keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Jakkaroiden tuunaus

Appiukon vintiltä löytyi kauniita, vanhoja, täyspuisia jakkaroita. Tykkään jakkaroista, kun niitä voi sijoitella pitkin kämppää sinne ja tänne, aina tarpeen mukaan. Nämä ovat niin tukeviakin, että uskaltaa niiden päälle kiivetä ottamaan jotain korkeammaltakin.
Tästä lähdettiin liikkeelle. Kuva antaa ehkä vähän liian auvoisen kuvan työn "helppoudesta". Tuo ensimmäinen pinta oli hilseilevä keltainen, sen alla valkoinen, sen alla punainen. sen alla vihreä tai sininen. Jalatkin olivat saaneet ylleen monta eri maalikerrosta. Eri maalisävyt olivat eri jakkaroissa, jos toisessa oli sininen istuinosa, niin toisessa se oli punainen ja vastaavasti jalatkin olivat eri väriset. Aika hinkkaamista ja puunaamista tuo maalikerroksien poistaminen oli.
Tässä jakkarat alusmaalattuina kuivamassa autotallissa.
Jakkarat valmiina!!
Toinen istuinosa on mintun värinen (kiitos Eija värivinkistä) ja toinen on vaalean harmaa. Harmaan sävyn sekoittelin ihan itse, olipas se mielenkiintoista touhua. Ehkä olisi voinut olla vielä asteen harmaampi. No, ehkä seuraavalla kerralla ;-D
Näitä ihanuuksia jäi vielä muutama kappale appiukon vintille, pitänee lähteä hakemaan, sen verran kivaa puuhaa tämä oli!!

44 kommenttia:

  1. Miten me ollaankin niin usein samoilla asioilla,(eilen etsiskelin kirpparilta jakkaraa,tosin ihan vaan jalkaosan takia,suunnitelmissa tarjotinpöydän väsääminen olkkarin nurkkaan)outoa etten sanois ja sanonkin:)
    Kuvissa tosiaan näyttää homma aina helpolle vaan eihän se sitä ole,yhdenkin maalikerroksen rapsuttelussa on hommaa saati sitten noin monen,melkosen reipas oot ollu kun noin hyvin oot pohjatyöt tehny,tuo on se vaihe joka tekis mieli usein ohittaa;)
    Kaunis väripari minttujakkara tuon laatikon (?) kanssa ja onkos sulla samanvärinen kippokin siellä pöydällä,ihanan keväistä:)
    Appiukkojen (ja -akkojen) vintit on aikamoisia aarreaittoja,meilläkin on vaikka ja mitä miehen vanhempien kätköistä,hassuinta siinä minusta on se että helpottuvat kun pääsevät "romuista" eroon,mistä ihmeen romuista minä vaan kysyn:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan samikset, samalla aaltopituudella ;-D
      Tuolla hiekkapaperilla aikani noita penkkejä hinkkasin, kunnes Mies tuli ja sanoi, että miksi en käytä kuumailmapuhallinta!! Ihmekkös miehiltä hommat hoituu tuosta noin vaan, kun ne käytää kaikkia venpaimia.
      Auttoi hommaan ihan hitokseen!
      Kerrankin ajattelin tehdä pohjatyöt kunnolla, yleensä lipsun tästä aika taitavasti ;-D
      Nyt tuli jakkaroiden pinnassa näkyvät kolhut ja painaumat, ajan patina, kauniisti esille.
      Olet kyllä aivan huippu, kun huomaat kaiken taustakin! Minttu rulettaa nyt täysillä ja olen maalaillut tuolla värillä muutakin. Niistä oma postaus tulossa....

      Poista
  2. Niistä tuli todella söpöt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Söpö on aika kuvaava nimitys tuolle mintulle värille!

      Poista
  3. Nätiy niistä tuli:-) Aina kandee käydä tonkimassa vanhoja varastoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Appiukon vintti on meikäläiselle aarreaitta :-D

      Poista
    2. Kirjoitusvirheitä tulee minulllakin! Ja paljon :-D
      Syytän aina tämän tabletin näppäimistöä, minussahan ei vikaa voi olla :-D

      Poista
  4. Suloisia jakkaroita! Tuo on kiva perusmalli!

    VastaaPoista
  5. Ihana lopputulos! Ja näyttävätkin tosi tukevilta. Mutta se maalin poisto on kyllä joskus tosi työlästä ;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Maalin poisto tuollaisista kohdista, mitkä ovatt pyyöreitä ja pieniä on hankalaa. Kuumailmapuhallin oli oiva apu!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Aivan :-D
      Pitänee hakea loputkin ja jatkaa niiden parissa!

      Poista
  7. Ihan ehdottomasti, sinun täytyy käydä pelastamassa ne loputkin jakkarat, sieltä vintiltä, niin hienot näistä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri! Kivat ja käytännölliset!
      Nämä voi muuten pinota päällekäinkin :-D

      Poista
  8. Mulla on jostain syystä oma hionta- ja maalauskiintiö täynnä, joten ilokseni katselen, kun muut ahertaa ja saa kivannäköistä aikaan :). Mukavat pikkujakkarat ja väritkin ihan nappiin. Hauska nähdä, minkä väristä seuraa niille on suunnitteilla.

    Mutta yhtään et sit niitten päällä kiipeile ja kurkottele, vaikka olis kuinka tukevat. Muuten tuun työturvallisuuskortti taskussa pikkasen kouluttaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hionta oli tosiaan aika puuduttavaa hommaa :-D
      Lopputulos on kuitenkin mieleinen!
      Työturvallisuus on täällä pää asia, homma hoidossa!

      Poista
  9. Kauniit jakkarat ja voi sinua onnellista kun käytössäsi on autotalli. Meillä isommat maalausprojektit täytyy tehdä kesällä ulkosalla kun ei autotallia tai muutakaan tuollaista työtilaa omisteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autotalli on ehdottomasti Miehen valtakuntaa, kun oikein nätisti pyydän saan sitä joskus lainata :-D

      Poista
  10. juu...jakkaroita ei voi olla liikaa :) ainoa pulma minulla on kuinka malttaisin olla ostelemasta kodittomia jakkaroita kirppareilta kotiin...ihan pöhköä adoptiohommaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli pitkään tuo sama dilemma kirppiksillä olevien nallejen kanssa, ne kasoivat niin säälittävästi, että kaikkihan piti mukaan ottaa :-D

      Poista
  11. Ihania! Ei oo appiukkoa ja anopillaki vaan kellarikomero ilman aarteita... blaah...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Nno sitten löydät aarteet kirppikseltä tai jostain muualta :-D

      Poista
  12. Kyllä on hienot jakkarat, tosi kiva idea maalata istuinosat eri värisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Jakkaroista tuli kyllä pirteät, maali saa ihmeitä aikaan :-D

      Poista
  13. Ihanat, KUNNOLLISET jakkarat, aito alkuperäinen muotoilu ja vanhan ajan laatu! Ota ihmeessä loputkin talteen! Harmittaa, että kaikki mummulan jakkarat ovat mennyttä kalua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin hakea!
      Kyllä kunnon laatu on vaan kestävää, totta puhut.

      Poista
  14. Todella hieno lopputulos!
    Jakkarat ovat aina tarpeen. Niitä ei ole koskaan liikaa.
    Perusteellisen työsn teit ja se kyllä kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Hiominen kyllä kannatti, nyt jakkarat ovat taas priimakunnossa ja niiden käyttö jatuu vuosia!

      Poista
  15. Onpa hyvä että joku muukin kerää jakkaroita :) en ole siis
    yksin. ..tulikin nätit jakkarat sun taitavissa käsissä.veikkaan kahden viimeisen väreiksi hento roosa ja babyblue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :-D
      Värivaihtoehdot ovat aika hyviä, vielä en ole niitä päättänyt, joten varteenotettava idis!

      Poista
  16. Lisää jakkaroita, ehdottomasti!! Tosi ihanat niistä tuli!:)

    VastaaPoista
  17. Ihkut jakkarat! Ison työn jaksoit tehdä niiden kanssa, täytyykin katsella jos sellaista kuumailmapuhallinta saisi jostain edullisesti, hiominen on työlästä hommaa, tosin mulla on ihan oma kulmahiomakone, suosittelen. Se on pieni ja kätsy ja siinä on erimallisia kärkipaloja sopimaan pieniin hiontapaikkoihin ja koloihin... ja ihan oikeasti, kauniita jakkaroita ei voi koskaan olla liikaa...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan ppitää olla joku mukin työkal kuin hiomapaperi!
      Äitienpäivä tulossa, kulmahiomakone voisi olla toivelistalla :-D

      Poista
  18. Aivan ihanat ja niin upeasti maalatut! Mullakin on yks tuommoinen, mutta että sulla löytyi paikka, mistä niitä vaan haet kasapäin… uskomatonta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Muistankin, kun tuunailit penkkiäsi.
      Haimme juuri tänään muutaman kappaleen lisää....duuni siis jatkuu!

      Poista
  19. Jakkarat on ihania ja miten suloiset niistä teitkään. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista