tiistai 13. tammikuuta 2015

USA - Florida

Joulupukkini oli tänäkin vuonna niin antelias, että saimme koko pesue lahjaksi matkan USAhan, Floridaan. En ollut aiemmin käynyt USAssa ja odotukset olivat melkoisen korkealla.
Vietimme reissussa niin joulun kuin uuden vuodenkin.
Meillä oli vuokra-auto käytössä ja ajelimme akselilla Orlando - Miami Beach - Key West.  Toki reissukestävyyttä kysyi sekin, että olimme koko perhe yhdessä tuon pariviikkoisen 24/7. Autolla ajoakin tuli melkoisesti, hyvin jaksoivat teinit sekä joten kuten vanhemmatkin ;-D
Odotetusti siellä kaikki oli suurta, autot sekä autotiet. Tiet olivat itsessään aika tylsiä ajettavia, loputtoman suoria, monikaistaisia teitä, ei mutkia eikä mäkiä. Toisaalta pääsi aika sujuvasti paikasta toiseen.
Moottoriteillä oli liikkeellä asuntobusseja, vai miksiköhän näitä pitäisi kutsua, niiden perässä oli vedossa usein joku "pikkuinen" auto.
Joka paikkaan kuului ajaa autolla, olimme aika kummastuksia, kun välillä kysyimme, kuinka kauan jonnekin menee kävellen....eihän siellä kukaan kävele mihinkään.
"Drive thru"-kaistoja oli apteekit ja pikaruoat, tietysti, mutta meille ihan uusi ajatus oli:

Evergladesissa kävimme ihmettelemässä alligaattoreita. Ensin luulin, että olivat teko-versiota, mutta ei, kyllä ne ihan oikeita, eläviä olivat ;-D
Hauskoilla kulkupeleillä liikuimme rämeellä.

Kennedyn avaruuskeskuksessa vietimme yhden kokonaisen päivän, toinenkin olisi mennyt sujuvasti!
Mielenkiintoinen paikka.

Näkymiä eri hotellien parvekkeilta. 



Ennen kotiin paluuta olimme muutamia päiviä Key Westissä!! 
Huippumesta, ei vähiten säänsä vuoksi. 
Suosikkini <3


Tässä rantalaiturilla ihailimme auringonlaskua! 
Illan tullen koko laituri täyttyi ihmisistä, musiikista ja hyvästä fiiliksestä.
Miehen ajatuksia ;-D
 
 
 
Oheiset talot olivat kaikki sellaisia, että "asuisin, muuttaisin, ostaisin, nauttisin" -siis lottovoittoa odotellessa....

Ja vielä viimeisemmäksi:
"Travel is the only thing you buy, that makes you richer".

Ihana oli kuitenkin palata kotiinkin, aikaerosta kohta selvinneenä...muutamia päiviä onkin mennyt niin, että olen herännyt klo 3 "aamulla". Päivät ovat olleet nukahtelua ja sinnittelyä iltaan. 
Tänä aamuna oli ensimmäinen kerta, kun nukuin kuuteen, jee!!
Arki alkakoon <3

42 kommenttia:

  1. Ihana joululahja ❤️olette kaikki olleet tosi kilttejä ❤️ Ihanan näköinen paikka, tuolla oli varmasti mukava lomailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahja oli kyllä mieluinen :-)
      Loma oli huippu, paikka lunasti odotukset!

      Poista
  2. Mahtava reissu teillä ollut, ihana katsella kuvia joissa ei lumesta tietoakaan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli irtiotto arjesta!
      Muutama sateinenkin päivä mahtui joukkoon, tuo avaruuskeskuspäivä esimerkiksi. Onneksi niitä aurinkoisiakin riitti, varsinkin reissun alussa ja lopussa. Jostain mittarista bongasi lämpötilan 32 astetta, ei paha :-)

      Poista
  3. Kiva pikakertaus reissusta ja Key West näyttäis äkkiseltään munkin suosikilta. Ja vaikka Amerikka onkin aina ollut mulle mielessä sellainen paikka, johon ei ole ollut mitään hinkua, olen jo pienesti kääntänyt ajatuksia "jos kumminkin joskus"-suuntaan, kun näitä postauksia siltä suunnalta on ollut useammassakin kivassa blogissa :). (En tiedä, oletko Kukkapillin Sadun lukija, mutta siellä on viime päivinä myös ollut hauskaa luettavaa samalta mantereelta).

    Tervetuloa kumminkin takaisin kotiin ja tänne vilvoittavien tuulten äärelle hehheh :). Nytkin myrsky viuhuu nurkissa niin, että koko ajan pelottaa, milloin lähtee katto pään päältä. (Ja tutulta kuulostaa tuo kello kolmen herätys, vaikken ole missään käynytkään :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera oli mukana satunnaisesti, monta muutakin kivaa paikkaa oli, tietty sitä nyt vaan hehkutti tuota Key Westiä, kun se niin innosti itseäni.
      Käymisen arvoinen paikka tuo jenkkilä, eihän me siellä tutustuttu kehenkään originaali-asujaan, mutta silti oli hauskaa vahvistaa tai kumota omia ennakkokäsityksiä!
      Pitääkin käydä kurkkaamassa tuo blogi, kiitti vinkistä!
      Täällä on lumitöihin päästy ja toppavaatteet taas kovassa käytössä. Kynttilät juuri sytytin sisälle, kun meinaa tuo tuuli vähän vilvoitaa nurkkia!
      En tajua, miten vähännukkuvat ihmiset pärjäävät, itse olin aivan kuin zombi, kun heräsin noin aikaisin!

      Poista
  4. Wow! Johan oli reissu!
    Täällä jo kaipailtiinkin sinua, että minne olit kadonnut...mutta tämä selittää kaiken! Ihan mahtavaa ja ihania kuvia ja tunnelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että joku kaipailee!
      Reissu oli aika tavalla täydellinen, uudestaankin voisi mennä, kunhan tästä aikaerohässäkästä on selvitty :-)

      Poista
  5. Huippupukki kun tuollaisen ihanan matkayllärin järjesti!

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa, upeeta! Tahtoo myös tuonne.

    VastaaPoista
  7. No johan nyt veti täällä "vihreeksi", mutta sillälailla positiivisesti. Mahtava joulupukki teillä ollut. Oli varmasti antoisa matka ja paljon nähtävää. No kyllä minäkin lähden ensikuussa lämpimään, mutta en noin kauaksi :) terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukki on kyllä huippu!
      Reissu oli kiva, olisin voinut olla pidempäänkin, niin paljon oli koettavaa ja nähtävää.
      Ihanaa matkaa teillekin, kyllä lämpö ja aurinko tekevät näin talviaikaan ihmeitä!

      Poista
  8. Upeita kuvia ja ilmeisen hieno reissu. Olisi kiva kyllä joskus päästä itdekkin tuonne. Key West varsinkin kiehtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Key West oli hieno! Ehkä ei ihan sitä "oikeinta" Amerikkaa, mutta näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka!

      Poista
  9. Vau, varmasti oli mahtava ja ikimuistoinen matka. :) Mahtavia kuvia! :)

    VastaaPoista
  10. Voi vitsi, mahtava lahja pukilta:)) Oi kun pääsisi Amerikan maalle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukki on kyllä kieltämättä aika kiva ja antelias :-)
      Amerikka oli mielenkiintoinen tuttavuus, tai tuohan oli vasta piskuinen osa sitä.

      Poista
  11. Voi kateuden puuska :D.On varmasti ollut mahtava reissu.Mä jo ihmettelinkin, että missä sinä luuraat :).Nuo talot ihan mukavan näköisiä mutta palmut vaihtaisin vaikka koivuihin.On tuo palmu kuitenkin aika eksoottinen puu.Niin tervetuloa kotisuomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä taas ollaan!
      Vaikka reissussa on kivaa ja mielenkiintoista, niin kyllä arvostus Suomea ja omaa kotia kohtaan nousee joka kerta!
      Täällä arki jatkuu, vähän nuhaisena ja vähäunisena, mutta kuitenkin!

      Poista
  12. Mahtava pukki siellä sulla, toivotaan ettei pukilla pukkaa lahjapaniikkia ens jouluna, tuosta on vaikeaa,jollei mahdotonta laittaa paremmaksi :)
    Paljon ootte nähneet ja kokeneet, ihania muistoja muisteltavaksi,paukkupakkasilla onkin kiva miettiä tuollasta 30 asteen lämpöä, melkein tuntee lämmön ihollaan,valitettavasti vaan melkein;)
    Tuo avaruuskeskus ois todella kiehtova paikka vierailla,(mulla kun on sellanen todella omituinen viehtymys/inho avaruusjutskiin liittyen,esimerkiksi Apollo 13-leffan oon katsonut ainakin 20 kertaa,vuoronperään hoen mielessäni hyi helkkaria ja oispa mahtavaa olla tuolla;)) samoin noita alligaattoreita ois mahtava päästä livenä näkemään,äkkiseltään tuntuis että oli varmaan jännä/pelottava kokemus tuolla rämeellä huristella?
    Sujuvaa paluuta arkeen toivottelen ja kunnollisia yöunia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukki on onneksi aika kovahermoinen, ajan saatossa kummasti kasvanut :-)
      Onneksi noita käymättömiä maita vielä löytyy ja tuo Amerikka on niin iso, että sinne voisi mennä uudelleen, eri kohteeseen!
      Avaruuskeskus oli tosiaan mielenkiintoinen, aivan käsittämättömän suuri kokonaisuus, bussiajelukin alueella kesti toista tuntia! Siellä oli myös laitteita, millä pääsi itse testaamaan millaista olisi esim. tehdä jotain korjaushommia avaruudessa, haastavaa sanoisin näin yhden kokemuksen perusteella :-)
      Rämeellä ajo oli huippua! Suokopteri liikkui hurjalla vauhdilla ja ääni oli moottoreissa melkoinen, sitten moottorit kiinni ja hiljainen lipuminen alligaattorien lähelle ja sitten taas uudelleen kiihdytys, jee!
      Reissun jälkeen koti ja arkikin on juhlaa -ja Suomi ♡

      Poista
  13. Aivan mahtavan kuuloinen reissu teillä :)
    Ihanaa kun koko perheen voimin pääsitte viettämään aikaa. Kerkesin jo ihmettelemään missä rouva on kun ei ole kuulunut mitään. Aivan mahtavaa! Paluu arkeen pikkuhiljaa, onneksi muistot säilyy mukana pitkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intensiivistä perheaikaa! Laatuaikaa kuitenkin :-)
      Reissu oli kiva, vaan kiva on myös palata tuttuun ja turvalliseen kotiin!

      Poista
  14. Kuulosti ja näytti mielenkiintoiselta ikimuistoiselta reissulta!! Kotiin on aina kuitenkin kiva palata :)

    VastaaPoista
  15. Oi mikä, lahja. Mikä loma! Ja mitä muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan :-)
      Parasta on se, että saimme kokea sen perheenä, kaikki mukana!

      Poista
  16. Oijoi mikä lahja! Ja kyllä nauratti nuo miehen kuvauskohteet. Meillä reissukuvissa on aina selkeä ero silloin kuin mies siirtyy kuvaamaan. Ei näy maisemia. Näkyy AUTOJA:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahja oli kieltämättä mieluisa :-)
      Minusta tuntuu, että minä, ainkin yhtä paljon kuin mieheni, kuolasin niiden autojen perään tuolla reissulla. Olivat sen verran hienoja!

      Poista
  17. Varmasti aivan upea matka ja hienoa tehdä se yhdessä perheen kanssa!

    VastaaPoista
  18. upeita kuvia...lisää odotellessa.
    Hupsa

    VastaaPoista
  19. Oi, mikä ihana reissu!! Hyvä pukki, ei voi muuta sanoa!! :oD
    Mies haaveilee, että noille nurkille lähdetään pyöreiden koottaessa - siihen on vaan vielä harmittavan monta vuotta! ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukki on todettu vuosien varrella ihan kelpo pukiksi :-)
      Käymisen arvoinen paikka, suosittelen. Siellähän se odottelee, vaikka reissaisitte vasta jonkun ajan kuluttua :-)

      Poista
  20. Ou,ou, minä niin rakastan matkustelua,joten innolla katselin kuvia ja luin jutun.Kiitos sinulle. Usassa en ole käynyt. Tuli heti mieleeni yksi vitsi,kun kerroit,että siellä tosiaankin kaikki on suurta. Se menee näin: Amerikkalaisturisti tuli Suomeen ja opas esitteli Helsinkiä,että tää on Suomen pääkaupunki. Johon turisti,näin pienikö. Opas seuraavaksi esittelemään suurta tuomiokirkkoa ja turisti ihmettelemään senkin pienuutta. Opasta alkoi pikkuhiljaa ottaa päähän turistin jahkailut. Sitten sattui menemään siili kadun yli ja turisti kysyi,että mikäs se tuo on. Opas sanoi,se on satiainen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käymisen arvoinen paikka tuo USA!!
      Vaikka kaikki olikin siellä suurta (vaikkei ihan noin suurta, kun tuossa vitsissäsi ;-D) niin sanoisin, että suurempaa oli kyllä Pietarissa, kun siellä olen muutamaan kertaan käynyt. Ainakin rakennukset olivat Pietarissa paljon isompia.
      Tuolla Jenkkilässä tiet ja autot olivt hulppeita ja ajokulttuuri todella sivistynyttä, mitä taas hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa Pietarista!

      Poista