torstai 31. joulukuuta 2015

Kuusi

Joulu on jo tältä vuodelta takana ja Uusi Vuosi kolkuttelee ovella. En malta kuitenkaan olla laittamatta tänne kuvaa tämän vuoden joulukuusestamme.
Se oli -ja on edelleen- mielestäni täydellinen!
Monena vuonna kuusessamme on ollut jotain pientä "vikaa", liian vähän oksia, liian leveä. liian lyhyt, liian ohuet oksat, muotopuoli tai jotain muuta. Toki jokainen kuusi on ollut omalla tavallaan hyvä ja koristeilla paikataan paljon.
Mutta tänä vuonna, ah onni ja autuus, vaikka kuinka pinnalliseksi minut ehkä luokitellaankin, niin siitä huolimatta hehkuta kuusemme täydellisyyttä!
Aivan täydellisen mallinen, juuri sopivan mittainen, ei karista neulasia ja oksat ovat koristeille tarpeeksi tukevat, eikä liian leveä ;-D
Oksia oli niin paljon, että teinin kanssa niitä koristellessamme, olemassa olevat koristeet loppuivat kesken. Onneksi aattona oli jo alkaneet -50% alet, niitä hyödyntäen, täydensimme pallokokoelmaa.
Yleensä joulukoristeet ja varsinkin kuusi lähtee meiltä jo joulupäivänä, mutta tänä vuonna en ole ollenkaan kyllästynyt kuuseen enkä koristeisiin, vaikka koristeitakin olen kiitettävästi ripotellut pitkin taloa. Ehkä kuitenkin Uuden Vuoden jälkeen kuusi ja koristeet lähtevät odottelemaan seuraavaa joulua.
Myös Mies osallistui kuusen koristeluun, kun istui sopivasti kuusen vieressä nauttimassa jouluaterian jälkeistä juomaa.....

Kauniiden varjojen myötä toivotan kaikille antoisaa ja ihanaa, toimeliasta Uutta Vuotta 2016!!

28 kommenttia:

  1. Täydellinen kuusi on joulun täyttymys! :o)
    Meillä kuusi saa olla ainakin loppiaiseen, ehkä Nuuttinkin asti. Ja jos on oikein kylmä (enkä tarkene mennä kuistille sitä riisumaan), niin vaikka pääsiäiseen asti!
    Lukuisia ilonpirskahduksia uudelle vuodelle 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sen täydellisen yksilön metsästäminen on aina yhtä vaikeaa ;-D
      Hyvää alkavaa Uutta Vuotta myös sinulle <3

      Poista
  2. Upea kuusi ja koristeet... heh ja miehellä on silmää myös koristelulle :D
    - Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies kun saa koristella oman maun mukaansa, niin on kyllä innolla mukana, lopputuloksesta en mene niin takuuseen ;-D
      Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle!!

      Poista
  3. Hieno kuusi!

    Onnen tähtipölyä vuodelle 2016!

    VastaaPoista
  4. Olepa vaan ihan rauhassa "pinnallinen" ja syystä, koska ihan täydelliseltähän tuo tosiaan näyttää! :D Parasta on, että tällaiset asiat tuovat iloa elämään.

    Paljon iloa ja onnellisuutta vuodenvaihteeseen ja koko ensi vuoteen ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneus on siellä missä sen näkee, totta!

      Hyvää ja rauhaisaa Uutta Vuotta myös sinulle <3

      Poista
  5. Onni on täydellinen joulukuusi :) Miehinen koristekin ihan täydellinen; punainen, kiiltävä ja kestävä. Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies varmistaa tuollaisten koristeiden pysyvyyden tulevina jouluinakin ;-D
      Mukavaa Uutta Vuotta sinullekin!

      Poista
  6. Upea kuusi, pitääkin olla onnellinen, eikä se sinusta pinnallista tee.. Ihan on joulun värit miehesi koristeessa, just passeli!! Ihanata uutta vuotta sinulle sekä perheellesi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että onni on löydyttävä arjesta ja sen pienistä hipuista. Muuten maailma on liian raaka.
      Värisävyistä myös Mies puhui, mätsää kuulemma muuhun kokonaisuuteen ;-D
      Touhukasta Uutta Vuotta myös sinulle ja perheellesi <3

      Poista
  7. Hihhii. Tasan ei mee koristeet :D. Tai tavallaan menee, koska loppui ne meilläkin kesken, mutta kuusen koossakin oli aika lailla eroa.
    Vaan siinä olen samaa mieltä, että onni on täydellinen kuusi. Joskin Niksi-Pirkassa oli vinkki, jonka mukaan kahdesta toispuoleisesta kuusesta saa yhden hyvän, kun sitoo ne rungoistaan sukkahousuilla yhteen. Se konsti on vielä kokeilematta..

    Onnellista Uutta Vuotta vielä tätäkin kautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkasin teidänkin kuusta, vähäeleinen on myös omalla tavallaan kaunis <3
      Toivottavasti tuota Pirkka-niksiä ei joudu koskaan testaamaan.....joskaan joskus lapsuuden kodissani kuusen hankinta jäi vähän myöhäiseksi ja isämme poraili poralla kuuseen reikiä, mihin sitten asetteli korvaavia oksia....ainakin se kuusi oli halpa ;-D

      Antoisaa Uutta Vuotta myös sinulla Annukka <3

      Poista
  8. Kaunis on kuusi ja koristeet.
    Oikein hyvää Uutta Vuotta 2016!

    VastaaPoista
  9. Upea kuusi. Siitä kannattaa nauttia vielä uutena vuonnakin. Kauniita koristeita ja persoonallisiakin.
    Hyvää ja kaunista vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meidän mittapuun mukaan kuusi on jo nyt ollut kaunistuttamassa sisällä aivan huikean pitkän aikaa!

      Ihanaa Uutta Vuotta myös sinulle!!

      Poista
  10. Täydellisen kaunis kuusi - ja roikkuupa siellä myös meidän isännän toivekoriste;)
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  11. Kaunis todella on kuusenne! Mukavaa vuotta 2016!

    VastaaPoista
  12. Todella kanis kuusi...tykkään tuollaisesta kapeasta. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon kohtaan kapoinen kuusi tosiaan on onnen omiaan.
      Hyvää alkanutta uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  13. Kaunis kuusi :) Hyvää ja idearikasta uutta vuotta tv Liisa

    VastaaPoista
  14. Olipa komia kuusi koristeineen kaikkineen, tölkkeineen ja purkkeineen :D

    Hyvää alkanutta vuotta sinne! Kohti kevättä mennään taas, jipiii!

    VastaaPoista