keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Minttuilua!

Miksei toukukuussa voisi olla kuutta viikkoa ja kesäkuussa ainakin kahdeksan viikkoa, heinäkuussa myös kahdeksan viikkoa ja elokuuta vaikka taas kuusi viikkoa, mitäs sanotte, olisiko hyvä idis ;-D

Tämä kevät ja alkukesän aika menee niin hurjaa vauhtia, että en meinaa perässä pysyä, toimintaa piisaa työelämässä, juhlissa ja arjessa. Ihanista aurinkoisista ilmoista olemme nauttineet, koneella en ole turhan pitkiä aikoja ehtinyt olemaan, joten bloggailukin on ihan jäänyt paitsioon!
Eilinenkin oli touhukas päivä, olin työmatkalla ja matka taittui pienlentokoneella, paluumatka oli niin pomppuista kyytiä, että ehdin jo etsiä paperipussia kaveriksi....onneksi kone laskeutui, ennen kuin paperipussille tuli tarvetta.

Illalla kävimme vielä Teinien kanssa Vanhassa Porvoossa shoppailemassa ja syömässä! Se on vaan niin lumoavan kaunis paikka.
Käväisin siellä muutamassa sisustuskaupassa ja tässä minttuinen tulos:





Sain haasteen/tunnustuksen blogista http://keltainentupajaperunamaa.blogspot.fi/ palaan siihen heti, kun tuota aikaa siunaantuu vuorokauteen, viikkoon ja kuukauteen lisää ;-D
Ei vaan, kiitos kovasti, palailen kun ehdin!

Lomia odotellessa, sitten ei ole kiire mihinkään....

34 kommenttia:

  1. erittäin hyvä idea. samalla tammikuussa voisi olla 2 viikkoa,helmikuussa toiset kaksi ja maaliskuussa viikko..eikös se sit tasaannu noihin kesäkuukausiin??

    VastaaPoista
  2. Juu, lisaa viikkoja vaan! Ja ovat muuten tavattoman kauniit minttuastiat...

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, tuo minttu iskee nyt täysillä meikäläiseen :-)

      Poista
  4. ...niin ja minulle kyllä tuo sopisi...siis lisää viikkoja tähän kesäaikaan...:))

    VastaaPoista
  5. Voisin veikata, et aikas monelle nuo viikot kelpaisi :D
    Todella kauniit astiat!

    VastaaPoista
  6. Ei kiitos lisäviikkoja kesäkuuhun :D. Siirtyy loma aina vaan kauemmaksi. Mutta heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin sais kestää tuplat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silläkin uhalla, että lomat siirtyvät toivoisin pidennystä, ehtisi tällainen hitampikin ihminen menoon ja fiilikseen mukaan :-)

      Poista
  7. Hyvä idea:)
    Ihanat astiat,noissa näyttää kaakao varmaan taivaalliselta!

    VastaaPoista
  8. Kesäkuukausiin ottaisin minäkin mieluusti viikkoja lisää :) Kauniit minttuiset ostokset! Leppoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Joo, kyllä minäkin kannatan tuota pidennettyä kesää ja lyhennettyä talvea, olis niin paljon kaikkea "kesätekemistä", että aika tässä tosiaan meinaa loppua. Ihanat ovat uudet astiat!

    VastaaPoista
  10. Tällaiselle kesäihmiselle tuo olis hyvä järjestely:)
    Minä voisin vastaavasti lyhentää loka- ja marraskuuta.
    Kauniita astioita, ihanaa kun värejä on nykyään taas paljon tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan syssyyn myös joulu-tammi- ja helmikuu voivat lyhentyä :-)

      Poista
  11. Ihanat astiat olet löytänyt. Kai kävin porvoon kirppiksilläkin ?!
    Porvoo on kaunis kesäkaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Kirppiksiä en ehtinyt kierrellä, enkä oikein tiedä sieltä päin mitään "hyvää" paikkaa. Vinkkejä?

      Poista
  12. Joo hyvältä idealta kuulostaa piiitkät kesäkuukaudet,tosin mun mielestä joulunpyhiinkin vois lisätä viikon ihan siksi että sitä kauhealla tohinalla viikkotolkulla valmistelee,sittemn kolme päivää ja pam,se oli siinä:)

    Ikävä sua kyllä on ollut jo moneen otteeseen,arvaa vaan montako kertaa kertaa oon käyny kurkkimassa että eikä Rouva vieläkään mukamas ole postaillut mutta sellasta tää kesäaika nyt vaan tuppaa olemaan,vaikka päivät pitenee niin tunnit lyhenee;)

    Herkun väriset astiat,siitä vaan sitten minttujäätelöä popsimaan ja minttujääteetä hörppimään,väri ainakin ois sopiva:)

    Ihan hirmuisen kivaa kaikkea sun kesään ja älähän nyt ihan mahdottomia taukoja pidä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku kaipaa ;-D
      Nyt minttuilu on kyllä tosi pop, sopivat vielä niin hyvin vaaleanpunaisen kanssa.
      Ihnaa alkukesää myös sinulle! Täällä sitä ollaan, välillä aktiivisemmin ja välillä taas hitaammin....

      Poista
  13. Kivat on minttukupposet!Taas tuli kyllä se sama muisto tuosta väristä mieleen... :)

    Vähän jo minäkin olen Rouvaa kaipaillut kun ei ole näkynyt edes pitkillä suorilla :) Mutta joo,kesä menee taas liian pian.Kun saisi ajan pysähtymään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, siis siitä, että olet kaipaillut ;-D
      Hitsi, kun tuon työnteko haittaa näitä harrastuksia!
      Mutta täällä sitä ollaan, kesä tulossa ja reeeennnnttttoooo oloo!

      Poista
  14. Epäilin, että olet juuttunut mökille, siitä hiljaiselo!
    Nyt on kyllä niiiiiin ihanat kesäsäät, että kannattaa tankata edellisen sadekesän ja pitkän talven tyhjentämät kennot - viis bloggailusta, jos ilmoja piisaa!!
    Mutta mukavaa, että olet taas langoilla! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-)
      Kiitti kommentista! Pikkaisen on hoppua pitänyt....

      Poista
  15. Kannatan loistavaa ehdotustasi! Mites saadaan tuo suunnitelma toteutettua?
    Ihanat kupit, ehdottomasti niistä juotava minttukaakaota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eija! Suunnitelma on tosiaan toteutusta vaille valmis, pientä säätöä vielä :-)

      Poista
  16. Ihanat mukit ja kannu! Näin nuo samat jossain ja sitten vielä rusehtavana? vaihtoehtona ja ihailin molempia värejä, mutta dementikkona en enää todellakaan muista missä...:( Tästäkö se vanhuus jo alkaa??? Tuo kannun muoto in simply amazing!

    VastaaPoista