keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kalkkimaalilla testailua

Olin viime viikonloppuna ystäväni K:n kanssa Måla & Moren kalkkimaalauskurssilla.
Hauskaa oli testailla maaleja ja sekoitella eri sävyjä. Kalkkimaalihan on siitä hyvää, että sävyjä voi vapaasti sekoitella keskenään. Kalkkimaalin hyviin puoliin kuuluu myös se, että tylsiä pohjatöitä ei tarvitse tehdä ollenkaan, maali tarttuu meilkein pintaan kuin pintaan ja kuivuu äkkiä!
Kuvan testipyörylöissä käytetty valkosta pohjaa ja lisätty mustaa, punaista tai vihreää.
 Aivan ihania eri sävyjä saimme aikaan.
Pitäisi vaan muistaa kuinka paljon missäkin täplässä on käytetty mitäkin väriä,
jos haluaa saada uudestaa saman lopputuloksen.
Meillä oli myös vanerin palanen, johon testasimme eri tekniikoita.
Vahalla ja ilman sekä kulutettuna.

Punaisesta testistä tuli kaikkein hauskin, siihen käytin paksulti maalia, raaputin uria, 
väritöntä vahaa sekä päälle tummaa vahaa.
Tätä tekniikkaa voisi hyödyntää vaikka jossain lipastossa...
Kurssiin sisältyi litran maalin oman valinnan mukaan (otin valkoista) sekä vaha.
Ostin pienen purkin mustaa, nyt pääsen sekoittelemaan harmaan eri sävyjä!
Mitäs sitten maalaisi ;-D

Olen erimerkkisiä kalkkimaaleja jo ennen tätä kurssiakin käyttänyt, tämä oli Annie Sloan ja tykkäsin kovasti tästä maalista. 
Myös Jeanne d'Arcin Vintage -maalit ovat olleet erittäin hyviä!

(Molempien merkkien maalit sekä kurssi ovat omarahoitteisia)

25 kommenttia:

  1. Nyt vaan sutimaan kauniita juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!
      Sitä vaan aina innostuu niin paljon, kun löytää kivan jutun. Kohta meillä on kaikki maalattu kalkkimaalilla ;-D

      Poista
  2. Voi , miksei täällä meidän huudeillakin olis tälläsiä kursseja !

    VastaaPoista
  3. En vieläkään ole päässyt tutustumaan moiseen ihanuuteen. Vaikuttaa just niin mahtavalle, eiks oo aika kiva, kun voi itse sotkea sävyn. Kiitos tästä postauksesta, se aiheutti paljon mielenkiintoa ja kokeilun halua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuote on aivan ihana! Eikä vähintään siitä syystä, ettei pohjatöitä tarvitse tehdä ollenkaan, niitä inhoan. Pääsee suoraan siihen kivaan osuuteen! Tuolla maalilla ja maalaustavalla ihan uudestakin tuotteesta saa halutessaan vanhan ja kuluneen näköisen.

      Poista
  4. Täytyypä selvittää löytyykö täältä päin kurssia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Måla & More, Museokatu 34, Hki
      http://www.malaetmore.fi

      Poista
  5. Olen joskus blogiarvonnassa voittanut tuota kalkkimaalia ja maalasin sillä yhden tuolin ja puulaatikon....maalia jäi vielä, mutta muutossa se jäi uusille asukkaille..:)

    VastaaPoista
  6. Näistä saa todella sekoitettua eri värivariaatioita. Kivan värinen tuo punainen. Minä täällä maalasin juuri lipaston päällisen ja käytin valkokalkkivahaa. Tuo maustekaappi kaipaa vielä mustaa vahaa päälle että siihen saisi antiikkimaisen pinnan. Olen tuonne Pinterestiin kerännyt ideoita-kansioon hyviä ohjesivustoja ja kuvia tummaan vahaukseen liittyen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummassa vahauksessa oli tosiaan muutama knoppi, että lopputulos on mieluinen!
      Kalkkimaalit ja vahat ovat kyllä aika ihania :-)

      Poista
  7. Olisipa kiva päästä tuollaisella kurssille. Saisi uusia ideoita vanhan tuunaamiseen. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan näin!
      Kurssi oli kyllä kiva, vaikka maalia olen jo käyttänytkin ja eri tekniikoita testaillut itsekseni. Hyvä oli kuitenkin saada tietoa, miten homma "oikeasti" menee.

      Poista
  8. Itselle ovat uusia maalituttavuuksia!Mun epäonnistunut peilinmaalaus voisi tällä maalilla saada pintaansa uuden värin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Tämä maali on helpompaakin helpompaa maalata, hajuton ja kuivuu äkkiä!

      Poista
  9. Nuo kalkkimaalit kiinnostavat itseäkin kovasti. Olisi mahtava maalata joku seinä sellaisella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä maaleista on moneen. Seinästä tulee tosi upea, jos vaikka käyttää kahta eri sävyä ja maalaa vähän "huolettomasti".
      Intoa testailuun ;-)

      Poista
  10. Kiva päästä näkemään, mitä meinaat maalata! Minäkin olen kokeillut pari kertaa kalkkimaalia ja sillä on kyllä kiva maalata. En tiennytkään, että on oikein tällaisia kursseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen meinaa aina lähteä vähän lapasesta, kun innostuu...kuvia laitan, kunhan maltan lopettaa ;-)

      Poista
  11. Jopas on herkullisia värejä! Ihan suorastaan syötäviä! En tiedä mikä siinä on, että tuo JdA:n maali ei koskaan oikeen ole mulle kolahtanut, tykkään enemmän kotimaisesta CF:stä. Oletko itse huomannut niissä mitä eroja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut kotimaista. JdA ja tämä Annie Sloan ovat toimineet hienosti.
      Pitänee testata vielä CF:ää.

      Poista
  12. Kalkkimaalilla on kiva kokeilla kaikkea!
    Lempeää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalkkimaalailu tosiaan on mukavaa, vauhtiin kun pääsin, niin kohteita etsin ihan urakalla!!

      Hyvää ystävänpäivää myös sinulle!

      Poista
  13. thanks a lot admin on your information and sorry permission share
    pengobatan untuk sembuhkan tulang keropos

    VastaaPoista