perjantai 28. elokuuta 2015

Työmatkani kuvina

Fillaroin töihin sellaisina aamuina, kun aurinko paistaa ja on hyvä mieli, ei tuule liikaa, eikä ole liian kylmä eikä liian kuuma ja muutama muukin pikku sivuseikka otetaan huomioon!
Eli tässäkin asiassa olen aika fiiliksellä toimiva, tuuliviiri, mikä tuuliviiri. (Olen kuitenkin polkenut tuon matkan useammin kuin kerran ;-D)
Mennä viikolla eräänä aamuna oli aivan pakko pysähtyä ja napsia kännyllä pari kuvaa työmatkani varrelta.
Pellolla oli aivan hurmaava sumu ja aamukaste ruohikossa.
Niin vaan kuvat fuskaa, eipä uskoisi, että tässäkin kohdassa kehäteiden ja moottoritien humina kuului erittäin selvästi....
Joen pinnassa leijui samainen sumupilvi. 
Kuvassa näkyvää siltaa pitkin hurahti juuri kuvausta ennen bussi...
Suurimman osan matkaani pääsen polkemaan joen vartta ja pikkuteitä myöden.
Vanhankaupungin lahdella oli proomut jo työssään heti aamuvarhaisella, taitavat ruopata koskean alajuoksua syvemmäksi tai ainakin siltä se näytti.
Tuolla jossain kaukana siintää työpaikkani...

Silta on kaunis ja vain kevyen liikenteen käytössä.
Kilometrejä suuntaansa tulee reilut 15, joten ihan kivat aamu- ja iltapäiväjumpat!

Energistä viikonloppua kaikille ja hyvää elokuun viimeistä viikonloppua!


18 kommenttia:

  1. Kauniita maisemia.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tuohan on hieno suoritus liikuntaa:) Kauniissa maisemissa polkeminen matkan pituus menee "huomaamatta":)

    VastaaPoista
  3. Huikean kauniissa maisemissa saat työmatkasi taittaa. Onhan tuo aivan toista kuin kehällä ruuhkassa seisominen :) Minulla työmatka sujuu kävellen, koska matkaa töihin on vain puoli kilometriä. Ihanaa aurinkoista päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta aamua ihastelin maisemia, sitten oli jo pakko kaivaa känny esiin ja tallentaa kuvat tännekin.
      Sinullapa on kätevä työmatka, aika herkkua sekin!

      Poista
  4. No on maisemat! On kyllä varmaan aivan ihana tunne silloin, kun saa hyvässä säässä polkea töihin raikkaassa ilmassa ja luonnon keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat on kieltämättä hienot ja vaikka liikenteen äänet kuuluu selvästi tuonnekin, niin tunnelma on aivan eri, kuin autolla ajaessa.

      Poista
  5. Jos vaikka heräis väärällä jalalla, jos vaikka olis vähä kiukkuaamu, niin noissa maisemissa kaikki kääntyy hyväks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kummasti kiukku laantuu tuolla ja huonon fiiliksen voi hyödyntää polkemisen nopeuteen. Siis jos joskus sattuisi huonolla päällä olemaan... :-)

      Poista
  6. Aamuinen usva pellolla...niin kaunista!
    Suloista loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon vinot säteet kruunasivat näyn!
      Mukavaa loppukesää myös sinulle!

      Poista
  7. Onpa kauniit maisemat. Mukavaa viikonloppua tv liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajaessa tuli fiilis, että "kaukana katala maailma" :-)
      Viikonloppuja myös sinulle!

      Poista
  8. Kauniita tunnelmia ja maisemia olet onnistunut kuvaamaan. Näistä sitten iloa ja piristystä silloin, kun sää ja luonto ei enää ole yhtä hehkeä.
    Reipasta alkavaa viikkoa ja syksyä!

    t. jii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli niin kaunis, että oli ihan pakko pysähtyä kuvaamaan!! Yleensä sitä vaan polkee pysähtymättä mihinkään, mutta miksi ihmeessä? Mikä kiire sitä aina muka on ;-D
      Kummasti sitä saa energiaa päivään, kun aloittaa sen pyöräilemällä, tietänet tunteen!

      Poista