perjantai 12. syyskuuta 2014

Paikkausta ja maalausta....

...koulussa meinaan ;-D

Olemme edenneet koulussa sisustusosiosta itse tekemiseen. Aloitimme seinän maalaamisesta. Tai siis ensin paklasimme kolot ja pohjamaalasimme ja  ja ja.....
Kyllä huomaa, että koulu tekee ihan hyvää, olen tunnetusti aika hätäinen -hetikaikkivalmista- tyyppi ja en ole kotona noin vasiten pohjatöitä tehnyt.
Tai itseasiassa kerran olen, edellisessä asunnossamme, mutta silloin isäni olikin rempassa mukana ja hän tekikin kaiken aina perusteellisesti.
Tässä suhteessa omena on todellakin tippunut, pomppinut ja vierinyt tosi kauaksi puusta ;-D

Tässä kännykällä otettua pari räpsyä:
 Paklattuna...
Valmiina.
Kuvassa ei niin selvästi näe, mutta maalia oli "ihanaa" vaaleaa limeä, toinen vaihtoehto oli tummahkoa marjapuuron punaista. Maalit olivat kuulemma jotain poistoeriä, mutta eipä haitannut värisävyt tuossa ollenkaan, pääasiahan on oikean tekniikan oppiminen.
Meille kaikille oppilaille on rakennettu omat "seinäkkeet", mitä sitten työstämme. Edessä on vielä tapetointia, laatoitusta ("välitila") sekä laminaatin laittoa (lattiaan).

Loppuun vielä fiilistelykuva viime viikonlopulta mökiltämme.
Laskin, että sytytin tupaan 45 kynttilää/tuikkua.....ihan normi meininki ;-D eikä tuo tupa ole edes suuren suuri!

Ihanaa aurinkosta viikonloppua!!

24 kommenttia:

  1. Wautsi, säähän olet kohta oikee ammattilainen. Ihan lyömätön yhdistelmä nuo koulussa saamasi opit ja sun diy-henkisyys. :) Hih, ei kai kynttilöitä voi koskaan olla liikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Masha :-)
      Toivon tosiaan, että ammattilainen kehkeytyy meikäläisestä! Koulu on kyllä siitä hyvä, että siellä saa tietoa, miten asiat kuuluu oikeasti tehdä.

      Mökillä meillä ei ole sähköä, joten kynttilöistä tullut lämpö, tunnelman lisäksi, on pelkkää plussaa :-)

      Poista
  2. Saako kysyä että mikä susta nyt "isona" tulee..? =D
    Mutta hyvät nuo on opit ja hauskaahan tuo on kun pääsee kokeilemaan erilaisia juttuja sekä tekniikoita..ja vielä jos sitä työkseen pääsis tekemään. Hei, eikä tuikkuja/ kynttilöitä ole ikinä liikaa.. miljoona miljoona tuikkuaaaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toki kysyä, minusta tulee Sisustaja, toivottavasti :-)
      Koulun jälkeen ainakin tiedän, miten nuo hommat pitäisi tehdä! Jossain muotoa olisi kyllä kiva, jos tuosta ammatti kehkeytyisi.

      Lämmitämme täällä kotonakin viileinä syysiltoina kämppää kynttilöillä :-)

      Poista
  3. Upeaa!! Ja huisin mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Mielenkiintoista tosiaan, tykkään täysillä :-)

      Poista
  4. Mahtavaa! Tuo olisi kyllä niin minunkin toiveammatti :) Meillä juuri maalataan ja paklataan ja ja ja .... no, lopputuloksen näet joku päivä blogissani. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitahan kuvia, mitä olette tehneet :-)
      Ahkeraa viikonloppua!

      Poista
  5. Sinäpä olet jo oikein urakalla tunnelmoinut kynttilän valossa. Minä täällä vasta "harjoittelen" näitä syksyn tunnelmailtoja :). Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-)
      Samalla saatiin lämpöä tupaan, sisällä mökissä oli paljon viileämpi kuin ulkona!

      Poista
  6. Hih, jopas joudut mittailemaan kärsivällisyyttäsi :)
    Mutta kyllä tuo paklailu näköjään kannattaa, sen verran hieno tuli. Leppoisaa lauantaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lopputuloksesta tulee paljon siistimpi, kun pohjatyöt on kunnolla tehty!

      Poista
  7. Tuollaiseen kouluun minäkin lähtisin! Eikös tuo tuikkujen polttelu ole ihan normimäärä- meinaan itsellä on kanssa aikamonta palaamassa ja sitten ihmettelen onpa hiki...vai kuumat aallotko ne pukkaa pintaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy tuo mukanaan kynttilöiden polttelutarpeen, tuo olikin hyvä selitys mahdollisille aalloille, kynttilät :-)

      Poista
  8. Niin on tasaista ja taitavaa jälkeä että:) Kyllähän se oikeesti niin menee että maltti on valttia remppahommissa,itse ajattelen kuitenkin niin että itselleen kun tekee niin hieman voi oikaistakin,asiakastyöt on tietty asia ihan erikseen:)
    Todellinen fiilistelykuva tuo viimeinen,oot sitten tuikutellut oikein urakalla:)
    Kivaa,aurinkoista viikonloppua sinnekin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin, kiteytit omat ajatukseni tiiviisti! Ja koulussa kun ollaan, niin hyvähän se on oppia, miten hommat kuuluu oikeasti tehdä :-)
      Tuikuteltu on! Pitääkin muistaa taas käydä täydentämässä kynttilävarastoja!
      Hyvää sunnuntain jatkoa :-)

      Poista
  9. Mäkin ehdin jo pohtia, että mikä susta on tulossa, maalariko? ;D Sisustaja siis! Wau!

    45 kynttilää kerralla. Mä niin ymmärrän ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustaja, toivottavasti, kyllä, mutta erikoistun pintakäsittelyyn, eli maalaukseen, tapetointiin yms. Rempparaisa, siis :-)

      Kynttilän valo ja tunnelma on vaan niin ihanaa ♡

      Poista
  10. Upeaa jälkea...niin tasainen...
    Terkuin suunnittelen maalausurakkaa mumolaan... vink,vink.
    Hupsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin sanoa, että kuvassa ei näy kaikki mokat, mutta en sanokaan. Ihan on siis tasaista :-)

      Olen käytettävissä, jos on tarvis!

      Poista
  11. Mä niin palkkaan sut heti kun rikastun. Sisustusarkkitehti oli mun yks toiveammatti nuorena. Toiset oli poliisi, eläinlääkäri ja psykologi, ei tullut mikään niistä, mutta sisutajaksi voisin kyllä vieläkin alkaa!

    VastaaPoista