)
    Kiva kun tykkäsit paketista,nyt me ollaan "puikonsäilytyssamiksia";)Makee tuo pärekoppakin,itsellänikin noihin kirppareilla aina katse hakeutuu mutta sopivanhintaista ei ole vielä tullut vastaan,sitä ootellessa siis:)
    Aurinkoisen positiivista pääsiäisenodotusta sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Just kävi ea-kurssin, oikeasti!
      Samiksia ollaan myönnän :-)
      Tuon pärekorin hinta oli 5e, mielestäni ei paha.

      Poista
    2. No ei oo paha todellakaan,20-30 euron välillä on mun näkemäni olleet ja se ylittää mun hintakynnyksen just sopivasti:)

      Poista
    3. No onpa kalliita olleet... ehkä se sun kappale vielä odottelee nurkan takana.....

      Poista
  10. No jopas on nyt rouvaa lykästänyt. Ja lipastoa, kun sai niin kauniin uuden elämän :)

    VastaaPoista
  11. Oooh mikä kaunokainen! :) lipasto siis. :) olet taas puuhaillut kaiken näköistä, en osaa kuin ihastella!
    Pärekorit ovat aivan huippuja. Meillä aitat pullollaan niitä, sinkkumummoilla oli muutamia asioita joihin ilmeisesti ollut pakkomielle. Yksi niistä pärekorit. :D

    VastaaPoista
  12. Hih...pärekori on ihku<3 Ja lipastosta tuli niin nätti. Kumma miten valkoinen maali saa aikaan noin kaunista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vaan idean antajalle, pärekorin hinta/laatusuhde on paikallaan.
      Tuon lipaston lakka oli niin huonossa kunnossa, että sitä en enää saannut kuntoon, muutn tykkäsin lipastosta originaalissa värissäkin, mutta totta on, että valkoinen tekee ihmeitä :-)

      Poista
  13. Hieno lipasto, tykkään kanssa maalailusta ja itsellä oli samantapainen projekti vähän aika sitten.. tuo pärekori on myös ihana! ja vanha matkalaukku siinä alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Maalailu ja tuunailu ovat kyllä niin rentouttavaa puuhaa!
      Matkalaukkukin on kirppikseltä, tyyliin "kun halvalla sai", joskaan sinne saa paljon kamaa jemmaan :-)

      Poista
  14. Kaunis tuli lipastosta valkoisena vaikka minäkin tykkäsin siitä alkuperäisestä väristä.Tupakin haju on kyllä vaikea poistaa muulla kuin maalilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Originaali väri oli kaunis, mutta tosiaan niin huonossa kunnossa, että jotain piti tehdä ja jotenkin tuo lakkaaminen ei oikein innostanut ja jos taas olisi ruskeaksi maalannut, niin voi olla että lopputulos olisi ollut kökkö, ehkä.
      Tupakan haju on kyllä tiukassa, laaikoissa on ollut kahvinporoja ja laatikosto on ollut yöpakkasissa ulkona. Ehkä se siitä häviää.

      Poista
  15. Lipastosta tuli tosi kaunis! Ja yllätykset piristävät aina :))

    VastaaPoista
  16. Niinhaän se on, että toisen ROMU on toisen AARRE. Lipastosta tuli huippu hieno!

    VastaaPoista
  17. ihan parasta mielenterveyttä on tuunata lipasto silloin, toinen tällöin ja nauttia kättensä jäljestä päivittäin :)
    Hitto, mun kämppä on liian pieni , tänne ei mahdu enää mitään uutta tuunattavaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuunailu on in :-)
      Luulin, että meillä on tilaa, mutta väärässä olin...nurkat (ja keskikohdat) täyttyvät yht'äkkiä, yllättäen, en ymmärrä....

      Poista
  18. Lipastoa ei enää entisekseen tunnista,hieno!

    Ja tuo pärekori ♥..tommonen iso ois ihana olkkarin nurkkaan!

    VastaaPoista
  19. Aijai mikä lipasto! Ihana tuunaus <3
    Perskuta kun neliöt loppuu kesken, tuollaisia minäkin haluaisin kotiini kannella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dänks,
      Niin loppuu neliöt täälläkin. Mies ei innostu ajatuksesta laajennukselle, että minun kaikki tuunaukset mahtuisivat....en ymmärrä :-)

      Poista
  20. Kaunis lipasto, etenkin valkoisena. Tykkään !

    VastaaPoista
  21. Ompas rouvan kotona tapahtunut taas paljon, muutamaan päivään en ole kurkistanut tänne ja vaikka mitä ihania juttuja on taas tehty :)
    Hyvää lankalauantaita!

    VastaaPoista
  22. Tuunaus kunniaan ja valkoinen maali!! Upeita tuunuksia!

    VastaaPoista