Sillä kertaa hän ei kuitenkaan sopivia löytänyt ja sanoi, että olisivat ehkä olleet vähän haastavat kuljetettavat bussissa. Ai, kuinka niin muka haastavaa ;-D
Yllätys oli sitäkin suloisempi, kun Teinari kerran harrastuksesta tullessaan toi mukanaan tämän sarven! Oli kuulemma ollut "saa ottaa" laatikossa. Onneksi tuli mutsi mieleen ja onneksi sarven nappasi mukaansa.
Täydellinen sarvi pääsi heti koristamaan vanhaa ikkunanpokaa.
Näin joulun ja talviajan kunniaksi kietaisin sarveen valot.
Toinen sarvipää.
Poron alla olevan puulautasen päällystin laattalaastilla.
(Sarjassamme, silmät kiiluen kävin kämppää läpi ja metsästin sellaisia esineitä, mitä voi käsitellä tuolla laastilla ;-D)
Edelliset pallovalot kuluivat loppuun, ihan pakko oli ostaa uudet.
Kynttilöitä, tuikkuja ja koristevaloja!!
Tunnelmallista viikonloppua <3
Kyllä ne lapset vallan osaa yllättää ja melkeinpä silloin kun vähiten sitä osaisi odottaa.. meillä poika muutama päivä sitten jopa siivosi ja vaihtoi petivaatteensa samassa rytinässä - ihan ilman kehoituksia.. taitaa tosin kiilua jo joululahja-raha silmissä tai sitten jotakin rahaa on kohta käsi ojossa pyytämässä =D
VastaaPoistamutta nyt kuviin - ihana fiilis -
Kaunis&tunnelmallinen kokonaisuus.. ihanata viikonloppua<3
Aivan totta!
PoistaKyllä tuollaisesta käytöksestä kannattaa huolestua :-)
Ja kiitos, kiireetöntä viikonloppua myös sinulle!
Todella kaunis kokonaisuus!
VastaaPoistaTunnelmallista viikonloppua :)
Kiitos! Samoin!
PoistaOi joi! Sarvet pääsee oikeuksiinsa noin kauniilla paraatipaikalla!
VastaaPoistaOnpas upea pöytä ja somistus!
Kiitos Susanna :-)
PoistaKyllä ne lapset on vaan niin yllätyksellisen ihania :) Mukavaa viikonloppua sinne!
VastaaPoistaTotta!
PoistaSamaa sinulle!
Mahtava tuo sarvilöytö! Kyllä tähän harmaaseen päivään tarvitaankin lisävalistusta :) Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaEikö vaan! Se oli kyllä päivien piristys pitkäksi aikaa!
PoistaKaikki valo on tosiaan tarpeen, tuntuu, että ukloilma imaisee ne vähätkin valonsäteet sisältä!
Hyvää viikonloppua myös sinulle :-)
Ai että kun tykkään sarvista:)) Tuo on hieno yksilö. Tykkään myös Pentikin sarvipäistä<3
VastaaPoistaIhanan kaunis sarvi, tosiaan! Olisi ollut superupea, jos olisi ollut pari tälle!
PoistaOlen saanut tuon sarvipään saanut työkaveriltani lahjaksi :-)
Ihania tunnelmakuvia ja kiva tuo poronsarvitaulu. :)
VastaaPoistaKiitos :-)
PoistaTuo sarvi on juuri sopivan kokoinen, ei liian iso eikä pieni.
Hieno tuo sinun sarvivalotaulusi ja näkyy sielläkin Pentikin poro :) Ihanan tunnelmallisen näköistä. Terkuin Liisa
VastaaPoistaKiitti!
PoistaPentikin porot ovat niin kauniita ♡
Kauniita ovat valosi, vaikken 'sarvi-ihmisiä' oikein olekaan!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaPoronsarvet ovat mielestäni kauniit, yksikin piisaa :-)
Kyllä noilla teineillä on joskus korvat päässä ja ovat kuunnelleet mitä äiti sanonut..
VastaaPoistaKuinka mukavan sait ja nuo sarvipäät on söpöt..
Täytyy myöntää, että teini pääsi yllättämään minut ♡
PoistaIhana tunnelmavalaistus!!
VastaaPoistaOmat sarvet odottavat kellarissa uutta elämää (ei pirunsarvet kuitenkaan!)...
Tykkään kynttilän valosta hurjasti, no kukapa ei!
PoistaLaitahan sitten kuvia sarvistasi :-)
Ihana teinari, kun muisti äidin toiveen!!!
VastaaPoistaTotta ♡
VastaaPoistaihana teinari <3 kauniin tunnelmallisia kuvasi,nuo pallovalot taitaa itsellänikin "palaa"puhki kun niihin niin olen tykästynyt että palavat koko ajan :) mukavaa 3.adventtia <3
VastaaPoistaKiitti :-)
PoistaMeillä palaa monet pikkuvalot, kattovalot harvoin. Kynttilät melkein aina!
Voi että on kaunis tuo sarvi kehyksessä,tosi kiva idea:) Ja sarven arvohan on nyt mittaamaton kun sen on teinari oma-aloitteisesti äidille kiikuttanut, ihan parhaita ylläreitä tollaset :)
VastaaPoistaKyllä on pallero- sun muut valot lisääntyneet täälläkin niin että kattovalot on käyneet tarpeettomiksi,vallan mainiosti näkee ilmankin:)
Miten kummassa sä oot noin kauniisti saanut nuo valot aseteltua,onko noi pallot taustassaan kiinni jotenkin myös tuosta keskeltä?
Kivaa tiistaita sille kivalle sinne♥
Kiitos Kirsi! Olet ihana, kun kirjoitat aina jotain positiivista :-)
PoistaNämä viimeisimmät ovat Iris lihgts, valot ovat "lenkissä" eli alku ja loppupitää olla samassa kohdassa, en tiedä onko muissakin pallovaloissa näin. Pallot roikkuvat koukussa, puolestavälistä pallojonoa, luulisin että, kun ovat irti seinästä, laskeutuvat sen takia vapaasti :-)
Saikohan tästä selityksestä mitään tolkkua :-)
Kivasti oot valoa tuonut pimiään. Mii laik!
VastaaPoistaDanke :-)
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista