keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Aitan kasvojenkohotusta

Kesän tullessa tuunauskohteet siirtyvät mökille, mikäs sen mukavampaa!

Nyt pienen pintakäsittelyn kohteeksi pääsi aittamme. Tai itseasiassa yksi huone aittarakennuksestamme.
Isämme on tehnyt aittarakennuksen äitimme puretusta kotitalon hirsistä, eli hirret ovat vanhoja sekä koko rakennus sisältää vahvat tunnesiteet <3.
Aitassa on kolme samankokoista huonetta. Muutoskohde näkyy kuvassa vasemman puoleisimpana ovena.
Etsin "ennen" kuvaa täältä blogistani, koska tavoilleni uskollisena olin purkutöissä jo pitkällä ennen kuin muistin, että olisi niitä kuviakin pitänyt ottaa....
Eli tässä näkyy sänky "ennen", tai itse asiassa kuvassa pitäisi näkyä tuo lastensänky, joka on tuossa parisängyn päällä.... eli se sai lähtötuomion.

Teinit ovat vallanneet aitan omaan käyttöönsä, eivätkä he tosiaan enää mahtu tuonne yläsänkyyn nukkumaan.
Vaiheessa....

Eli purkutyöt olivat pitkällä ja suunnitelmat valmiina.... vaan kuikas sitten kävikään?
Suunnitelma A oli se, että sängyn pääty tehdään koivurimoista. Kaadoin jo sopivat koivutkin ja pätkin ne oikeaan mittaan, mutta kun niitä mallailin tuonne päätyyn, niin todellisuus vaan iski tajuntaan. Miten käytössä toteutuu se, että pitkähiuksiset teinit ja luonnonpintainen koivu oksanpäineen hinkkaavat yöllä yhteen? Eli ei.

Siirryin suunnitelmaan B, joka oli aika vahuhdilla kokoonkasattu, halusin edelleen pitää edes jonkun ajatuksen koivusta, joten niistä tuli muutama tolppa päätyyn.
Koivutolppien väliin tuli yläsängystä ylijäänyt patja, jonka sujautin pussilakanan sisään. Nyt teinit voivat "hakata päätään" seinään ihan turvallisesti ;-D

Vielä aitan muutos jäi kesken, mutta en malttanut olla vilauttamatta teillekin jo osaa..... arvatkaa vaan oliko vaikea lähteä takaisin kotiin, kun tuunausinto oli parhaimmillaan!!!
Mutta niin se viikonloppu vaan loppuu, aina kesken ;-D

Muutostyöt aitalla jatkuvat, niistä vielä lisää!

Hellettä odotellessa!

35 kommenttia:

  1. Nyt jo näyttää niin kivalta! Ihana aittarakennus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Aitta on tosiaan rakas ja hyvin käytännöllinen ja kovassa käytössä ;-D

      Poista
  2. Jumankekka nainen sä oot kyllä minusta tuunaajien aatelia, äkkiseltään ei tule mieleen kuin Huushollin Pepi jonka voisin kuvitella kirjoittavan että kaadoin jo sopivat koivutkin, ihan mahtavaa:)! Ja ihan mahtava ideakin vaikka käytännöllisyys sen sellaisenaan estikin, kaunis on noinkin, heti aloin miettiä että mihis mä tollasia koivujutskia saisin/voisin käyttää, en niinkään sitä kaatamista kylläkään täytyy myöntää:) Alkoi hymyilyttää tuo ennen kuvien kaivelu koneelta, eihän sitä innostuneena kaikkee voi muistaakaan:)
    Kaunis on aitta ja hirmuisen kauniit hirret, jännä nähdä mitä kaikkea sinä tuolla kesän aikana kekkailet :)
    (ja vastaan nyt sulle tähän että betoninen kotiteksti oli itsetehty, laitanko sulle sellaisen tulemaan? Toki se pitää valaa ensin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks muru <3
      Eikös teillä koivut sopisi hyvin partsille? Yhdeksi seinäksi?
      Hirret on tunnerikkaat, olin isämme apuna hänen tuota aittaa tehdessä, jokainen hirsi on istutettu uudelleen omalle paikalleen, kirveellä muotoiltu juuri siihen kohtaan. Käsityötä parhaimmillaan <3

      Olisikohan mahdollista saada teksti "aitta"? :-)

      Poista
  3. Just ku pääsee vauhtiin, niin pitää lähteä... No, kohta on taas viikonloppu :)

    VastaaPoista
  4. Sulla on hommat hanskassa kun katselee näitä sun tuunauskuvia. Ihan kaikki sujuu kuin tanssi :)) Oikein mukavaa kesää ja tuunausintoa edelleen:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne-Mari :-)
      Tanssahtelen ehkä välillä vähän epätahtiin, mutta eipä tuo fiilistä haittaa!!

      Poista
  5. Upea aitta ja mikä tunnelma, koivu sopii paremmin kuin hyvin, kesään ja aitan muutoksen :)
    aitta henkii sitä tunnerikkautta, mitä olette saanut kokea, ah mitä autuutta:)
    Tuosta tulee kyllä upea ja mitä ideoita sinulta löytyykään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marika ♡
      Aitan hirret ovat niin tummat, että kaipaa rinnalleen vaaleaa, koivu passaa hyvin!
      Onneksi ihanat muistot säilyvät aitan tekijästä ja lapsemme saavat jatkaa paikan historiaa :-)

      Poista
  6. Onpas hyvä tunnelma ja tuolla jos missä nukkuu varmasti hyvin! Se kokonaan koivupääty olisi ollut kyllä magee. Teineille vain hiusverkot yöks päähän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivut ovat vielä jemmassa, täytyy harjoitella vielä pientä uhkailua, lahjontaa ja kiristystä, josko sitten teinit suostuisivat huisverkkoihin ;- D

      Poista
  7. Loistoidea! Saa hakata päätään seinään turvallisesti :D.

    Koivupääty olis kyllä ollu oikein kaikkein suomalaisten kansanperinteiden äiti, mutta kiva kun jäi ees noi tolpat. Mulla aina aika ajoin iskee himo tehdä koivuista jotain lasiterassille, mutta kun ei niitä oikein vissiin saa lähteä naapuritontilta kaatamaan, niin on jääny materiaalin puutteessa ihan vaan ideointiasteelle se homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patja oli juuri oikean mittainen ja kun tunnetusti minun pitää saada kaikki heti valmiiksi, niin tuo sai kelvata. Pussilakanaan upotettuna :-)

      Välillähän puita kaadetaan kaupungin metsästä, kysy koivuja sieltä!

      Poista
  8. Viikonloppu on niin lyhyt kaikkine touhuineen.
    Mukavaa tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, että kun on mukavaa, aika menee siivillä ja taas päin vastoin!

      Poista
  9. Hieno uudistus taas rouvalta!
    Ihania ideoita ja sulla riittää onneksi aina puhtia toteuttaa ne!
    Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :-)
      Kivoihin projekteihin on aina intoa, toisin kuin vaikka siivoukseen....
      Hyvää kesää myös sinulle!

      Poista
  10. Tuo koko rakennus on niin kaunis! Ihanat seinät <3

    VastaaPoista
  11. Upea aitta ja tuosta tulee kyllä niin kaunis ja ihana Kesäpesä! :)

    VastaaPoista
  12. Upea aitta ja tuosta tulee kyllä niin kaunis ja ihana Kesäpesä! :)

    VastaaPoista
  13. Kaunista muutosta tulossa <3 Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Nyt on tosiaan ihan lämmistä ja aurinkoista, onneksi :-)

      Poista
  14. Oi, miten tunnelmallinen aittarivi!stö!
    Kiva idea! Jossain mökkiremppaohjelmassa oli koivunrungoista tehty seinäke, itsekin aloin miettiä, miten ideaa voisi jatkojalostaa. Sängynpääty ei tullut mieleeni - saati sen sen mahdollisesti generoimt ongelmat! Sängyntolppaidea on mainio! Morsiussviittiin nelitolppainen ja huntu toppien varaan. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitta toi aikoinaan mukavasti lisä-nukkumatilaa meille lapsille, jokaiselle oma "huone". Nykyään teiniten valtakunta!
      Hitsiläinen, minulla on jossain jemmassa sellainen hyttysverkko/huntu! Saisikohan sen tuonne jotenkin viritettyä! Kiitti vinkistä :-)

      Poista
  15. Voin hyvin kuvitella, että olisi ollut niin paljon mukavampaa jäädä jatkamaan hyvin alkanutta aitan remonttia, mutta toisaalta eikös ole ihana kun voi suunnitella, että mitä kaikkea voisikaan tehdä. Mä olen aika hyvä suunnittelemaan, mutta toteutus jää usein haaveen asteelle. Tosin ei meillä tollaista ihanaa aittaa olekaan, johon voisi tehdä "pienen pintaremontin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakosti tuli pieni tauko, joka viikonloppu ei nyt päästä mökille.
      Tykkään minäkin suunnitella, mutta sitten toteutusvaiheessa pitää saada valmista heti! Ehkä tämä tosiaan on hyväksi harjoitteluksi meikäläiselle :-)

      Poista
  16. Ihana tuo teidän aittanne! Kyllä se niin vain on, että harmittaa joskus, kun joutuu keskeyttämään innolla alkamansa työn jonkin asian vuoksi. Tuosta sängystähän tuli hauska ja jokin katos sopisi siihen vallan mainiosti. Mukavaa alkavaa viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡
      Aitta on oma suosikkini ja siksi niin innolla sitä myös muuttelen!
      Katosta pitää tosiaan miettiä :-)

      Poista
  17. Lapsuuden kesät aittarakennuksessa viettäneenä voin sanoa, että siellä saa ihan parhaat yöunet:) näyttää niin kutsuvalta.

    VastaaPoista