keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Taidetta by Rva Kivitikka

Olen nirso taulujen suhteen. Mitkään perinteiset eivät käy, eikä julisteet tai printit tunnu omilta. Meillä onkin tekemiäni kivitauluja muutamalla seinällä, mutta yksi seinä oli vailla "jotain".
Idean tähän työhän sain, kun kävimme työporukalla Fiskarssissa ja näimme siellä näyttelyn "we love wood", aivan ihastuttava näyttely kokonaisuudessaan ja toki myös koko Fiskars!

Näistä lahoista laudanpätkistä, mitkä keräsin ulkoa, takapihaltamme, lähdin liikkeelle.
Maalaamiseen käytin jälleen Vintage-kalkkimaalia.
Tässä laudat maalattuina. Perusväreinä minulla oli valkoista, mustaa ja harmaata.
Niitä sekoitellen sain kaikki muut värit aikaiseksi. Ihana maali, kun eri sävyjä voi surutta sekoittaa keskenään!
 Ripauksen punaista jätin muistoksi yhden laudan nurkkaan, talomme on maalattu kyseisellä punaisella.
(Teos on livenä suht' suorassa, vaikka kuvassa näytääkin aivan muulta, taitaa kuvaaja olla vähän vinksallaan...)
 Iltavalossa..
 Salamalla....
 Toisesta suunnasta...
Ja edestä.
Haastava kuvattava näin pimeään aikaan, mutta eiköhän näistä edestä-takaa-oikealta-vasemmalta, saanut jonkinlaisen käsityksen idiksestä!

Lopputuloksesta tuli juurikin meidän "Kivitikkojen" näköinen, sopivan persoonallinen.

Samaisella Fiskars-kierroksella pääsin puhaltamaan lasia, ohessa tulos!!

Varokaa sarpanevat ja miinaäkkijyrkät, here I come!!!

24 kommenttia:

  1. Täydellistä omaa taidetta - Wau!! Upean näköinen seinällä tuo "lautakollaasi", upea on kyllä lasipallokin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaa tosiaan ;-)
      Ihana oli tehdä ja toteuttaa, kulut eivät päätä huimanneet!

      Poista
  2. Hieno taulu ja todella moderni. Voi vitsi, olisipa kiva tehdä itsekin jotakin lasista joskus. Kävin Fiskarssissa myös joskus, mutta en minä mitään lasipajaa nähnyt. Totta kyllä Sarpaneva ja Äkkijyrkkä saa vapista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasi- ja taontapajat sijaitsevat vähän syrjässä, opasteet olivat kyllä ihan hyvät, ravintolasta noin 50-100 m -ei kauppoihin- päin. Taoin myös lusikan, siitä en muistanut ottaa kuvaa, mutta todella hieno siitäkin tuli.

      Poista
  3. Samaisen idean ajattelin minäkin ryöstää, kun viime kesänä kävin katsomassa näyttelyn. Eikö muuten ollut upea näyttely kaikkinensa ja suomalainen osaaminen huipussaan?

    Kyllä sie oot näppärä ja taiteilija myöskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista nähdä millainen sinun versiosi on, veikkaisin, että aika erilainen omastani.
      Näyttely oli todella huima, vaikka esineisiin ei saanut koskea, niin väkisin muutamaa oli pakko sivellä.

      Poista
  4. Tulipa siitä kiva ja niin yksilöllinen. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uniikki kappale tosiaan!
      Hyvää viikonloppua myös sinulle :-)

      Poista
  5. Aika vänkä idea. Sopii mainiosti tuon lipaston päälle. Tuli tässä mieleen, että sitähän voisi vielä halutessaan koristella sesongin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa maalia, joskaan eri värissä tuo lipasto ja "taulu".
      Kiitti vinkistä, pitääkin pitää tuo sesonkikoristelu mielessä!

      Poista
  6. Voi että näitä sinun täysin estottomia tekemisiä on sitten kiva seurata! ;). Ja aina syntyy jotain tosi kivaa ja persoonallista niinkuin nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Vaikka idea olikin varastettu, niin lopputulos tuollaisissa töissä taitaa olla aina aika uniikkeja!

      Poista
  7. Tuollaiseen ei ihan heti kyllästy ja jos kyllästyykin, sen voi muotoilla uudelleen! Kiva idea todellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maali on onneksi ekologista, joten jos kyllästyttää, niin eikun uunin pesään lämmikkeeksi ;-D

      Poista
  8. Minusta on aina ihanaa, kun osaa elää omalla tavallaan. Luoda omat puitteeet ympärilleen ja tehdä itse.
    Kaunis kokonaisuus. Puhalluskin.

    VastaaPoista
  9. Eipä olisi ikinä tullut tällainenkaan mieleen... Ja miten hieno se on!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea tosiaan varastettu tai lainattu, mutta kivan yksilöllisiä tuolla tavalla saa -halvalla :-)

      Poista
  10. Hieno duunaus ja sopii tosiaan tyyliltään just teidän seinään ihan ehdottomasti <3

    VastaaPoista
  11. Kyllä sä oot taitava ja kekseliäs :) !

    VastaaPoista