sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Vaaleanpunaista olohuoneeseen

Ei tiennyt hempukkamuori meille tullessaan, mikä rumban saikaan aikaan olohuoneessa. Kysehän on SatunNaisen Paulan tekemästä aivan ihastuttava peitto.
Suurin osa mintunvärisistä jutuista sai väistyä vaaleanpunaisen tieltä. Samalla vaihdoin myös valkoiset kesäverhot useimmissa ikkunoissa harmaisiin.
Sitten lumipalloefektin tavoin muutama muukin tavara vaihtoi paikkaansa,
tällä kertaa sohva sai pysyä paikallaan ;-D
 "Tilkkumatto" vaihtoi paikaa arkun alle.
 Vaaleanpunaisen liitutaulutussin ostin käsityömarkkinoilta.

Nojatuoli päätyi taas olohuoneeseen ja sai valkoisen peitteen ylleen.
Lasivitriinin oviin leikkasin muovisen (vaaleanpunaisen ;-)) kaitaliinan kahtiin ja kiinnitin molemppin oviin omansa.


Kaikki yläkuvissa näkyvät varjostimet löysin Ikean poistopisteestä, muutamalla erolla/kpl. Miten olinkaan iloinen, oikea väri meille ja kerrankin niin "in" olevaa mallia! Hetken jopa tuntui, että olen ihan ajantasalla näissä sisustushommissa ;-D


Kynttilöillä tunnelmaa!
 Kirsiltä nappasin idean tikapuiden "valottamisesta".
Nuo valot ovat oikeasti tarkoitettu pihalle, toimivat aurinkoenergialla. Olen aurinkokennon laittanut ikkunaan kiinni (sinitarralla).
Toimivat moitteettomasti, syttyvät pimeän tultua ja sammuvat joskus yöllä omia aikojaan!

Sokerina pohjalla tai paketissa Paulalta oli vielä sisustukseen sopivat sukat!

Aurinkoista sunnuntain jatkoa!

26 kommenttia:

  1. Mitä tuohon voi muka kommentoida??? Täydellistä on vaikea kuvailla, ihanan pitsinen ja vähän syksyinen tunnelma. Voi kumpa meilläkin olisi noin kaunista. Tuollaisia sisustustikkaita olen koittanut vahdata kaupoista, vielä ei sopivia ole tullut vastaan.Kauniit nuo koristellut kynttiläpurkit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, mieltä lämmittävästä kommentista ♡
      Sisustustikkaat olen tehnyt itse, yhdestä heinäseipäästä tehdyt. Puolapuut ovat halkaistut, koska muuten materiaali ei olisi riittänyt. Ajaa asiansa hyvin :-)

      Poista
  2. Niinhän se on että yksi muutos johtaa usein toiseen jne. kauniita juttuja olet kotiisi laitellut! Mukavaa viikonalkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kuuluisa lumipalloefekti :-)
      Hyvää alkavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Ihana peitto. Aiheutti sitten pesän uudelleen organisoinnin, näyttää kivalta. Pitäsikin hakea jo valoketjut esille, voisi täydentää kynttilätunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peitto on aivan ihana! Vielä kauneuden päälle se on tosi lämmin!!
      Tummeneviin iltoihin valoketjut ovat kyllä tarpeen :-)

      Poista
  4. Vaaleanpunainen juuri tuollaisina pieninä ripauksina siellä täällä istuu minunkin silmiini. Ai että mitkä sukat!! Nyt on sisustaja selvästi elementissään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeistä varpaanpäätä myöden, kaikki on sävy-sävyyn :-)

      Poista
  5. Oi, miten suloisia nuo vaaleanpunaiset jutut siellä täällä ja sopivat hyvin yhteen harmaan kanssa. :) Aivan ihana tuo torkkupeitto! Ja nuo sukat! <3

    VastaaPoista
  6. Raikasta! Ja vaihtelu virkistää kummasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Vaaleat verhot olivat aivan liian kesäiset :-)

      Poista
  7. Kylläpä Hempukkamuori sopii hyvin teille ja sai arvoisensa kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä se on käytössä koko ajan, ihana lämmittäjä :-)

      Poista
  8. Miten mä en oo aiemmin ollenkaan tajunnut että teillä on tosi iso olkkari vai hämääkö nää kuvat nyt mua jotenkin:) Kamalasti kaikkia ihanuuksia,taidan vaan olla hieman kaavoihini kangistunut kun aina jään jumiin tuohon älyttömän makeeseen "tuikkukiviseinään",varsinainen katseenvangitsijahan se onkin joten ei kai tuo mikään ihme ole:)
    Hempukkamuori on suloistakin suloisempi,samoin sen aikaansaaman rumban lopputulos,vaaleanpunaisen ja harmaan liitto on "match in heaven",mää haluun kanssa:)
    Laittelen sulle myöhemmin tänään s.postia,nyt mä poistun säteilemään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivan kokoinen meidän olkkari on :-)
      Kuvat voivat toki vähän huijata.
      Kivitauluihin en ole minäkään kyllästynyt ja tällä vaihtelutaajuudella se on jo jotain se :-)
      Vaaleanpunainen ja harmaat ovat aika hyvät yhdessä, vaikka toiset vaihtavat vaaleanpunaista näin syksyn tullen pois, niin minä en vielä malta :-)

      Poista
  9. Minäkin ihastuin SatuNaisen Paulan hempukkamuoriin, aloin heti katselemaan lankavarastojani, ei mitään niin nättiä väriä löytynyt. Novita kun vaihtaa tiheästi värikarttaa. Ja kaiken lisäksi se ihana lämpö minkä peitto tuo, ihanista sukista puhumattakaan. Kivat värit olet seuraksi löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, että ihastuit! Peitto on aivan mahtava, värit sopivat toisiinsa just eikä melkein ja koko on juurikin passeli :-)
      Toivottaasti löydät sinulle sopivan väriyhdistelmän!

      Poista
  10. Tosi kaunista teillä. ♥ Melkein tässä itsekin innostuu pinkistä kun noin hyvältä näyttää! :) nuo tikkaat,wau!

    VastaaPoista
  11. Hirmu söpöä....
    Hupsa

    VastaaPoista
  12. Mikä tuo ihana matto on pöydän alla ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus tulee "pienellä" viiveellä...
      Eli matto on Kodin 1:stä, hintaa en muista. Vaihtoehtoina oli myös sinisävyinen versio.

      Poista