perjantai 3. toukokuuta 2013

2 x 11 ja tunnustus

Tervetuloa mukaan uudet lukijat! Pääsette heti tutustumaan sieluni syvimpiin sopukoihin!

Valo lisääntyy ja päivät pidentyy, miten se on mahdollista, että aika tuntuu siitä huolimatta sujahtavan ohi huimaa vauhtia. Juuri ja juuri kyydissä pysyn!
Tällä hetkellä kuitenkin istun rauhallisesti koneen ääressä ja vastailen kysymyksiin oikein urakalla.
Sain haasteen Iitulta Meidän pieni Markkula -blogista sekä Kirsiltä Tää ois tän koti -blogista, kiitokset kovasti molemmille.

Muokkaan näitä vähän niin, että vastaan molempien 11 x kysymyksiin, luulen että siinäkin on luettavaa tarpeeksi ;-D

Iitun kysymykset:

                                         1.Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Ystäväni J:n sitkeä suostuttelu, maanittelu. Yleensä innostun helposti asioista, mutta tämä kyllä vei oman aikansa. Joskaan jotain kertoo ehkä se, että heti piti luoda oma blogi ja sitten vasta rupesin seuraamaan toisten blogeja. Nyt ehkä tekisin toisin päin.


2. Mikä vuodenaika on paras? Saa valita vain yhden.
Kevät. Aivan ihan kokea, kun valon määrä lisääntyy ja kaikki luonnossa herää jälleen eloon, on todella kauniin vaaleanvihreää, aivan kohta.

3. Mikä on paras ruokaravintola jossa olet syönyt?
Miehen kanssa käymme aina hääpäivisin (joka sattuu olemaan myös syntymäpäiväni) ulkona syömässä. Varauksen ravintolaan tekee aina Mieheni, tällä kertaa kävimme Savotassa. Ah, mikä milijöö ja miten hyvä palvelu ja ruoka, nam! Suosittelen!!

4. Sijaatko sänkysi aina aamuisin?
Useimpina aamuina kyllä, tykkään illalla avata päiväpeiton ja tuntuu ihan siltä, että vuode on "puhdas".

5. Oletko viherpeukalo?
No en. Ihana naapurin viherpeukalo-rouva aina jaksaa keväisin tuoda minulle miljoona eri laatua, mitä hän on siemenestä asti kasvattanut. Välillä niistä tulee myös meillä jotain satoa, useimmiten ei. Sitten hän ystävällisesti tuo myös sitä satoa omalta tontiltaan meille syksyllä. 
Kukkia ja niiden taimia, hän myös meille tuo. Istutan ne aina "jonnekin", enkä koskaan muista mitä ja mihin olen laittanut....

6. Vaihdatko verhot vuodenaikojen mukaan?
Juu, toki. Ja pari kertaa siinä välissä ;-D
Mies aina sanoo, että kun tulee töistä ei koskaan tiedä missä kohtaa sohva tai nojatuoli on, eikä sitä,että minkälaiset verhot ja tekstiilit on vallanneet olkkarin.

7. Mitä tekisit ensimmäisenä jos voittaisit 5 miljoonaa lotossa?
UUUh, siis ihan ekana tuulettaisin varmasti niin kovaa, että naapuritkin tietäisivät minun voittaneet. Tai vaihtoehtoisesti he vaan ajattelisivat, että normaalia ääntelyä tuolta Rva Kivitikalta.
Maksaisin velat pois. Ostaisin uuden auton, ensin itselle ja sitten Miehelle, uusi talo, uusi vene, uusi moottoripyörä, uusi mökki....tai ei ehkä, remppa vanhaan, palkkaisin kokin ja siivoojan ja kodinhoitajan ja ja ja...pitikö tässä sanoa vain yksi juttu??
Useasti olen todennut, että minulle ei riitä mikään ihan pikkuinen lottovoitto, tätä menoerää on suunniteltu jo niin paljon!

8. Oletko hamstraaja?
Joo....vähän. Yritän aina pistää tavaraa kiertoon, mutta sitten iskee ajatus, että sitä voi tarvita johonkin tuunaukseen....

9. Ostatko mielummin uutta vai vanhaa?
Riippuu vähän tavarasta. Kirppiksethän ovat aarreaittojani, joten ostan tosi paljon vanhaa, mutta sitten on esim. patjat ja tyynyt, mitkä ehdottomasti pitää olla uudet.

10. Oletko pitkävihainen?
Itse olisin vastannut, että en. Mies vastasi kysyttäessä, että "aina välillä".

11. Suosikkielokuva?
Lapsille vastaan aina, että "Upseeri ja herrasmies" ;-D
Johon tulee kommentti, että "oletko sä elänyt joskus 40-luvulla vai?"

*************

Kysymykset Kirsiltä (Mehtaemännän originaalit kysymykset):

1.Jos voisit valita minkä tahansa lemmikin, niin mikä se olisi?
Hevonen. Muutaman kerran olen ratsastanut ja tunne on aina yhtä huikean jännittävä.

2.Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina?
Pirkan pakastepullat?
Olen siskoni vastakohta, jolle kaikki leipomukset tulevat "käden käänteessä", "ihan itsestään" ja ovat "tosi helppoja".

3.Ensimmäisen autonne merkki?
Lapsuudenkodissani meillä oli Opeleita. Oma eka autoni oli Saab -96. Rattivaihteet ja vapaakytkin, siinä oli kuulkaas oikea autojen auto. Ja sitten naapurin puu kaatui sen päälle....

4.Suosikki urheilulaji?
Olen "vähän" laiskistunut tässä viime aikoina, mutta tykkään kaikesta sellaisesta missä mennään täysillä, inttimeininkiä. Ohjaaja saa puolestani huutaa ja räyhätä täysillä!! Fiilistä!!
Kaikki sellaiset myös ovat suosikkeja, missä on moottori ja vauhtia.
Vastapainoksi melontaa.

5.Ehdoton herkkusi?
Juustot ja viini.

6. Onko sinulla paheita joita et mainosta blogissasi?
Ööö, no ehkä tuo viini, vaikka on täällä blogissa tainnut olla kuvia viinilasistakin.

7.Paras päähänpistosi tällä viikolla?
Kaiken duunikiireen jälkeen Teinari ykkönen asensi minulle Kik:n tabletille ja hänen mennessä kauppaan pystyin chattailemaan kuvien kera, mitä pitää ostaa ja missä ne sijaitsee "tuo äidille noita karkkeja tuosta hyllyltä, alavasemmalta".
Kätevää!

8.Oletko saavuttanut elämässäsi ne joita pienenä halusit?
Lyhyesti: kyllä vaan! Ja paljon enemmän ;-D

9.Mikä on riittävä määrä unta sinulle?
9 tuntia yössä ja päiväunet päälle. Onneksi Mies tykkää myös nukkua, siskon mies aina nauraa meille, kun mökilläkin nukumme päiväunet. Ei sitä muuten jaksa!!

10.Pidätkö talvella hattua?
Jo vain. Tai siis pipoa. Minulla on sellainen pipo, missä on pirunsarvet, pidän sitä yleensä pihatöissä, koska se on niin hyvän mallinen. Kerran lähdimme kävelemään ja ihmettelin, että onpas vastaantulijat hyvällä tuulella, kun kaikki ystävällisesti hymyilevät... ennen kuin muistin, mitä minulla oli päässä....

11.Lemppari tuunauksesi,tekeleesi alltime?
Pihahuoneemme.
Miten se onkin niin mahtavaa, kun saa itse tehdä ja varsinkin päättää kaiken alusta loppuun. Budjettihan tuossa oli minimaalinen, mutta se vaan antoi haastetta lisää.
Viimeaikaisista taitaa olla "pölkky".

*******
Sain myös Kirsiltä I love your blog-tunnustuksen. Se on pyörinyt niin monessa blogissa, että en enää sitä edelleen kenellekään osoita.

Myös haastekysymykset saa napata matkaansa jos haluaa, yllä olevat kyssärit olivat niin hyviä, että niitä voi käyttää uudelleen!

Aurinkoista alkavaa viikonloppua kaikille teille ihanaisille & Maketsulle, joka toistaiseksi taitaa olla ainoa miespuolinen lukijakseni klikkautunut ;-D

37 kommenttia:

  1. Hih, näitä oli hauska lukea! Melko monta samansuuntaista juttua. Myöskin minä lupaan onnistua valmispullissa :-D

    VastaaPoista
  2. hehe..nää on aina yhtä hauskoja. Ihanaa huomata että miun kyssärit on laitettu niin monelle jakoseen ihan tuommosenaan :O <3

    VastaaPoista
  3. Sinähän oikein urakoit noiden vastailujen kanssa!
    Mukavaa viikonloppua1

    VastaaPoista
  4. Kivoja kysymyksiä kivoilla vastauksilla! :)
    Mukava oli lukea kyllä!

    Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos joku jaksoi loppuun asti lukea ;-D
      Viikonloppuja myös sinne!

      Poista
  5. Huh - onpas ollut urakka - mukava oli lukea kyllä.. Mukavaa viikonloppua..

    VastaaPoista
  6. Nyt tulee ihan vaan lyhyesti ja ytimekkäästi ensin ♥ ja heti perään :)

    VastaaPoista
  7. Nämä on sitten niiiiiiin kivoja ♥♥♥
    Aina aukeaa vähän uusia juttuja ☺

    VastaaPoista
  8. Kysymyshaasteet on ihan parhaita, sillä vastauksia on niin mukava lukea. Itsellekin tekee välillä hyvää saada valmis aihe postaukselle. Mulla myös blogissa vastauslitania vastaavaan haasteeseen :). Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä kurkkaamassa blogissasi!
      Viikonloppuja!

      Poista
  9. Kiva, tietää taas jotain uutta blogikaverista:))

    VastaaPoista
  10. voih, kivoja juttuja blogiystävästä, kiitos! Ja mukavat viikonloput!

    VastaaPoista
  11. Kivat vastaukset. Kaikkia kiva lukea!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Olipas noita hauska lukea! Heräsi heti ajatus että mikä Kik? Voiko sen kanssa laittaa miehenkin kauppaan? Ja lisää kuvia pihahuoneesta pliis!!! Nyt olisi inspiraation tarvis, piha ja kuisti ja kaikki näyttävät niin harmaalta...:( Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Ihana kuulla, etten ole ainoa, joka ei tätä Kik'ä tiennyt. Se on ilmainen chattailu-paikka, viestit eivät maksa mitään, eikä kuvien lähettely. Tässä kauppa-jutussa se toimi oikeasti.
      Jostain lapset sen asensivat koneelle, jos oikeasti haluat, niin googleta, eiköhän sieltä löydy.
      Pihahuone on mullinmallin, kun teinari oli siellä kavereineen, mutta heti kun saan sen ruotuun, siis huineen, niin otan kuvia.
      Aurinkoista lauantain jatkoa!

      Poista
  13. Pirkan pakastepullat on parhaita :) Niitä voi tuunatakkin. Kun kairaa keskelle pikku reiän ennen paistoa ja tunkee sinne voita niin sitten tulee uunista voipulla :)

    VastaaPoista
  14. Liityn suureen joukkoon ja haluan ojentaa sinulle samaisen tunnustuksen! :)
    Vaikka sen olet monta kertaa jo saanut, niin blogisi on yksi suosikeistani! Tunnustus löytyy blogistani, Rouva on hyvä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Masha!
      Kävinkin jo kommentoimassa sinun blogisi puolella.

      Poista
  15. Olipas kiva lukea sinun vastauksesi noihin hyviin kysymyksiin!
    Ainakin intohimon juustoihin ja viiniin tunnumme jakavan ;)
    Ja meilläkin mies usein päivittelee, että mitäköhän seuraavaks ja onkohan sänky vielä paikallaan, kun illalla töistä tulee, hihi ;)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. Oi sie oot sitten mukava tyyppi :) luottoleipomukset :)
    mulla meni ihan ohi tuo kik ja vapaakytkin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka♡
      Sarille tuolla yllä selitin tuosta Kik'stä, nuorten chattailu-paikka, lyhykäisesti!
      Vapaakytkintä en osaa selittää, vaikka sitä ainoinaan käytinkin :-D

      Poista
  17. Monta uutta yhdistävää "tekijää" tuonne taas paljastuksiisi mahtui,jopa toi saab -96,sillä sitä on itsekin aikoinaan pöristelty,ihan kirjaimellisesti,aikamoista pörpörpörinää piti ainakin meidän auto:)
    Hieman kadehdin ihmisiä jotka pystyy päiväunia nukkumaan,itse olen kuin takalistoon ammuttu karhu jos sattumalta päivällä nukahdan joten ympäristöystävällisesti jätän ruokaperräiset sun muut ottamatta,tosin tää viikko on mennyt torkkuessa melkein kokonaan,kunnon kevätflunssa pirulainen kaappas vallan täällä,sopivasti just lomaviikolla kuinkas muutenkaan:)
    Sun tuunaukset,siis ne mitä täällä olen nähnyt on kivoja jok'ikinen mutta pihahuone on kieltämättä yks suosikeista,kuvia ootellessa siis toivottelen sulle ihanaiselle mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samiksia siis :-D
      Sellaiset 15 min. päiväunet ovat poikaa, pidemmät vaikuttavat jo yöuniin.
      Kiitos Kirsi kehuista, arvostan kovin, varsinkin kun ne tulee noin taitavalta tekijältä.
      Oletpas tunnollinen, kun sairastat lomilla. Pikaista paranemista sulle!

      Poista
  18. Kivaa lukea näitä :)

    Kiirus kirii taas kintereille, joten huiskuttelen pikaiset hyvän viikonalun toivotukset :)

    VastaaPoista