keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Banoffee

Teen erikoispoikkeuksen ja näytän meillä leivotun herkun!!

Ystäväni teki tätä yhtenä viikonloppuna ja tämä oli NIIN hyvää, että pakkohan sitä oli itsekin testata.
Kyseessä on siis Banoffee. Nam!
Aika makea herkku, mutta siitä hyvä, että yksi pala riittää mainiosti taltuttamaan makeannälän.
Ohessa ohje:
(suluissa maininta, jos olen tehnyt eri tavalla....)

8-10 annosta

260 g LU Bastoge Kandikeksejä (käytin Digestiven)
70 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
1 prk makeutettua kondensoitua maitoa (käytin valmisversiota, mitä ei tarvinnut keitellä 3 tuntia)
2-3 banaania viipaleina (käytin 2)
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
muutama keksi murustettuna (en muistanut laittaa ;-D)
2 banaania viipaleina (laitoin muutaman banaaniviipaleen ja pensasmustikoita)
mintun- tai sirtuunamelissan lehti (eipä ollut saatavilla...)

Aloita keittämällä tiivistemaito. Laita purkki avaamattomana kattilaan, vettä niin paljon, että purkki peittyy.
Keitä miedolla lämmöllä kahdesta kolmeen tuntiin. Lisää vettä tarvittaessa, anna purkin jäähtyä ennen avaamista.

Murusta keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini tai voi, sekoita tasaiseksi.
Käytä irtopohjavuokaa, halkaisina 24-26 cm. (Käytin tavallista piirakkavuokaa, toimi ihan hyvin)
Painele keksiseos vuoan pohjalle.
Levitä päälle keitetty tiivistemaito ja viipaloidut banaanit.

Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla.
Levitä päälle kermavaahto.
Koristele banaanilla ja mintun- tai sitruunamelissan lehdillä. (Käytin mustikoita)
Murustele koristeeksi muutama keksi.

Suosittelen kokeilemaan <3

46 kommenttia:

  1. Olen kerran juhlille tehnyt banoffeen, mutta ohje on kadonnut jonnekin. Nyt voisinkin tuolla ohjeellasi tehdä ko herkkua, kun makeannälkä iskee, sillä makeaahan se on :o))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile uudelleen! Totta puhut, makeaa, mutta hyvää :-)

      Poista
  2. Banoffee on kyllä niin herkkua. Viimeksi tätä oli tarjolla Nöppiksen ristiäisissä. Päälle koristeeksi valutettiin sulatetusta suklaasta raitoja. Banaanit jätettiin päältä pois, kun ne niin tummuu nopeasti. Tekis mieli kokeilla karpaloista samaista reseptiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne väliin voisi tosiaan laittaa jotain vähän kirpeämpää, ei olisi ehkä niin äkkimakeaa!
      Kokeilemisen arvoinen idis!

      Poista
  3. Minulle ei vaan yleensä jää yhteen palaan vaikka makiaa olisikin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan, yleensä. Tämä teki poikkeuksen. On muuten makeaa!

      Poista
  4. Ihan parasta <3 Ja ihanaa myös muilla marjoilla kuin banaanilla (hih, joka näköijään on mun mielestä marja..) Mutta esim puolukkakin (puoluffee) on Hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, banaaneja meillä ainkin poimitaan puskista :-)
      Tämä kyllä kestää vähän kirpeämmänkin sisällön, voisi tuoda tasapainoa. Sitten ehkä kykenisi ottamaan sen toisenkin palan!

      Poista
    2. Eiiiii...kymmenen minuutin päästä menee jo toinenkin pala, vaikka pelkällä banaanimarjallakin :)
      Mä en käsitä tuota lukijahommaa. Kaikkeni olen tehnyt ja toisille se onnistuu ja toisille ei. En osaa enää tehdä mitään! Jos laitat siitä hallintapaneelin vasemmalla olevasta lukijalistasta ja kopsaat osoitteella, onnistuuko niinkään? Olisko se blogin "liittymisnappi" jotenkin syyllinen?

      Poista
    3. Niin, siitähän ei tosiaan ollut puhetta, että kuinka äkkiä se seuraava pala sitten taas uppoaa :-)

      Olen yrittänyt vain tabletilla, pitää testata tuota vielä pöytäkoneella. Onpas haastavaa!

      Poista
  5. Myönnettäköön, että tämä on mulle ihan uus tuttavuus - kokeilemisen arvoinen. Kuulostaa siltä, että tosiaan voisi jotain kirpeämpää lisätä joukkoon myös, mutta mustikatkin jo raikastanevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, on tosi hyvää! Kiva ohje myös vaikka mökille, kun ei tarvitse uunia!

      Poista
  6. Ihan mielettömän herkullistahan tuo on,kerran olen tehnyt ja tästä intoutuneena taidan viikonloppuna ottaa uusiksi:) Tuosta kondensoidusta maidosta muuten sen verran että sen litkun saa mikrossa valmistettua toffeeksi alta aikayksikön,siis ainakin alta kolmen tunnin,maito kaadetan REILUN kokoiseen kulhoon (kuohumisen takia) ja parin minuutin välein sekoitellaan,tietty se mikrokin täytyy käynnistää ensin;) Ei sen valmistuksessa kauaa nokka tuhissut,oisko kolmen sekoituskerran jälkeen ollut valmista,jos oikein muistan niin parin minuutin välein sitä sekoittelin. Kinuskikissan sivuilta muistaakseni tuon vinkin löysin joten itse en sitä ole hokannut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua tämä tosiaan oli!
      Itse ostin kondensoidun maidon valmiiksi jo keitettynä, se oli samanlainen purnukka kuin ne kondensoimattomatkin. Eli menin tässäkin kohdin siitä, missä aita oli matalin :-)
      Hyvä tietää kuitenkin tuo mikro-versio, tulevaisuuden varalle!

      Poista
  7. Kondensoitu maito on minulle uusi tuttavuus. Tuota ohjetta täytyy kyllä kokeilla!

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Slurps! Näyttää ja kuulostaa superherkulta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on! Vie kieltämättä kielen mennessään!

      Poista
  10. banoffee ON hyvää. mielestäni kuitenkin melkosen työläs tehdä..tuo purkin keittäminen nimittäin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua tämä todellakin on!
      Ohitin tuo purkinkeittämis-vaiheen sillä, että ostin valmiiksi "keitettyä" versiota, purkista suoraan kakkuun, nopeaa ja todella helppoa.
      Tai sitten tuolla yllä olevissa kommentiessa Kirsi vinkkaa helpotuksen tähän keitettävään versioonkin.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tosiaan! Ja tämän osaa valmistaa myös tällainen jauhoton peukalokin :-)

      Poista
  12. Voi, ei.. nyt alkoi niin tehdä mieli jotakin makiaa.. Tuollaista en ole ikuna maistanut, mutta varmasti on hyvää..

    VastaaPoista
  13. Ai mikä herkku! Täytyy muistaa katsoa saisiko meidän jostain kaupasta tuota kondensoitua maitoa! Tätä on pakko kokeilla<3 Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ystävänpäivää myös sinulle!
      Kokeile ihmeessä, tämä on herkkua :-)

      Poista
  14. Tätä mun on pitänyt kokeilla....kiitti ohjeesta
    Hupsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile! Jos minulta se onnistuu, niin sen on oltava helppo :-)
      Varaudu makean ähkyyn!

      Poista
  15. Öööööh, en todellakaan voi kehuskella olevani kummoinenkaan leipuri - enkä kondensoidusta maidosta kuullut ikinä ennen! Luulin sillä tarkoitettavan vain höyryjen tiivistymistä, mutta pitääkin alkaa lukea reseptejä yleistiedon laajentamiseksi!
    Herkulliselta näyttää - ihan jo tuon kondensaatioilmiön vuoksi tekisi mielni yrittää... :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onneton leipuri, mutta tämä oli onneksi niin helppo, että onnistui jupa minulta ja se on jo paljon se :-)
      Meidän Cittarissa ainakin oli jo valmiiksi kondensoitus maitoa ( oli muuten sellaisessa säilykepurkissa ja on kinuskin näköistä ainetta, valmista ) eli se mömmö sieltä purkista suoraan piirakkaan! Helppoa!

      Poista
  16. Hei, hyvä "Suomen paras leipuri", että tiesit tuota maitoa olevan valmiina versiona. Olen ottanut useammankin reseptiversion herkusta (niin olen päätellyt, vaikka en ole koskaan edes maistanut) talteen, mutta eipä ole innostanut ruveta kokeilemaan, kun eihän kenelläkään! voi olla aikaa keitellä jotain hemmetin maitopurkkia kolmea tuntia.
    Vielä ei ole liian ätläkkäitä herkkuja mun kohdalle osunut, joten veikkaan, että tätäkin pari palaa (todennäköisesti siis puoli piirakkaa) hupenee helposti. Nyt ei siis ole enää kuin tekemisen vaiva, jotta pääsee herkuttelemaan.

    t. jii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle super-leipurille tämä on "kakkupala" tai ainakin piirakkapala!
      Hyvää oli ja helppo tehdä, tuo ohjeen maito on tosiaan sellainen säilykepurkki, missä on sisällä kinuskin näköistä ja makuista mömmöä. Valmista. Osasin sentään kerman vaahdottaa :-) ja banaanit pilkkoa!

      Poista
  17. Niin parasta herkkua, ja helppo tehdä senpä vuoksi sitä onkin ollut meillä tarjolla aikasta monessa juhlassa ja arvaa vaan kuka saa syödä loput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelun tehdä tätä uudelleen! Meni hyvin kaupaksi :-)

      Poista
  18. Banoffee on kyllä herkkusuosikkieni kärkipäässä, on todella hyvää :) Jos herkkuhammasta kolottaa kiireellisesti niin sitä maitoa saa valmiiksi keitettynäkin :) Oikein hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein juuri tuosta valmiista maidosta, oli nopea ja helppo valmistaa ja niin, ah hyvää!

      Poista
  19. Tuo näyttää niin ihanalta! Voisin joskus itsekkin kokeilla :) Pystyyköhän tuota kondensoitua maitoa korvaamaan millään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kinuskin näköistä ja makuista. Luulun, että se on yksi kulmakivi tässä jutussa....
      Miksi haluaisit sitä korvata?

      Poista