keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Tuunattu kaappi

Meillä lähellä on Konttitori, käyn siellä epäsäännöllisen säännöllisesti kurkkaamassa, mitä kivaa sieltä löytyisi. Välillä teen löytöjä ja välillä sitten taas en.
Tällä kertaa tätä kaappia kävin katselemassa moneen kertaan ja kun ennen joulua hintakin tippui mukavasti sopiviin lukemiin, niin pakkohan se sieltä oli kotiuttaa.
Kaappi ennen tuunausta
Meillä on hetken ollut kaikki liinavaatteet ja pyyhkeet yläkerrassa. Uskoin kovasti, (niin kuin aina sillä hetkellä, kun tekee jotain muutoksia) että homma toimii kivuttomasti, vaikka joutuu aina hakemaan tarvittavat tavarat yläkerrasta. No ei toiminut. Pikku hiljaa huomasin, että aloin tehdä "jemmoja" alakertaan, missä oli pinossa pyyhettä ja lakanaa.
Eli tämä kaappi oli pelastus siihen pulmaan.
Nyt yläkerrassa on teinien petivaatteet ja heidän pyyhkeensä ja alakerran kaapissa on meidän tavarat. Nyt jemmat ovat siirtyneet kaapin sisälle. Hyvä!

Kaappi oli muuten ok, mutta ilman jalkoja kaappi näytti kauhean raskaalta, eli eikun jalkoja keksimään.

Ihan perustiilet ajavat täydellisesti tämän asian. Lisäsin niihin nuo huonekaluhuovat, etteivät raavi lattiaa, jos joskus vaihdan kaapin paikkaa.
Aika epätodennäköistä, että meillä mikään huonekalu muuttaa paikkaa, 
mutta ihan varmuuden vuoksi ; -D
Ja samat tiilet maalattuina.
 Vaiheessa...
 Muutaman lisähyllyn laitoin tuonne sisälle.
 Liinavaatteet ja pyyhkeet paikoillaan ja jemmasin alahyllylle muutakin tavaraa "pois silmistä" ;-D
Kaappi paikoillaan!

Samalla innolla tuunailin pikkaisen vitriinin ovia.
"pitsiovilla"
Tuunattuna "ristikoilla"
 
Tunnelmallista viikon jatkoa!

56 kommenttia:

  1. Kekseliästä ja näppärää. Säilytyskalusteisiin kyllä kannattaa panostaa. Ihan siinä mielikin siivoontuu, kun saa romppeet pois silmistä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Joulun jälkeen tulee aina tavara- ja väriähky. Nyt mennään tosi vaalealla linjalla, ainakin hetken!

      Poista
  2. Se, kun itse osaa ja taitaa. Näkee valmiin sielunsa silmin ja nauttii valmiista.
    Kaunista ja käytännöllistä.

    VastaaPoista
  3. Oi mikä tuunaus, muuttuipa kaappi edukseen!
    Ja viimeinen kuva, ihan mieletön tunnelma tulee siitä. Valkoinen yhdistettynä upeaan siniseen hetkeen. Kaunis!

    t. jii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysmäntyinen kaappi oli hyvä lähtökohta!
      Näin reissun jälkeen kotimaan värit, sininen ja valkoinen, kuulostaa ja näyttää entistä paremmalta :-D

      Poista
  4. voi kuinka tulikin kiva ja on kuin olisi tuossa aina ollut..:)

    VastaaPoista
  5. No hö! Ihan huippu tuunaus! Ja nuo jalat.. Mistä keksitkin laittaa tiiliskivet? Lasivitriini näyttää hienolta ristikoilla valaistuna. Kivvaa idearikasta loppuviikkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tiilijalat olivat tarpeeksi isot ja kestävät, enkä kiinnittänyt niitä kaappiin ollenkaan, joten tosi helpot, laiska nääs kun olen ;)

      Poista
  6. Pysyy tukevasti paikallaan! Mainio koipi-idea! Huomannut saman, säilytyspaikkojen pitää olla käsituntumassa, muuten alkaa kämppä kummasti kasaantua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus hyötyliikunnasta kerrosten välillä, oli ajatuksena ihan hyvä ;-D

      Poista
  7. Arvaas alkoiko tehdä mieli maalailla meitinkin mööpeleitä.. tiiliskivet loistokeksintö - tarttee laittaa korvan taakse muhimaan..Juu toimivat säilytys-jutut on välttämättömiä jos asuu "kerrostalossa"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappia etsiessä kriteerinä oli täyspuisuus, muulla ei ollut niin väliä. Toki ehjä piti olla. Maalaamalla saa ihmeitä aikaan, harmaakin oli mielessä, mutta tuohon se ei vaan mielestäni sopinut.
      Jotenkin ne tavarat tuppaa vaan jäämään lähistölle, ei toimi vie mennessäs, tuo tullessas, ainakaan meillä ;-D

      Poista
  8. Tosi hyvän näköinen kaapista tuli. Ja tosi tunnelmallinen on toi viimeinen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen, kerrankin maltoin antaa maalin kuivua ja maalata tarpeeksi monta kerrosta.
      Siniset hetket ovat kauniita ♡

      Poista
  9. Wau, miten upeita tuunauksia :) Tiiliskivet hieno idea ja vitriinit todella kauniit, Kyllä lopputuloksestasi voit olla ylpeä <3 terkuin Liisa

    VastaaPoista
  10. Valkoinen maali muutti kaapin ihan toiseksi. Tosi hieno. ja korokejalathan olivat suorastaan välttämättömät nyt, kun näki lopputuloksen!

    Ristikkotuunaus se vasta huippu onkin. Sinulta kyllä käy kaikki ihan käden käänteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi!
      Huomasin kuvista, että vitriinissä ei ole jalkoja ollenkaan, mutta siihen en niitä kaivannut. Kaappi sen sijaan taas oikeen huusi korotusta!

      Poista
  11. Hienosti onnistuneet molemmat tuunaukset. Minua kiinnostaa nuo ristikot, ne muutti kaapin ilmeen ihan totaalisesti. Olen aina ajatellut että tuollaiset ristikot on vaikea tehdä, onko tuo jotain listaa ja pitääkö se jotenkin sahata jiiriin vai miten se menee? Tuota tekniikkaa voisi soveltaa vaikka ikkunan yläosiin, mutta osaisinkohan minä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaapa vaan! Olen laiska huijari =)
      Eli en tehnyt noita rimoista ollenkaan , kun vitriinin sisäpuolella ei olisi ollut niille tilaa ja ulkopuolelle en olisi saanut niitä tarpeeksi siististi tehtyä.
      Eli ovat valkoisesta TEIPISTÄ vedettyjä! Helppo poistaa jos -ja kun haluan ne vaihtaa!
      Testaapa, helppoa, nopeaa, edullista ja varmasti kaikki osaa.

      Poista
  12. Kauniita ja oivaltavia kaappituunauksia! :)

    VastaaPoista
  13. Maalilla saa ihmeitä aikaan... Mäntykaappikin muuttui edustuskelpoiseksi (inhoan mäntypuisia huonekaluja, lapsuuden kodissa niitä oli paljon, sillä isä oli aikoinaan töissä niitä valmistavassa tehtaassa).

    Tuo teippi "huijaus" oli huippu ;D, piti katsoa kuvat uudelleen ihan "suurennuslasin" kanssa.

    VastaaPoista
  14. Ja niinpä tuli hyvä kaappi jemmoille...eikä maksanut paljon. Osaava tekee, hieno.

    VastaaPoista
  15. Upeat tuunaukset! kyllä nyt kelpaa :)

    VastaaPoista
  16. Ihanat duunaukset ❤️Maalaamisella saa ihmeitä aikaan, hyvä idea onkin tuo tiili kaapin jalkoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen maali tekee ihmeitä, totta!
      Tiilijalat käyvät ainakin tuollaiseen kohtaan, mitä ei joudu kovin siirtelemään.

      Poista
  17. Kyllä se vaan maali tekee mäntykalusteille ihmeitä :)

    VastaaPoista
  18. Voi hempula, miten upeita ja kekseliäitä juttuja!! Sä olet niin taitava!

    VastaaPoista
  19. Kaapista tuli hieno varsinkin noiden tiilijalkojen kanssa! Ja vitriinituunaukset onnistui myös tosi hyvin,wow!

    VastaaPoista
  20. Tuo tiilijalkaidea onkin hitsin hyvä! Jännää miten valkoinen maali ja jalat saa kaapin pienenemään visuaalisesti. Dominoivasta tuleekin hillitty ja sulautuva. Tarrallako nuo ovet vitriinissä tuunailit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen maali tekee ihmeitä, jälleen kerran on se todettava!
      Vitriinin ovissa on lätkämailateippiä =), ainoa kriteeri oli, että teipin pitää olla valkoista ja tuo oli sillä kertaa ainoa vaihtoehto. Lähtee helposti irti, sitten kun taas alkaa tuo versio kyllästyttämään.

      Poista
  21. Mahtava muutos! Kaapista tuli kerralla kaunis.

    VastaaPoista
  22. Vitsi mikä löytö ja tuunaus taas<3 Valkoinen näyttää niin kevyeltä verrattuna mäntypuiseen! Olivatko nuo kaapin sivuseinät melamiinia vai puuta? Mulla seisoo täällä yksi kaappi, jonka mielisin maalata valkoiseksi, mutta sivut ovat melamiinia ja olen ajatellut että eihän niissä sitten maali pysy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Tuo kaappi on kokopuinen, myös hyllyt =)
      Vastaavasti vitriini on kokonaan melamiininen, maali on pysynyt siinä hyvin (blogissani jossain tuunailu-kohdassa on kuvia vitriinistä "ennen"). Maalaa ihmeessä?

      Poista
  23. Hei, hienoa työtä! Itse en varsinaisesti mäntykalusteita rakasta, joten kiva nähdä näin upea tuunaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, mäntykalusteet ei iske, mutta tuunaukseen mitä mainioin, täyspuuta =)

      Poista
  24. Vallan mainio tuninki taas kerran! On se vaan kumma juttu tuo valkoisen maalin "kutistava" ominaisuus, kaapin ilme keveni vähintään puolella:) Toki paljon tekee tuokin että kaappi sai jalat alleen, tai siis tiilet, mulla alko heti katse harhailla täällä että minkähän alle virittelisin tiilijalat, kiva ajatus tuo(kin)!
    Hitsit että silmät lepää tuossa seitsemännessä kuvassa, melko täydellinen nurkkaus etten sanois ja sanonkin:)
    Voi että mua hihitytti tuo lätkämailateippi, mahtas olla myyjän ilme näkemisen arvinen kun varta vasten menis urheiluliikkeestä tuunaustarkoitukseen moista kysymään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kirsi!
      Tuo on muuten ensimmäinen huonekalu, minkä olen hommannut siinä tarkoituksessa, että sen heti tuunaan =)
      Ja tuo nurkkaus on omaanikin silmään mieluinen, kaapin tulo aiheutti muuten olkkarissa muutoksen tuulet, kuvia siitä tuonnempana.

      Tuo teipin ostohan oli taas sarjassamme "heti-pakko-ostaa-tuunata", joten sillä mentiin mitä kaupassa oli, onneksi olin Clasulla, niin ei tarvinnut selitellä mihin hommaan tuota käytän!

      Poista