Keittiön seinään suunnittelin ensin laittavani tapettia, mutta sitten päätin kokeilla tätä kalkkimaalia. Värinä on Duck Egg Blue, Annie Sloanin kalkkimaali. Sävy on nimestään huolimatta kauniin harmaan vihertävä.
Tästä siis lähdin liikkeelle, pieni seinänpätkä jääkaapin ja ruokapöydän välissä.
Kuivumista odotellessa, maali näytti mielenkiintoisen laikukkaalta.
Maali peitti todella hyvin, kertavedollakin. Aina sanotaan, että kalkkimaali ei haise, mutta tämä ainakin haisi aivan kauhealle kuivuessaan, ehkä vanhat maalit tai seinän materiaali sai jonkun reaktion aikaiseksi.
Paniikkituuletusta ennen kuin mies tuli töistä, ettei keittiössä haisisi ihan navetalle ;-D
Maalin kuivuttua, joka kestää vain reilun tunnin, hajukin oli jo poissa, onneksi.
Seinän kuivumista odotellessa maalasin vanerisen viinipullolaatikon leipälaatikoksi.....
...sekä lampunvarjostimen, joka ennen oli tumman ruskea.
Leipälaatikko paikoillaan, käytössä.
Ja seinä valmiina. Tässä kuvassa värisävy on ehkä lähimpänä totuutta, mielestäni todella kauniin vihertävä, joka vähän vivahtaa harmaaseen. Sopii hyvin yhteen puun värin kanssa, jota keittiöstämme löytyy,
Ja kun vauhtiin pääsin, niin en malttanut lopettaa, vaan keksin seuraavan kohteen......
*****
Hyvää huomista Ystävänpäivää <3
Varsin riittoisaa maalia tuntuu olevan :) Kaunis sävy!
VastaaPoistaTotta. Tiettyyn pisteeseen asti. Siitä lisää seuraavalla kerralla :-)
PoistaKaunis sävy! Ja tiedän niin tunteen.. Nyt jään kyllä jännittämään mikä se voisi olla.. Olisiko tuo kattovalaisin? :)
VastaaPoistaEi huono idis olisi maalata valaisintakaan, mutta vielä se ei ole tuunauksen alle päätynyt!
PoistaSävy on tosiaan kaunis, välillä jotain muutakin, kun valkoista ja harmaata!
Kaunis sävy! Onko helppo maali maalata, niissäkin on vaan eroja?
VastaaPoistaTodella helppo! Ei vaadi mitään pohjatöitä ja maali peittää kertasivelylläkin hyvin. Vesiliukoinen. Myös antaa anteeksi, jos paikkamaalailee jälkikäteen, mitä useat muut maalit eivät salli ollenkaan.
PoistaTestaa ihmeessä!
Mielenkiinnolla odotan mitä muuta keksit maalata...
VastaaPoistaOikein ihanaa ystävänpäivää!
Koukuttavaa puuhaa, kun purkin pohjalla on vielä vähän maalia, niin mihinkä sen käyttäisi....
PoistaHyvää ystävänpäivää myös sinulle.
Todella kaunis sävy! Meilläkin yksi pieni seinänpätkä odottaa maalausta/tapetointia...kunhan osaan päättää kumpaa haluan, niin toteutuu..:)
VastaaPoistaVarmasti haastava valinta, nyt löytyy niin kauniita tapettejakin!
PoistaTämä maali on siitäkin kivaa, että voi vapaasti itse sekoitella omia sävyjä!
Kerrohan sitten mihin päädyit!
Kaunis sävy. Kalkkimaali on paha koukuttamaan. Olen maalannut itse tekemälläni kipsimaalilla kaikenlaist, sängystä nojatuolin kankaaseen :D
VastaaPoistaHyvää ystävänpäivää Rouvalle ❤︎
Sävy on kieltämättä aivan ihana!
PoistaTämä maali on hauskaa, kun kohde voi olla melkein mitä vain!
Kivaa ystävänpäivää myös sinulle!
Vastaako tuo entiasikojen kalkkimaalia? Grillikatoksen seinät vetelin jollain kalkkivellillä tähän tölliin muuttaessamme ja ensi kesänä pitäisi käsitellä (jollain?) uudestaan...
VastaaPoistaKepeätä Ystävänpäivää!
Luulen, että tämä on vähän eri kamaa, kuin perinteinen kalkkimaali. Tämä ei ole ollenkaan sellaista velliä, vaan ihan maalin olomuotoista, jopa vähän paksumpaa, ei valu ja on helppo maalata, peittää hyvin.
PoistaEnkä itse käyttäisi tätä kohteisiin, jotka ovat kosteudelle altiita, voihan olla, että olen tässä (kin) luulossa väärässä...
Aurinkoisia ja kuivia maalauskelejä odotellessa ;-)
Minäkin olen vähän innostunut kalkkimaaleista. Ne vaikuttavat niin helpoilta käyttää. Pieniä kokeiluja olen tehnyt, mutten mitään isompaa projektia ainakaan vielä. Kalkkimaalien sävyt ovat todella kauniita.
VastaaPoistaHauska kuulla! Helppoja ovat tosiaan käyttää ja itse tykkään, kun ei tarvitse niitä pohjatöitä tehdä, jotka ovat mielestäni kaikkein tylsimpiä!
PoistaSävyt ovat herkullisia ja lisää voi itse miksailla loputtomasti!
Hee, siellä on selvästi kunnon himo iskenyt.. :). Ei muuta kuin seuraavaan vaan käsiksi!
VastaaPoistaPahanlaatuinen himo tosiaan ;-)
PoistaMeinaa mopo karata käsistä.....
Hyvä väri ! Tuo on kyllä niin mainiota kun jotain maalaa, lähtee suti kädestä! Maalasin sitten tuonkin ja tuon ...
VastaaPoistaTuossa yllä sanoin, että mopo lähtee käsistä, mutta sinä sen sanoit, suti lähtee kädestä ;-)
PoistaKalkki selvästi karannu käsistä :D. Aika hauska väri. Ja kiva kontrasti punertavalle puulle.
VastaaPoistaEi muuta ku lisää maalia kehiin :). Vai joko kerkisit sen seuraavan kimppuun?
Kalkki, suti, pensseli ja mopo, kaikki karanneet!
PoistaTäydellinen sävy puun kanssa. Seuraavassa kohteessa tämä tuli vielä paremmin esille!
Jep, seuraava on jo selätetty!
Tuo kalkkimaali on kyllä kokeilematta vielä, mutta eiköhän sekin aika vielä koita. Kaunis sävy. Tuo viinilaatikon laittaminen leipälaatikoksi on huippuidea. Minullakin niitä laatikoita on kertynyt jokunen. Liisa
VastaaPoistaVarmasti ihastut, kun kokeilet.
PoistaYksi viinilaatikko päätyi leipälaatikoksi, kaksi muuta maalasin valkoisella " pesutekniikalla" ja ne päätyivät lehtilaatkoiksi.
Kaunis on sävy maalissa! Tuttu juttu täälläkin tuo homman karkaaminen käsistä,jännä miten joihinkin matskuihin, olipa kyseessä sitten kalkkimaali tai betoni tai mikä hyvänsä, ihastuu niin ettei muuta malttais tehdäkään kuin keksiä uusia käyttökohteita :)Oon käyny postaukset lukemassa vaikken ole kommentoinutkaan, loppuviikosta on neljän päivän vapaa ja sitten tulen "kaikessa rauhassa" kommentoimaan noita edellisiä (ihan hitokseen onnistunut keittiöremppa, samoin kuin pöydän kunnostus, ei ihmetytä laisinkaan saamasi mainiot arvioinnit), siihen asti kivaa viikkoa sulle kivalle♥
VastaaPoistaSävy on kieltämättä kiehtova! Ja eri valoissa sävy vielä vaihtelee ;-D
PoistaVakio-harmaan rinnalle kiva oli välillä ottaa jotain muuta!
Kiitos Kirsi kommentista ja mukavaa loppuviikkoa loman parissa ;-D
Ennen vanhaan navetan seinät maalattiin kalkkimaalilla. Minäkin olen silloin maalannut. Tämä versio taitaa vain olla kehittyneempi versio ;) Mut vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Hieno sävy!
VastaaPoistaTallinnassa oli myynnissä kalkkimaalia. Meinasin ostaa, mut en tiennyt paljonko hinta Suomessa? Siellä rapiat 20 € litran purkki.
Tämä taitaa tosiaan olla jokin vähän edistyneempi versio tuosta mainitsemastasi maalista ;-D
PoistaSävyyn tykästyin niin paljon, että sillä tuli maalattua vähän muutakin...
Tämä Annie Sloan -kalkkimaali maksaa 38€/l, eli olisi kannattanut ostaa. Muistatko mikä merkki siellä oli kyseessä??
Pystyn kuvittelemaan, että maali ei päässyt kuivumaan purkissa, vaan sitä on sudittu jo useampaan paikkaan =)
VastaaPoistaKaunis pinta seinässä.
Niin totta!! Maali kyllä loppui vähän kesken ;-D
PoistaOn kyllä kaunis sävy. Meilläkin on sisämaalaus edessä. Minun on vain kovin vaikea keksiä sävyjä. Etenkin, kun niitä on niin kovin paljon erilaisia. https://www.wisi.fi/maalaustyot/sisamaalaus
VastaaPoistadüzce
VastaaPoistasakarya
tunceli
van
bayburt
6OSSBG
bitlis
VastaaPoistasakarya
van
tunceli
ankara
6FRSE
edirne evden eve nakliyat
VastaaPoistaadana evden eve nakliyat
rize evden eve nakliyat
niğde evden eve nakliyat
gümüşhane evden eve nakliyat
JY77H
6A87A
VastaaPoistaAnkara Parke Ustası
Kırıkkale Şehirler Arası Nakliyat
Burdur Parça Eşya Taşıma
Amasya Şehir İçi Nakliyat
Kırıkkale Lojistik
Antalya Parça Eşya Taşıma
Nevşehir Evden Eve Nakliyat
Ağrı Şehirler Arası Nakliyat
Yozgat Parça Eşya Taşıma
B7639
VastaaPoistaNevşehir Evden Eve Nakliyat
https://steroidsbuy.net/
Diyarbakır Evden Eve Nakliyat
order boldenone
Kırklareli Evden Eve Nakliyat
Elazığ Evden Eve Nakliyat
Denizli Evden Eve Nakliyat
Kripto Para Nedir
Edirne Evden Eve Nakliyat
723BB
VastaaPoistaErzincan Evden Eve Nakliyat
Denizli Evden Eve Nakliyat
Btcturk Güvenilir mi
Tunceli Evden Eve Nakliyat
Karabük Evden Eve Nakliyat
Kırıkkale Evden Eve Nakliyat
Bilecik Evden Eve Nakliyat
Tekirdağ Fayans Ustası
Adıyaman Evden Eve Nakliyat
7B2CA
VastaaPoistaantep canlı sohbet siteleri ücretsiz
Sakarya Mobil Sohbet
amasya sesli sohbet
Ağrı Ücretsiz Sohbet Sitesi
düzce ücretsiz sohbet odaları
kırşehir bedava sohbet chat odaları
kadınlarla rastgele sohbet
tamamen ücretsiz sohbet siteleri
Çorum Sohbet Uygulamaları
76C13
VastaaPoistasushi
zkswap
arbitrum
ellipal
satoshi
layerzero
onekey
poocoin
metamask
FCB8824F0E
VastaaPoistatelegram kameralı şov
BDF09CC828
VastaaPoistaşov
steroid satın al
steroid satın al
cialis
görüntülü show
www.ijuntaxmedikal.store