perjantai 18. joulukuuta 2015

Suklaalusikat, herkkukävyt ja joulukorttitalkoot

Jouluisia puuhia on ollut viime ajat meneillään, ihanaa!
Vaikka ulkona ei niin jouluinen fiilis olekaan, ei se menoa haittaa.

Jouluisiin perinteisiin kuuluu miehen puolen sukulaisten kanssa joulumiitinki vähän ennen aattoa, samalla vaihdamme lahjoja. Monena vuotena olen antanut jotain itsetehtyä, niin myös tänä vuonna. Saajia on monta ja ikähaitari on "vauvasta vaariin", joten sekin asettaa tietyt haasteet lahjoille.
Lahjaksi valikoitui suklaalusikka. Yksinkertainen ja helppo (jopa minulle). Sulatin Fazerin Sinistä suklaata mikrossa ja kaadoin sen jääpalamuottiin, sekaan kertakäyttölusikka ja strösseliä.
Teinit koemaistoivat kotona muutaman lusikan, eli kuumensivat maidon, liottivat lusikkaa maidossa ja -kas- herkullinen ja suklaalta maistuva kaakaojuoma oli valmis!
Näitä voi siis hyvillä mielin antaa lahjaksi ;-D




Pinterestin uumenista löysin toisen kivan vinkin maukkaaksi lahjaksi. Syötävät kävyt.
Nämä päätyivät pukinkonttiin ystäville ja heidän perheilleen. "Käpy" on jenkkiläisittäin koottu maapähkinävoin ja Nutellan ympärille.
 Ohessa tekoainekset.
 Jäähtymässä jääkaapissa.
 Vaiheessa...
 ...valmiina.
Minulle lopputuloksen ulkonäkö on ainakin yhtä tärkeä seikka kuin maku. 
Esteettisyys ennen kaikkea!!
*****
Ystävieni kanssa kokoonnuimme tekemään joulukortteja ja jouluisia juttuja muutenkin. Hyvä syy vaihtaa kuulumiset ja nauttia muutama neuvoa antava samalla.


Lopputuloksena kauniita kortteja ja kynttilätuunailuja, sekä paljon parempi maailma <3

Ihanaa Joulun aikaa kaikille!

26 kommenttia:

  1. Voiko enään paremmin joulunalus päiviä viettää ♡ ihanaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  2. Hienot nuo kävyt!!
    Ja lusikkasuklaita on pitänyt niin monena vuonna tehdä...
    Leppoisaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Lusikoista tulee todella herkullisen makuista juomaa, suosittelen!

      Poista
  3. Voi miten kivoja herkkulahjoja ja sopii kenelle tahansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsukaisista ikäihmisiin, kaikille maistuu makea :-)

      Poista
  4. Ihana idea nuo lusikat, voi kun viitsisi tehdä. Laiskuus vbain on ollut kaverina tuon kovan flunssan seurauksena.
    Oikein ihania päiviä jouluun valmistautuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemisia sinulle, ehtiihän sitä askarrella myöhemminkin!
      Auvoisaa Joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  5. Mainio idea nuo suklaalusikat ja kävyt olivat tosi upeasti tehdyt. Korttitehtailu kavereiden kanssa kuulosti kyllä ihanalta idealta ja samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla, niin kuin sanotaan :) Hyvää viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelun lomassa juttu kulki sujuvasti, mukavaa yhdessäoloa!
      Rauhaisaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  6. Uuuh, herkulliselle näyttää.

    Oikein ihanista joulua myös sinne!

    VastaaPoista
  7. Tuo suklaalusikka on ihastuttava, en ole ennen tuollaisia lusikoita nähnyt. Ja kävytkin niin kauniita, taitava olet. Kuulostaa myös kivalta tuo korttien teko ja maailmanparannus. Mainio yhdistelmä.
    Tupsahdin tänne, kun jonkun blogissa rouva Kivitikan kohtasin. Ja täällähän näyttää viihtyisältä. Jään lukijaksi ja tulen toistekin.
    terv. Tuula
    Vain neljä yötä jouluun! Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, kiva kun löysit tänne ja jäit lukijaksi;-D

      Poista
  8. Ihania puuhia siellä! Nuo kävyt vasta hauskia ovatkin!

    Täällä on joulua otettu vastaan kovin pienin elein, mutta tuossa pöydällä pieni kuusi törröttää, kynttilät palaa, hyasintit tuoksuu, enkelikello plinkuttaa, pöydällä on iso vati mandariineja ja toinen vadillinen punaisia omppuja ja namikaappi on ladattu jouluvarustukseen. Tämän kummempaa ei sitä oikeastaan nyt tarvitsekaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja leipomusaskarteluja teinien kanssa, jokaisesta kävystä tuli todellakin omansa näköinen!

      Mukavaa Joulun aikaa myös sinulle!

      Poista
  9. Ai että kun kivoja herkkulahjoja. Nuo kävyt ovat hienoja!

    VastaaPoista
  10. Oi ihana puuhakkuus, antamisen ilo ja asenne. Pidin etenkin tuosta viimeisestä: paljon parempi maailma tulee, kun sen ystävien kanssa käy perinpohjin läpi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi <3
      Ystävät osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja kannustaa silloin kun sitä tarvitsee!

      Poista
  11. Ihania käpysiä ❤️ Ja muitakin joulun fiilistelyjuttuja ❤️ Hyvää joulun odotusta ❤️

    VastaaPoista