sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Rymsteerausta mökillä

Annoin piut paut perjantain kurkkukivulle ja lähdin viettämään laatuaikaa mökille, 
siellä kaikki vaivat parantuvat ;-D
Niin nytkin.
Mökin seinään kaipasin hyllykköä astioille, jostain ihmeestä niitä aina tupsahtaa lisää....
Tein sen pienestä kuormalavasta ja maalasin valkoiseksi. Hyvin ajaa asiansa, eikä ollut hinnalla pilattu!
Vanhan oven, joka oli ennen pöytänä, nostin seinälle ja laitoin siihen kellon ja viinilasit telineessään.
 Ensin hylly ja ovi olivat vierekkäin, mutta sitten vaihdoin oven eri seinälle, ei ole niin ahtaan näköistä.
Pikkuruinen keittiönurkkaus sai myös lisähyllyn, muutama kaunis GG-kupponen mahtuu tuohonkin esille.
 










Viikonlopun urakkana oli sängyn uusiminen. Idiksen tähän "ylileveään" laveriin sain Pepiltä, kiitoksia vaan ;-D
Makuuhuoneemme on pikkuinen huone, missä oli sängyt huoneen molemmilla laidoilla.
(nippa nappa muistin ottaa tämän "ennen" kuvan..)
Laitoin tukipuut ja niiden päälle ruuvasin pohjalaudoituksen koko huoneen leveydeltä.
Nyt sänkymme on 240 cm leveä  ja 200 cm pitkä.
Nyt mahdun nukkumaan ;-D,
aika kinkkinen pedata, mutta en valita, sen verran ruhtinaallisesti tuolla on nyt tilaa.

Sytykkeet sievästi rinnakkain. Nuo steariinissa kastetut isot kävyt, ovat muuten todella tehokkaita. Palavat niin reippaasti, että pakottavat muutkin puut syttymään.
 Kesän ensimmäiset kielot.
Nautin.
Täysillä.

51 kommenttia:

  1. Olitpa kekseliäs lisähyllyä tehdessäsi! Ja tuo sängyn levennyt Pepin mallilla on oiva lisä petin leveyteen, mutta totta, varmaan vähän hankalampi petata-
    Ihana järvikuva!
    oikein mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Hyvää viikkoa myös sinulle. Vesi on kyllä mahtava elementti!

      Poista
  2. Tuo ovi ON ihana ja hyllystä tuli hieno!!

    VastaaPoista
  3. Sen verran viihtyisältä näyttää, että melkein tekis mieli kutsua itsensä kylään viinilasillisen äärelle :).
    Ja mökillä kaikki saakin olla inan työläämpää kuin kotona. Niinkuin nyt toi sängynpetaus. Ja voihan sitä jättää petaamattakin. Pääasia, että mahtuu nukkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nautin niin olosta mökillä! Totta se on, että mökillä perusasioihinkin menee enemmän aikaa kuin kotona. Ehkä siinä on osa mökkeilyn viehätystä.
      Tykkään, että sänky on suuri ja tuolla oli niin ahtaat sängyt. Nyt kyllä mahtuu!
      Siis tervetuloa vaan :-)

      Poista
  4. Paljon olet ehtinyt yhdessä viikonlopussa puuhailemaan. Kaunista ja tuo leveä sänky on varsin kutsuva verrattuna edeltäjiinsä kapeisiin lavereihin. Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään puuhailla mökillä, se on varmasti osa mökkeilyn viehätystä!
      Hyvää viikkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Ihanan näköistä ja niin tunnelmallista!Ja tuo ovi *kuola valuu suusta...* :)!

    VastaaPoista
  6. Olipas nerokkaita ideoita. steariinissa kastetut kävyt oli mulle uusi juttu, täytyykin testailla kun taas alkaa käpyjä tuosta männystä tippumaan pihalle ihan riesaksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dänks!
      Nämä ovat jotain normaalia kookkaampia käpyjä ja itsessään jo tosi pihkasia, toimivat mainiosti! Kokeile ihmeessä ja kerro kiten kävi.

      Poista
  7. On kyllä hieno tuo lavasta tehty hylly! On ne kyllä monikäyttöisiä ja todellakin saa itse tekemällä ihan kivoja juttuja eri käyttötarkoituksiin. Mielellään tuolla nauttii, on niin viihtyisän näköistä - kivoja ideoita sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! Olen saanut blogistasi hyviä idiksiä noihin lavoihin. Muutama juttu vielä suunnitteilla, saa nähdä toteutuuko.

      Poista
  8. Hurmaavalta näyttää koko mökki! Tuolla kyllä varmasti mieli lepää. ♥
    Aion muuten varastaa sulta tuon lavahylly idiksen,se on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Hyvä jos sait inspiksen, laita sitten näytille millainen tuli :-)

      Poista
  9. Kyllä näyttää kivalta teidän mökillä! Ihana vanha ovi ja hyllyhän on ihan mahtava.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa tuollainen puuhailu ja mökin laitto <3
    Kivoja juttuja olet laitellut!

    VastaaPoista
  11. Kivasti olet mökkiä laitellut. Minäkin olin mökillä, tosin vaan laiskottelemassa ;).
    Ihanaista alkavaa viikkoa sinulle.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Mökillä on niin mukava touhuilla, joskaan välillä pitää muistaa ottaa myös iisisti.

      Poista
  12. Ihan mahtavan kaunis paikka tuo,niin sisältä kuin maisemiltaankin,jos tuolla ei kurkkukivut parana tai ainakin unohdu niin ei sitten missään;)
    Kiva tuninki TAAS,tuon vois kopsailla itselleenkin,samoin tuo hylly ikkunalla on tosi kaunis,heti alko raksuttamaan saisko meille keittiöön tuollaisen;)

    Komppaan Annukkaa,se on jännä juttu miten hommat tuntuu mökillä "eriltä",tänään just saunan lauteilla tiskailin,ensin piti tietysti vesi lämmittää,ja ajattelin että miten mukavaa puuhaa se on mutta auta armias jos sen joutuis kotona joka päivä tekemään niin ei siinä paljon haaveellisena ikkunasta ulos tuijottelisi;)

    Kaunis kivitaulu sulla mökilläkin,design by rouva Kivitikka,oletan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi!
      Tykkään tuosta mökistä kuin "hullu puurosta". Ehkä se onkin osa mökin viehätystä, että siellä tehdään ihan eri juttuja kuin kotosalla ja meillä ainakin todella paljon alkeellisemmin. Kahvinkeittokin ottaa aikansa, ennenkuin on vedet keitetty, kahvi suodatettu ja kellarissa kipaistu.

      Kiva kun huomasit, kivitauluja on tosiaan siunaantunut myös tuonne mökille ;-D

      Poista
  13. Ihana tuo ovi!! Olet kyllä kekseliäs, tuosta hyllyköstä tuli tosi kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis!
      Hyllykön voi kyllästyessään laittaa kiertoon hyvillä mielin, siinä kun ei rahaa eikä vaivaa ollut paljon uhrattu.

      Poista
  14. Hauska idea toi ovi viinitelineen! Mukavia juttuja tupa pullollaan. Tuolla sielu ja mieli lepää takuuvarmasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuinen kun on tuo mökkönen, niin pitää yrittää keksiä hyödyntää myös muut kuin pöytä- ja lattiatilat ;-D

      Poista
  15. onnellinen sua ! ihana auringonlasku ! voin kuvitella sut siellä häärimässä :) mahtava pepi-sänky !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättäen luonnossa tuo kuutamo oli vielä huikeampi, kuu oli kyllä niin keltainen, että olisi mennyt auringosta ;-D
      Nyt mahtuu nukkumaan, vaikka sitten vähän leveämminkin.

      Poista
  16. Siellä selvästi oltu hyvin ahkerana,jälleen! :)
    Ihania kuvia,ihana tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin meni nopeasti viikonloppu, liian nopeasti ;-D

      Poista
  17. Upeeta, mahtavaa! Ihanaa, kun on idiksiä ja taitoja sekä viitsimistä niiden toteuttamiseen.
    Mä voin täältä koneen äärestä ihailla mökkeilyn mukavuutta. : )

    jii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dänks Jii, muistaakseni on ollut joskus puhetta, että voisi tulla ihan livenäkin käymään :-)

      Poista
  18. Ihana tunnelma välittyy jokaisesta kuvasta ja upeita tuunailuja oot tehnyt :))

    VastaaPoista
  19. Mää joudun nyt painostamaan miestä tilaamaan töihinsä lisää tavaraa, kun tuo kuormahyllylava kovasti miellyttää silmää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas oudon näköinen sana; kuormalavasta tehty hylly taitaa olla parempaa suomea :D

      Poista
    2. Ymmärsin molemmat kirjoitustavat :-)
      Teillä oli NIIN ihania juttuja tehty noista lavoista!

      Poista
  20. Huikeita idiksiä taas! Mutta noi pari viimeistä kuvaa ovat kyllä koko touhun kruunu, eikö? Mitä tunnelmaa, huoh. x

    VastaaPoista
  21. Kylläpäs siellä näyttää taas niin kauniilta! Ovi on ihan spesiaalihieno, mun on myös pakko löytää tuollainen jostain.

    Mukavaa viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
  22. Siis Wau!!! Ihan sikamakee kuormalavahylly ja ovijutska, wau!!!!

    VastaaPoista
  23. Ihania ideoita! Mökit on kyllä niin parhaita, onneksi vanhemmillani on vaikka meillä ei omaa olekkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökki, kuin mökki, kyllä niissä on aina yhtä mukava olla :-)

      Poista
  24. Blogissani on sinulle tunnustus/haaste. Käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  25. Kivoja juttuja teidän mökillä kyllä! :) Ja niin ihanan kodikkaan näköistä!

    VastaaPoista