perjantai 13. helmikuuta 2015

Pihahuoneen rapattu seinä

Sormia syyhytti tehdä rapattu/slammattu seinä jonnekin. Keittiön pikkuseinänhän jo tällä tekniikalla teinkin aiemmin.
Pihahuoneemme joutuu pääsee aina tuunauksieni kohteeksi! Eli eikun tekemään!
Seinähän (tuo valkoinen kuvassa vasemmalla) näytti aiemmin tältä:
Tein oman sekoituksen kaikesta laastista, mitä meiltä löytyi. En halunut lopputuloksesta kovin tummaa, koska huone on pikkuinen. Tässä laasti on levitetty ja jännityksellä odotellaan lopputulosta....
Laastin kuivumista odotellessa tajusin, että eihän tuo "tiilipilari" sovi enää väreiltään ollenkaan laastin kanssa, joten eikun maalia pintaan sille! Huom. muistin juuri ja juuri ottaa "ennen" kuvan ; -D
Kaikkien oppien vastaisesti halusin jättää tuon tapetin tuonne maalin alle, toiveena oli, että tiilen struktuuri näkyy maalauksen jälkeenkin.
Ja näkyyhän se!
Laasti kuivuu vaan turkasen h-i-t-a-a-s-t-i.
Kun malttoin yön nukkua rauhassa, niin sitten pääsin kiinnittämään hyllyä ja laittamaan kalusteita ja tavaroita takaisin paikoilleen.
 Tässä kuvassa seinän pinta näkyy kauniisti.
Vaihdoin samalla huonekalujen tai niiden muutaman, mitä tuolla on, paikkaa.

 Omatekemä lasipurkkivalaisin ; -)
 Aarteeni, "hillottuina", kiviä ja simpukoita.


Mistäköhän kulmasta vielä voisi ottaa kuvan? Nyt taitaa olla joka kulma kuvattu monesti!! 
Tykkään lopputuloksesta ja rappauksen väristä, siitä tuli juuri sopivan harmaa!
Nämä tyhjät kehykset etsivät paikkaansa pihahuoneessa. Idiksiä?

38 kommenttia:

  1. No nyt on kyllä joku keväthuumaus siellä meneillään, kun koko ajan tapahtuu :D.

    Mää haluaisin kans tollasen terapiahuoneen, missä voi toteuttaa itseään aina kun siltä tuntuu tai sopivaa matskua löytyy..

    Hiano tuli! Kehyksille mulla ei just nyt oo idiksiä (ehkä peili?), mutta veikkaan, että oot ne jo tuunannut ennenkuin tää mun kommentti ehtii perille..

    Turvallista perjantaita ja touhukasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söhlään, joten kommenttini sinulle on muutama rivi alaspäin ;-)

      Poista
  2. Melkoisen muutoksen on huone kokenut matkan varrella :)
    Ja oikein hyvällä tavalla. Taitaa olla, kuten Annukkakin sanoi, varsinainen terapiahuone.
    Mites jos laittaisit pokan hyllyn alle vaakaan....? Mahtuisko siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemisterapiaa, totta!
      Meinaatko poka ihan tyhjillään, ilman mitään? Taitaa mahtua, pitää testata tuleeko liian alas. Kiitti idiksestä!

      Poista
  3. Kaunis pihahuone ❤️ Valoisa tulikin tuosta seinästä nyt :) Ihana tuo purkkiin tehty valaisin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡
      Seinän sävy on onnistunut, tykkään. Ei liian vaalea, eikä tumma.
      Purkkivalosta olen erikoisylpeä, koska tein kaikki sähköhommatkin itse ja se toimii moitteettomasti!

      Poista
  4. Tuo lisääntyvä valo ja aurinko saa ihmeitä aikaan! Sekä teitty tuo, että materiaali on niin mielenkiintoinen, ihan pakko oli sitä jonnekin testata :-)
    Tuo piskuinen pihahuoneemme on kyllä huippumesta, pidän siitä mustasukkaisesti huolta, mies pysyköön autotallissaan!
    Hih, kyllä kehysvinkkejä vielä ehtii antaa ;-)
    Reipasta viikonloppua myös sinulle ja mukavaa huomista Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups, tämä oli niin kuin Annukalle, mutta lipsahti näköjään tänne...

      Poista
  5. Taitavaa. Tuo lamppu on kiva, kuin aavikolla loistava aurinko.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on hyvä kun on tiloja, missä saa toteuttaa itseään, käyttää ideoitaan.
    Oikein ihanaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tällaisia tiloja saisi olla enemmänkin!
      Hyvää huomista Ystävänpäivää myös sinulle, Mummeli :-)

      Poista
  7. Seinästä tuli upea! Ihanaa kun on tuollainen "kokeiluhuone" :)
    Mukavaa viikonloppua ja Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Huone on pikkuisuudestaan suosikkini!
      Hyvää huomista Ystävänpäivää myös sinulle :-)

      Poista
  8. Upea seinä tuli ja kaunis huone. Tuo purkkilamppu on kyllä huippu :)Hyvää ystävänpäivää tv Liisa

    VastaaPoista
  9. Ai että mitä ihania ja suloisia juttuja sun pihahuoneessa on ja tuo seinä on kyllä hieno!!
    Onnellista ystävänpäivää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eija!
      Hyvää ystävänpäivää myös sinulle ♡

      Poista
  10. Ihana huone ja niin paljon kivoja juttuja! Nuo hillotut kivet ja varsinkin tekemäsi valaisin ovat aivan mahtavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Huone on minun temmellyskenttäni, pieni mutta toimiva!
      Kivi vaan on niin ihana materiaali ja kaunis ♡

      Poista
  11. Ai että kun tuli hieno!!! Sekä laasti,että maalattu "tiiliseinä" näyttää niin hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt tuntuu, että tykkään itsekin, mutta niinhän se aina on, hetken!

      Poista
  12. Seinän väri on todella onnistunut ja purkkivalaisin kaunis.
    Mukavaa Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Seinä on omastakin mielestäni onnistunut! Lopputuloksesta tuli suunnitellunlainen, vaikka rohkeasti sekoittelin eri laastilaatuja :-)
      Hyvää ystävänpäivää myös sinulle ♡

      Poista
  13. Ihan ammattilaisjälkeä! Olen ainakin aina ajatellut, että tuollaisen rappauksen tekeminen on tosi vaikeaa, joten olet selvästi tosi taitava, mikä toisaalta olikin tiedossa :). Ainakin kuvassa tapettiseinä näyttää maalattuna aidommalta, joten siitäkin tuli tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi, olen ihan otettu kauniista sanoistasi ♡

      Poista
  14. Voi että on kaunista tuo laastipinta, tykkään ihan hirmuisesti:) Nää kuvat on vähän semmosta hullun yllyttämistä, heti alkoi silmät harhailla että mihin tekisin laastiseinän, pitäisköhän perustaa sellanen vaadimme joka naiselle omaa pihahuonetta-liike, oon kyllä ihan oikeasti sitä mieltä että tommonen ikioma "temmellyskenttä" pitäis olla kaikilla, perhe on paras tottakai mutta ne eriävät mielipiteet ottaa välillä pannuun, you know what I mean;)
    On se niin kaunis tuo sun pihahuoneesi että miten sä maltat sieltä ollenkaan edes poistua, minä vaan kysyn:) Nauratti tuo tiilipilarin ennen kuva, vois sanoa että ihan viime hetkellä muistit kuvan ottaa:D
    Joku valojutska nyt ensimmäisenä tuli mieleen tuosta pokasta, ei oikein ajatus luista kun ihailen huuli pyöreenä tuota seinää...
    Kivaa Ystävänpäivää sille kivalle siellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-)
      Arvaa vaan kävelinkö ympäri kämppää miettien, minkä seinän voisin käsitellä!
      Hauska tuo huone on siitäkin, että usein kavereideni kanssa istumme siellä iltaa, emme talossa. Ja teineille huippismesta, hihittäköön ja kujerrelkoon kavereineen siellä, omassa rauhassa, mutta kuitenkin lähellä.
      Valosysteemiä mietin itsekin, usko tai älä :-)
      Rentoa ystävänpäivää myös sinulle ♡

      Poista
  15. Wau!!!Aivan mieletön muutos, kyllä kannatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Tykkään itsekin. Pienellä rahalla ja vaivalla sai kivan lopputuloksen ;-)

      Poista
  16. Todella kiva nurkkaus tuunauksen jälkeen ja valot hyvät!
    "Hillotut" kivet ja simpukat on mukavia aarteita!!

    VastaaPoista
  17. Jännästi tuo seinä näyttää nyt aidolta, siis että sitä ei ymmärrä tapettipohjaiseksi näin kuvien perusteella. Sulla on ollut tarkkuutta ja taitoa hyppysissä tuon kanssa!

    Ja on muuten hauskaa, miten oma koti peilin kautta kuvattuna saa ihan uudet näkymät. Samat asiat peilikuvana ja kaikki on uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapattu seinä onkin ihan aito! Tuo tiilitapetti jäi maalauksen alle.

      peilin ja kuvien kautta kaikki näyttää tosiaan erilaiselle, keipa se on se "uusi näkökulma".

      Poista
  18. Valaistus nostaa kivasti pinnan esiin.
    Kehyksen laittaisin tuolle uudelle seinälle, hyllyn alle - ihan vaan tyhjillään (mitä sitä uutta, hienoa seinää enempää peittämään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Paula!
      Testailin tuota versiota, mutta livenä näyttää hassulle, ainakin omaan silmääni. Huone on normaalia matalampi, mitä kuvissa ei ehkä niin hahmota ja jos laittaa kehyksen tuohon hyllyn alle, tulee fiilis, että ikkuna on "maan tasalla". Hyllyn päällä ei taas ollut muuten vaan linjoihin sopiva!
      Jatkan mallailua :-)

      Poista
  19. Niin hiljaista kivitikanpesällä, että tulin kurkkaamaan missä rouva häärää ;) Alles gut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke ♡
      Kaikki ok, vähän on kiirettä pitänyt, eikä ihan vähä piisaakaan!
      Hengissä, hyvinkin ♥

      Poista